13.11.2016 Suomalaiset naiskoripalloilijat avasivat urakkansa Yhdysvaltojen yliopistosarjassa (NCAA) kuluvana viikonloppuna. Suomalaiset olivat osallisina seitsemässä voitossa avauskierroksella ja kahdessa voitossa viime yön otteluissa. Avausotteluissa tehokkaimpia olivat Houston Babtistin Heidi Byrd, San Franciscon Ninni Salmi ja Hofstran tulokas Sandra Karsten, jotka osuivat kukin 8 pisteen arvoisesti lauantain vastaisena yönä.
Ninni Salmi nakutti 8 pistettä NCAA-kauden avauksessa. Kuva: Tuomas Venhola.
Sandra Karstenilla oli onnistunut avaus Hofstran paidassa. Kuva: Ville Vuorinen.
Viimeistä kauttaan NCAA:ssa pelaava Heidi Byrd avasi joukkueelleen kauden pistelukemat onnistuneella kolmosella Houston Babtistin jäädessä perjantain avausottelussa Baylorin yliopiston jalkoihin karuin lukemin 43–118 (12–60). Byrd tuki joukkuettaan myös 3 syötöllä.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Ninni Salmen toinen kausi San Franciscon paidassa alkoi 91–80 (42–24) -voitolla kalifornialaisvastustaja Sacramentosta. Salmi tykitti 21 minuutissa 8 pistettä ja nappasi 5 levypalloa sekä osallistui blokilla tärkeään urakkaan puolustuspäässä.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Hofstran yliopistossa kaksi suomalaista sai tulikasteensa perjantain 62–42 (30–24) -voitossa Maristia vastaan. Sandra Karsten iski 15 minuutissa 8 pistettä, yhden levypallon ja jakoi 2 syöttöä. Myös Marianne Kalin sai avausminuuttinsa yliopistosarjassa, mutta jäi pisteittä avausottelussa.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Elina Koskimies tehoili 7 pistettä ja 5 levypalloa avatessaan toisen kautensa American Universityn paidassa. American päihitti vierasreissulla Youngstown Staten lukemin 77–64 (39–26).
Lisätietoja: Ottelutilastot
Myös Riikka Kujala avasi toisen kautensa yliopistosarjassa Wyomingin paidassa. Hän pelasi 12 minuuttia Wyomingin dominoidessa 74–50 (34–27) -voitolla Chadron Statea. Kujala auttoi joukkuettaan yhdella upotetulla kolmosella, levypallolla ja kahdella syötöllä.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Pisteille pääsi perjantaina myös viimeisen kautensa North Floridan paidassa käynnistänyt Taru Madekivi, joka iski 2 pistettä ja jakoi 2 syöttöä North Floridan voittaessa paikallisvastustaja Florida A&M:n lukemin 71–60 (29–28).
Lisätietoja: Ottelutilastot
Myös Iida Ahvenainen pääsi tilastoille 2 pisteellä ja yhdellä levypallolla. Toisen kautensa rapakon takana aloittaneen Ahvenaisen Iona nousi voittoon Stony Brookista perjantaina lopulta selvin lukemin 57–46 (25–32).
Lisätietoja: Ottelutilastot
Lauantaina Sara Rokkasen Toledo avasi kauden 76–60 (42–22)-vierasvoitolla Texas A&M CC Islandersista. Ensimmäistä kauttaan Yhdysvalloissa pelaava Rokkanen kävi kentällä vain neljän minuutin ajan, mutta käytti ajan tehokkaasti upottamalla yhden kolmen pisteen heiton Toledon pistesaldoon.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Olivia Moskarin Marquette voitti lauantain vastaisen yönä Longwoodin murskaavasti 87–37 (44–14). Toista kauttaan Yhdysvalloissa pelaava Moskari jäi avausotteluissa pisteittä, mutta tuki voittoa yhdellä levypallolla ja syötöllä.
Lisätietoja: Ottelutilastot
Susijengin nuorta kaartia edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai runsaasti peliaikaa Portland Trailblazersin paidassa NBA:n Las Vegasin kesäliigan päätösottelussa. Nkamhoua käytti 24 peliminuuttiaan tehokkaasti kirjaamalla viiden pisteensä kylkeen kuusi levypalloa, kolme syöttöä, yhden riiston ja peräti kuusi blokkia.
Susijengiä Valencian olympiakarsintaturnauksessa edustanut ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen slovakialaisen BC Prievidzan kanssa. Viime kaudella Slovakian liigan välieriin edennyt BC Prievidza pelaa ensi kaudella myös Alpe Adria Cupia ja osallistuu FIBA Europe Cupin karsintoihin.
Florida Statessa keväällä NCAA-uransa päättänyt Sara Bejedi, 24, on tehnyt sopimuksen unkarilaisen KSC Szekszárdin, joka karsii syksyllä pääsystä Euroliigaan. Bejedi oli yksi Susiladiesin kesän otteluiden avainpelaajista ja kerännyt tähän mennessä 16 ottelua naisten maajoukkueessa.
Jo viime keväänä ensituntumaa Espanjan ACB-liigasta CB Andorran paidassa saanut Susijengin valkealaislähtöinen luottosentteri Alexander Madsen, 29, pelaa Espanjassa myös tulevalla kaudella. 208-senttisen Kouvolan Poikien kasvatin on kiinnittänyt riveihinsä ensimmäistä kertaa seuran historiassa pääsarjatasolle kohonnut Lleida CE.
Ranskan Pro A:n suomalaisjoukkueen kruunua edelliset vuodet kantanut SIG Strasbourg luottaa tulevinakin kausina sinivalkoiseen osaamiseen. Viime kaudella Le Portelin Pro A:n pudotuspeleihin johdattanut Susijengin pelinrakentaja Edon Maxhuni, 26, on solminut seuraavat kaksi kautta koskevan sopimuksen strasbourgilaisjoukkueen kanssa.
Viime kaudella Slovenian liigaa ja Adrianmeren kakkosliigaa Helios Domzalen paidassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti Perttu Blomgren, 22, jatkaa uraansa Balkanilla. Blomgrenin uusi seura on kovin satsauksin tulevaan kauteen lähtevä perinteikäs bosnialaisseura KK Bosna, joka tähtää kaudella niin Bosnian liigan kuin Adrianmeren kakkosliigankin mestaruuksiin.
Viime kaudella Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa Viron cupin ja kansallisen liigan mestaruudet voittanut sekä Viron-Latvian-liigan finaaliin edennyt Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 26 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen tallinnalaisjoukkueen kanssa.
Susijengin avainpelaajiin vasta päättyneissä Valencian olympiakarsinnoissa kuulunut Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Samaan aikaan Petteri Koponen on aloittanut valmennusurakkansa San Antonio Spursissa NBA:n kesäliigassa.
Viime vuosina kansainvälisen koripallon eliittivalmentajien joukkoon tehnyt, Eurocupin ja FIBA Mestarien Liigan mestariksi joukkueensa valmentanut Tuomas Iisalo 41, siirtyy NBA:n Memphis Grizzliesin valmennusjohtoon pelikaudeksi 2024-25. Loviisalaislähtöinen Iisalo on ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja NBA:ssa koskaan.
Suomi-koriksen kaikkien aikojen pelaajalegendoihin lukeutuva MaSu-Basketin kasvatti Petteri Koponen, 36, on solminut 2+1-vuotisen päävalmentajasopimuksen Australian NBL-liigaa pelaavan uusiseelantilaisjoukkueen New Zealand Breakersin kanssa. Breakers on voittanut NBL:n mestaruuden neljä kertaa historian saatossa.