25.6.2014 Korisliigaan valmistautuva Salon Vilpas on solminut yksivuotisen sopimuksen Sakari Salmisen, 27, kanssa. 200-senttinen Salminen pelasi edellisen kerran Korisliigaa Vilppaan riveissä kaudella 2009/2010.

Sakari Salminen palaa Korisliigaan ja Vilppaaseen. Kuva: Vilpas
Kaudella 2009/2010 Salminen viimeisteli 2,5 pistettä ja 1,5 levypalloa. Yhteensä Korisliiga-kausia hänellä on vyöllään kolme kappaletta.
- Hieno juttu. Että Sakella riittää kipinää vielä liigaympyröihin. Sakke tulee auttamaan meitä levypalloissa ja hyvänä heittäjänä tuo myös heittouhkaa kentälle. Hän on varsin kokenut pelaaja, joka on pelannut isossa roolissa viime vuodet, Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki kommentoi.
Salminen pelasi viime kaudella Kaarinan Urassa miesten Divari B:tä tehden 12,8 pistettä ja 8,3 levypalloa ottelua kohden. Kauden 2012/2013 päätteeksi Salminen palkittiin Divari A:n vuoden pelaajaksi, kun hän pelasi kasvattajaseurassaan TuNMKY:ssä.
Salmisen lisäksi Vilppaalla on pelaajasopimukset William Walkerin, Adam Constantinen, Jukka Katajan, Samu Kaaresvirran, Ilmari Kallion, Vesa-Pekka Laineen, Ville Hännisen, Sami Ikävalkon ja Jesse Virtasen kanssa. Joukkuetta valmentaa Mikko Tupamäki.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.