Sanders korvaa Ferrisin Lappeenrannassa

10.1.2007 Hallitseva Suomen mestari ja cup-mestari Lappeenrannan NMKY on palkannut loppukauden sopimuksella 201-senttisen ja 27-vuotiaan Marco Sandersin riveihinsä. Suomessa aiemminkin pelannut Sanders korvaa jouluna perhesyiden vuoksi kotiinsa jääneen Jon Ferrisin jättämän aukon.

Kotimaansa Yhdysvaltojen lisäksi Saksan passilla matkustava Marco Sanders on suomalaisille ennestään tuttu kausilta 2003-05, jolloin hän edusti Korisliigassa Salon Vilpasta ja I divisioonassa Lapuan Korikobria. Vilpas-paidassa Sanders tehtaili 2003-04 keskimäärin 15,4 pistettä ottelua kohden, jonka lisäksi hän poimi 8,1 levypalloa. Seuraavalla kaudella divisioonatehot olivat miehellä 21,9 pistettä ja 10,5 levyriä. Kauden 2005-06 Sanders vietti Unkarin pääsarjassa Kaposvarin riveissä.  

Tällä kaudella Sanders on ollut monessa mukana. Syksyllä hän kävi kahden Italian pääsarjajoukkueen testissä, mutta teki sopimuksen Sveitsiin BC Boncourtin kanssa. Sveitsin liigassa syntyi keskimäärin 11,1 pistettä ja 6,6 levypalloa 34,4 minuutin keskiarvolla. Sanders pelasi myös FIBA EuroCup Challengea, jossa kolmen ottelun keskiarvot olivat 11,3 pistettä ja 4,3 levypalloa. 

Kesken Boncourt-pestin Sandersille kävi kutsu Italiaan, kun maan pääsarjajoukkue Legea Scafati osti Sandersin sopimuksen Sveitsistä. Scafati-luotsi Aza Petrovic sai kuitenkin joulun alla potkut ja vajaata viikkoa myöhemmin myös Sandersille näytettiin ovea.  

Sanders muistetaan Suomessakin urheilullisena laiturityyppinä, mutta Lappeenrannassa hän tulee pelaamaan korin läheisyydessä yhdessä Steve Smithin kanssa. Alkukauden sentterikokeilujen jälkeen Lappeenranta on pyrkinyt nopeaan ja aggressiiviseen peliin, johon Sandersin uskotaan istuvan hyvin.  

Lappeenranta on tällä hetkellä Korisliigassa yhdeksäntenä ja jahtaa paikkaa pudotuspeleissä. Joukkue on voittanut kahdessa viime ottelussaan sarjan kärkijoukkueista niin Espoon Hongan kuin KTP Basketinkin.

LrNMKY:n seuraava ottelu on perjantaina vieraissa Namika Lahtea vastaan.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

Asiat

 
2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

Näytä lisää vastaavia