Slovenia tiukoilla, mutta parempi 16-vuotiaissa pojissa

31.7.2006 Suomen 16-vuotiaat pojat jatkoivat hyviä esityksiä Slovenj Gradecissa pelatun harjoitusturnauksen päätösottelussa. Suomi pisti Slovenian selkä selkää vasten, mutta turnausisäntä ei hätkähtänyt, vaan hoiti taistellen voiton itselleen lukemin 67-58.

Suomen Slovenian-vierailusta saldoksi jäi B-poikien kautta aikain ensimmäinen voitto Saksasta, kaksi tappiota Slovenialle ja yksi Serbia & Montenegrolle. Jokaisessa pelissä Suomella oli jopa voiton avaimet taskussaan.

- Korvaamattoman hyödyllisiä pelejä meille. Hieman liioitellusti sanottuna opimme neljän ottelun aikana enemmän pelaamisestamme kuin kahden viime vuoden aikana yhteensä, arvioi maajoukkueen päävalmentaja Harri Jokela.

- Ensimmäistä kertaa uriensa aikana pelaajamme näkivät reaalitilanteessa kuinka raadollista kansainvälinen koris huippumaita vastaan on. Jokaisesta huonosta ratkaisusta tai suorituksesta hyökkäys- ja puolustuspäässä rankaistaan välittömästi. Kun maltoimme pelata, onnistuimme luomaan hyviä ratkaisupaikkoja koviakin puolustuksia vastaan. Viisi vastaan viisi –puolustustamme vastaan puolestaan oli vaikea tehdä koreja, joka näkyy vastustajan pistelukemista. Kaikissa peleissä voitto olisi ollut otettavissa ehjällä, täydellistä keskittymistä vaativalla, suorituksella. Menimme isoja askelia eteenpäin turnauksen aikana.

Suomi johti Sloveniaa parhaimmillaan yhdeksällä pisteellä (22-13) toisen neljänneksen alussa. Slovenia hankkiutui johtoasemaan ensimmäisestä kertaa sekunti ennen puoliaikaa, jonka jälkeen se ei enää etumatkastaan luopunut. Suomi sai aikaiseksi hyvän kirin päätösjaksolla, jolla se nousi Juhani Jämsän kolmosella neljän pisteen (62-58) päähän kaksi minuuttia ennen loppua. Slovenian, palloa tuplaava, paikkapuolustus sekoitti loppuhetkillä Suomen konsepteja tyrehdyttäen samalla kisan pelin voitosta.

Roope Ahonen teki Suomelle 15 pistettä. Peräti 11 suomalaispeluria pääsi pisteiden makuun.

Slovenj Gradecin turnaus oli Suomelle valmistautumista B-divisioonan EM-kilpailuihin, jotka pelataan Tallinnassa, Virossa 10.-20.8. Suomi pelaa kisoissa alkulohkossa B, johon kuuluvat lisäksi Irlanti, Puola ja Slovakia.

Slovenia – Suomi 67 – 58 (32-31), 16-vuotiaiden maaottelu, Slovenj Gradec, Slovenia 30.7.2006

Mikko Tuunanen

3/1

Roope Ahonen

15/1

/ 5 syöttöä/4 riistoa

Pekka Setälä

3/4

Juhani Jämsä

6/2

Jarkko Aho

7/1

Jesse Niemi

5/5

Anton Telih

8/7

Miska Ahokas

4/3

Lauri Toivonen

1/2

Matti Nuutinen

4/9

Juhan Mikone

0/0

Atte Perttu

2/2



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/16-vuotiaat_pojat2/
 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia