Salinin Gran Canaria tärkeään voittoon Eurocupin puolivälierissä

16.3.2016 Sasu Salin ja Gran Canaria ottivat ison askeleen kohti Eurocupin välieriä, kun laspalmasilaiset voittivat vieraskentällä puolalaisen Zielona Goran 82-93 (49-44). Salin oli joukkueensa toisiksi paras pistemies heittäen 16 pistettä. FIBA Europe Cupissa taas Gordon Herbertin Frankfurt Skyliners jatkaa voittamattomana.

Sasu Salin nakutti 16 pistettä, kun Gran Canaria voitti Eurocupin puolivälierissä. Kuva: Ville Vuorinen.


Gran Canaria eteni päätösneljännekselle 65-67, mutta pitkään ottelua hallinnut Zielona Gora nappasi johtoaseman takaisin näppeihinsä hetkeksi. Gran Canaria upotti kuitenkin kolmosia peräjälkeensä ja nousi 74-81-johtoon, jonka joukkue kykeni pitämään loppusummeriin saakka.
 

- Olen todella tyytyväinen pelaajiini, mutta meidän pitää muistaa, että olemme tämän kierroksen puolessa välissä, Gran Canarian päävalmentaja Aito Garcia Reneses huomioi, että välieriin pääseminen edellyttää voittoa kahden pelin yhteistuloksesta.
 

Salin (16/4/2 syöttöä) oli elementissään läpi ottelun. Kaksikko Alen Omic (20/8/4) ja Salin olivat joukkueen kantavia voimia läpi ottelun. Kellon lähestyessä nollaa juuri Omic ja Salin tekivät tärkeitä koreja, jotka takasivat, että Gran Canaria pääsee toiseen osaotteluun 11 pisteen johdossa.
 

Omicin ja Salinin ollessa Gran Canarian tähdet, Zielona Goralta loisti Dee Bost (20/6/8).

Lisätietoja: Ottelutilastot

Gordon Herbertin luotsaama Frankfurt Skyliners ei yllättänyt ketään jatkamalla voittokulkuaan FIBA Europe Cupissa. Koko kauden voittamaton Skyliners runteli välierissä Maccabi Rand Media Rishonin 92-57 (50-36). FIBA Europe Cupin pudotuspelit pelataan paras kolmesta -järjestelmällä.
 

Lopullisen iskun Frankfurt löi viemällä päätösneljänneksen 23-7. Skylinersin tehokolmikko oli jäätäviä kolmosia upottanut Konstantin Klein (14/2), Johannes Voigtmann (16/5) ja Philip Scrubb (14/0/4).
 

Maccabin korkeimman pistemäärän teki Darryl Monroe (15/4).
 

Lisätietoja: Ottelutilastot

Saksan Bundesliigassa tuore päävalmentaja Tuomas Iisalo luotsasi ensimmäisen pelinsä Crailsheim Merlinsin ruorissa, kun Merlins hävisi Löwen Braunschweigille kotikentällään 79-88 (32-47). Merlins ylsi kolmannella neljänneksellä viiteen pisteeseen, mutta vierasjoukkue Braunschweig kykeni pitämään niukan johtoasemansa loppuun asti.
 

- Pelasimme alussa käsijarru päällä, mutta paransimme toiselle puoliajalle. Emme tule tästä eteenpäin voittamaan jokaista peliä, mutta tulemme parantamaan peliämme. Odotan joukkueeltani 40 minuutin keskittymistä ja yritystä, Iisalo kommentoi.
 

Merlinsin tehovitja oli Konrad Wysocki (20/3), Adam Chubb (14/7/4 syöttöä), Antonio Graves (13/3/6) ja Jordan Callahan (12/2/4). Braunschweigin ykkönen oli Derek Needham (16/5/4).

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

26.9.2025 21:06 Susijengi

Miikka Muurinen Euroliigan Partizan Belgradiin

Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.

26.9.2025 06:55 Susijengi

Aatu Kivimäen Patrioti Levice viime sekunnin heitolla FIBA:n Mestarien Liigaan

Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.

25.9.2025 07:10 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti kaaren takaa, Fenerbahce Turkin Supercupin mestaruuteen

Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).

22.9.2025 19:16 Susijengi

Alexander Madsen palaa Kreikan pääsarjaan

AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.

22.9.2025 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen ja Kivimäki vastakkain Mestarien liigan karsinnoissa - Grandison loisti Ranskassa

Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

16.9.2025 09:01 Susijengi

Daniel Dolenc mestaruusjahtiin Bosniassa

Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

13.9.2025 10:35 Susijengi

Jacob Grandison siirtyy Ranskan pääsarjaan

Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.

5.9.2025 09:46 Susijengi

Ilari Seppälä solmi jatkosopimuksen Unkariin

Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.

Näytä lisää vastaavia