9.12.2003 SM-Koriksen sarjataulukon tyvipäähän juuttunut Uudenkaupungin Korihait on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen viime kaudella sarjan korikuninkuuden voittaneen William "BJ" McFarlanin kanssa. Sopimus sisältää kahden viikon koeajan.
William McFarlan on 27-vuotias St. Thomas Aquinas -yliopiston kasvatti, joka edusti viime kaudella SM-Koriksessa tamperelaista Pyrbasketia. 198-senttinen ja 102-kiloinen McFarlan voitti kauden päätteeksi korinkuninkuuden 25,3 pisteen keskiarvollaan. Pisteet syntyivät kovilla tarkkuuksilla, sillä vapaaheitot onnistuivat 74,5 prosenttisesti, kahden pisteen heitot 62,4 prosenttisesti ja kolmen pisteen heitotkin vielä 34,0 prosentin tarkkuudella.
Korinteon lisäksi McFarlan kunnostautui levypalloissa sijoittuen 10,7 levypallon keskiarvolla paremmuustilastossa toiseksi. Torjuntakeskiarvo 2,55 oli niinikään sarjan toiseksi paras. Pelaajan tehokkuutta suhteutettuna peliaikaan kuvaava tendex-index oli William McFarlanilla kauden päätyttyä koko SM-koriksen paras. Lukema 0,851 oli SM-Koriksen historian kaikkien aikojen kolmanneksi paras.
Tiistaina iltapäivällä Suomeen saapuva McFarlan korvaa alkukauden Korihaissa pelanneen Oliver Mortonin, jonka sopimus on irtisanottu. McFarlanin pelioikeudet ovat jo Korihailla ja ensiesiintyminen nähdään keskiviikkona, kun Korihait kohtaa kotiottelussa Salon Vilppaan.
- Joukkue tarvitsee herätystä. Oliver Morton oli tilastollisesti aivan kelvollinen pelaaja, mutta hän ei omalla panoksellaan pystynyt auttamaan joukkuetta eikä ollut sellainen henkinen johtaja kentällä, mitä vahvistuksen tulee olla, kertoi vaihdon syistä joukkueen päävalmentaja Gerald Lee.
- Tarvitsemme enemmän monipuolisuutta kentän molempiin päihin. Lisäksi tarvitsemme enemmän pelotetta korin alle torjuntojen muodossa sekä aggressiivisuutta irtopallojen hakemiseen eikä korintekotaitokaan pahitteeksi ole, summasi Lee odotuksiaan.
McFarlan aloitti kauden Puolan liigassa ja Ostromecko Astoria Bydgoszczin joukkueessa. Hän ennätti pelata kuusi liigapeliä 7,3 pisteen ja 3,8 levypallon keskiarvoilla (14,5 minuuttia), kunnes osapuolten tiet erkanivat.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Kouvot on solminut vuoden mittaiset pelaajasopimukset Henry Boydin, Eemeli Salmen ja Rasmus Lindbergin kanssa. Boyd aloittaa sopimuksen myötä syksyllä toisen kautensa Kouvolassa, Salmi puolestaan jo viidennen. Lindbergille kausi on ensimmäinen Kouvot-paidassa.
Salon Vilpas on solminut kahden vuoden sopimuksen takamies Eero Innamaan kanssa. 25-vuotias Innamaa on pelannut viimeiset kuusi vuotta Kauhajoen riveissä ja siirtyy nyt lähemmäksi kotiseutuaan. Turun NMKY:n kasvatti tuo rutkasti kokemusta Vilppaan takakentälle, sillä liigapelejä kertyi miehelle Kauhajoella 247.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.