Suomen 16-vuotiaat petrasivat ja pääsivät voittojen makuun

9.8.2004 Kolme ottelua tarvitsi Suomen 16-vuotiaat pojat päästäkseen B-divisioonan EM-turnauksessa omalle tasolleen. Turnauksen neljännessä ottelussaan Suomi kaatoi maanantaina järkevän ja kypsän esityksen jälkeen Unkarin lukemin 69-62. Sunnuntai-ilta antoi jo viitteitä otteiden parantumisesta, vaikka 67-80-tappio Hollannille kirjattiinkin.

Brightonissa pelattavan turnauksen kahtena ensimmäisenä päivänä Suomi hävisi Tshekille ja Englannille ponnettomien suoritusten jälkeen. Hollantia vastaan Suomi kärsi samoista ongelmista kuin avauspeleissään. Joukkue jaksoi pitää tarvittavaa tempoa yllä ainoastaan yhden jakson ajan, kunnes paletti alkoi pikkuhiljaa murentua. Kylmä tosiasia on ollut, että suomalaisten tilannenopeus ei ole riittänyt yksi vastaan yksi –puolustuksessa vastustajan hitaissa hyökkäyksissä. Näin ollen Suomen on pidettävä vauhtia yllä, jotta vastustaja sortuisi hätiköityihin ratkaisuihin.

Hollanti ei hätiköintiin lähtenyt mukaan, vaan teki Suomesta lopulta selvää korinalusvoimallaan. Selkeästi suomalaisia suurempikokoiset ja fyysisemmät hollantilaiset hakivat ottelussa 20 hyökkäyspään levypalloa ja teki niistä 20 pistettä. Kansainväliselle koripallolle niin tyypilliseen tapaan Hollanti myös iski julmasti Suomen pallonmenetyksistä nostellen peräti 29 pistettä "suomalaishasseista".

Suomi yritti Hollantia vastaan kaikkia repertuaarissa olevia puolustusmuotojaan. Vaikka Suomen peli parantuikin kahdesta ensimmäisestä pelistä, ei puolustusmuodoista toiminut todellisesti kuin miesvartiointi ensimmäisellä jaksolla. Suomi vei neljänneksen nimiinsä 23-13, jonka jälkeen Suomen intensiteettitaso katosi ja ote siirtyi Hollannille.

Unkaria vastaan Suomi onnistui pitämään konseptinsa järjestyksessä lähes koko 40 minuutin ajan. Kolme ensimmäistä jaksoa olivat ajoittain jopa erinomaista koripalloa Suomelta. Unkari yritti paikka- ja prässipuolustuksillaan sekoittaa Suomen peliä. Suomi pelasi kuitenkin rauhallisesti omia pelejään ja onnistui mm. ensimmäisen ja toisen jakson viime sekunneilla pelaamaan sovituista kuvioista hyvät kolmen pisteen heittopaikat Jere Päiviselle ja Anselmi Vanjoelle, jotka molemmat onnistuivat.

Parhaimmillaan Suomi johti Unkaria vastaan kolmannella jaksolla 19 pisteellä. Neljännes jakso oli suomalaisittain asemasotaa, kun Unkari teki kaikkensa saadakseen riistoja ja Suomi puolestaan pyrki pelaamaan rauhallisia ja pitkiä hyökkäyksiä. Unkari pääsi lähemmäksi, mutta Suomen voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna. Ottelun viimeisellä sekunnilla unkarilaispelaaja onnistui kaventamaan eron seitsemään pisteeseen (69-62) haamukolmosellaan.

Yksi Suomen ratkaisupelaajista oli Petri Heinonen, joka pelasi Suomen joukkueen tavoin ensimmäisen pelinsä omalla tasollaan. Heinonen hankki tärkeillä hetkillä Unkarille kaksi hyökkääjänvirhettä. Hyökkäyspäässä 202-senttinen tamperelainen pussitti 13 pistettä. Elementissään oli myös Petteri Koponen, joka oli Suomen korikuningas 21 pisteellään.

Sekä Hollantia että Unkaria vastaan Suomen parhaimmistoon on kuulunut Kim Sivén, joka tekee oikea-aikaisuudellaan arvokasta työtä puolustuspäässä ja on noussut lisäksi joukkueen parhaaksi levypallopelaajaksi. Hollanti-pelissä Sivén kirjautti ns. tupla-tuplan (11/12) ja Unkariakin vastaan hän taisteli näppeihinsä seitsemän levypalloa.

Suomen parantuneesta terävyydestä Unkari-otteluun kertoo myös se, että Suomi hankki pelissä itselleen 19 hyökkäyspään levyriä ja aiheutti unkarilaisille 23 pallonmenetystä, joista se teki 23 pistettä. Vaihtopenkin rooli ottelussa suuri, sillä Suomen vaihtopelaajat tekivät kaikkiaan 22 pistettä.

Tiistaina Suomi kohtaa Islannin, joka toukokuussa voitti Pohjoismaiden mestaruuden. PM-kisoissa Suomi joutui myöntämään Islannin paremmakseen neljän pisteen (64-68) erolla.

Suomi – Unkari 69 – 62 (34-25), 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailut, Brighton, Englanti 9.8.2004

Tuomas Tenkanen

0/0

Petteri Koponen

21/6

/6 syöttöä/5 riistoa

Aleksi Huuskonen

9/6

Anselmi Vanjoki

10/3

Tuomas Järvinen

2/2

Jere Päivinen

5/0

Petrus Heinonen

0/0

Rasmus Roslund

0/0

Kim Sivén

5/7

Sad Niskanen

2/6

Henri Kämärä

2/6

Petri Heinonen

13/6

Suomen heittoprosentit: 1P 47,4 % (9/19), 2P 47,7 % (21/44), 3P 24,0 % (6/25).

Suomi – Hollanti 67 – 80 (41-39), 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailut, Brighton, Englanti 8.8.2004

Tuomas Tenkanen

3/0

Petteri Koponen

17/5

Aleksi Huuskonen

16/5

Anselmi Vanjoki

10/4

/5 syöttöä

Tuomas Järvinen

0/0

Jere Päivinen

0/0

Petrus Heinonen

2/1

Rasmus Roslund

0/0

Kim Sivén

11/12

Sad Niskanen

1/4

Henri Kämärä

5/5

Petri Heinonen

2/2

Suomen heittoprosentit: 1P 57,1 % (12/21), 2P 37,8 % (17/45), 3P 50,0 % (7/14).



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat/
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

Näytä lisää vastaavia