23.12.2009 Hyvää syyskautta Ruotsin Basketliganissa pelaava Vesa Mäkäläinen pelasi tehokkaasti pelin jokaisella osa-alueella johdattaen Luulajan Plannjan 74–60 (38–33)-kotivoittoon Uppsalasta. Ohessa myös muita uutisia suomalaispelaajien edesottamuksista joulutaukoa edeltävillä kierroksilla.
Vesa Mäkäläinen on ollut vireessä Basketliganin joulukuun kierroksilla.
Antti Nikkilän Girona teki hukkareissun Pohjois-Afrikkaan tiistaina.
Riikka Terävän Oakland jäi Penn Staten jalkoihin tiistaina. Kuvat: Tomi Kaminen.
Basketliganin sarjataulukon pudotuspeliviivan alapuolelle juuttunut Uppsala kummitteli luulajalaisten vanavedessä tiistain ottelun puoliaikaan asti numeroissa 38–33. Kolmannella jaksolla Mäkäläinen johti kuitenkin Luulajan irtiottoa. Läpi ottelun vahvasti puolustanut Mäkäläinen nakutteli 12 pistettä (kakkoset 2/4, kolmoset 2/2, vapaaheitot 2/2), repi viisi levypalloa, jakoi kaksi korisyöttöä, torjui kaksi vastustajan heittoa ja riisti kerran piiskaten joukkueensa 74–60 (38–33)-voittoon.
– Tällaisilla esityksillä Vesa on ansainnut entistä enemmän heittopaikkoja itselleen, kehui Plannjan valmentaja Mattias Kenttä suomalaissuojattiaan keskiviikon Norrbottens Kuriren – lehdessä.
Mäkäläinen oli joukkueensa toiseksi paras pistemies Jim Enbomin (14) jälkeen. 20-vuotias Anton Gaddefors tyylitteli Uppsalalle 20 pistettä. Plannja lähtee joulutauolle Basketliganin kolmannelta sijalta tasapisteissä Sundsvall Dragonsin ja Solna Vikingsin kanssa. Plannja on voittanut 21 pelistään 16.
Antti Nikkilän Sant Josep Girona matkasi tiistaina Marokon rannikolle kohtaamaan Espanjan LEB Goldia johtavan Melillan joulua edeltäneessä kärkiottelussa. Gironalla ei ollut ottelussa sanansijaa, kun Melilla kasvatti johtoaan tasaisesti läpi ottelun matkalla 85-66 (43-35) voittoon.
Melilla riisui puolustuksellaan Gironan lähes tyystin aseista, mistä on osoituksena se, että Gironan paras pistemies Andrew Drevo jäi 12 pisteeseen. Toisessa kenttäpäädyssä Melillan karkumatkaa johti 24 pistettä heittänyt Jason Robinson.
Nikkilä uurasti Melillaa vastaan runsaat 24 minuuttia nakutellen kahdeksan pistettä (kakkoset 4/8), jonka lisäksi suomalaiskolossin tilastoihin merkittiin yksi levypallo, kaksi pallonmenetystä sekä kaksi virhettä.
Girona on voittanut 15 ottelustaan kymmenen ja lähtee joulutauolle LEB Goldin neljänneltä sijalta.
Myös sarjaporrasta alempana Espanjan LEB Silverissa pelattiin kärkiottelu, kun Juha Stenin Lobe Huesca päihitti Cajariojan heittoilottelun jälkeen lukemin 91-83 (44-33). Ottelua toisesta jaksosta asti hallinnut Huesca päihitti vastustajansa erityisesti kuusi kolmosta säkittäneen Asier Garcian (27) heittorallin ansiosta.
Vaihdosta kentälle saapunut Sten pelasi ottelussa 17 minuuttia, nakutteli kuusi pistettä (kakkoset 1/3, kolmoset 0/1, vapaaheitot 4/4), repi yhden levypallon, jakoi kaksi korisyöttöä, riisti kerran, menetti kahdesti ja rikkoi kolme kertaa. Joulutauon alkaessa Lobe Huesca johtaa LEB Silveria kymmenellä voitolla 14 ottelusta tasapistein Cajariojan kanssa.
Espanjan naisten pääsarja Lega Femeninassa Tiina Stenin Mann Filter Zaragoza komisteli asemiaan sarjataulukossa päihittämällä Cadi La Seun vieraskentällä 64-74 (33-47). Kovaan puolustukseen panostanutta Zaragozaa johtivat hyökkäyspäässä Allison Feaster (16) ja Agne Ciudariene (15).
Vaihdosta seitsemän minuuttia pelannut Sten säkitti yhden kolmosen, riisti kerran ja menetti pallon kerran. Zaragoza on Lega Femeninan sarjataulukossa neljännellä sijalla voitettuaan 13 ottelusta yhdeksän.
Erica Tukiaisen UCLA rökitti voittoputkessa olleen Kira Kojolan St. Mary’sin 83-58 (43-38) Yhdysvaltain naisten yliopistosarja NCAA:n maanantain suomalaiskamppailussa. Kotijoukkue UCLA karkasi St. Mary’silta toisen puoliajan alun 8-0-rykäisyllään, jonka aikana Tukiainen kunnostautui neljällä pisteellään.
UCLA:n avaukseen kuulunut Tukiainen pelasi St. Mary’sia vastaan 23 minuuttia nakutellen yhdeksän pistettä (kakkoset 3/4, kolmoset 1/4), jakaen kolme korisyöttöä, riistäen kolmesti ja keräten yhden levypallon. Kojola pelasi kolme minuuttia keräten yhden levypallon.
Riikka Terävä pelasi aloitusviisikosta käsin 33 minuuttia Oaklandin hävitessä Penn Statelle vieraskentällä lukemin 64-69 (34-22). Oakland johti ottelun toisen puoliajan puolivälissä vielä 13 pisteellä lukemissa 35-48, mutta hävisi viimeisen kymmenminuuttisen 16-34 Penn Staten Tyra Grantin (21/5/5 syöttöä) heilutellessa tahtipuikkoa. Terävä heitti ottelussa kuusi pistettä (kakkoset 3/6), haki kolme levypalloa, jakoi yhden korisyötön ja menetti kahdesti.
Miesten maajoukkuetakamies Mikko Koivisto pelasi nivusvaivaisena vain kolme minuuttia UNC-Greensboron hävitessä vieraissa Richmondille 63-89 (31-40). Koivistolle merkittiin ottelussa yksi virhe ja kaksi menetystä. UNC-Greensboron turmaksi koituivat 20 pallonmenetystä, joista Richmond juoksi erityisesti toisella puoliajalla 26 ilmaista pistettä.
Myös suomalaislaituri Cedric Latimerin joulunalusottelu päättyi tappiollisesti, kun Duquesne kukisti St. Francisin kotonaan 86-58 (47-29). Avausviisikosta käsin 30 minuuttia pelannut Latimer heitti viisi pistettä (kakkoset 1/3, kolmoset 1/3), kaapi kolme levypalloa, riisti kerran, menetti pallon kahdesti ja rikkoi neljästi. Ottelun ykköshahmo oli korin alla tuhojaan tehnyt Duquesnen Damian Saunders (18/12/4 blokkia).
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.
Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.
Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.