Roukanoja palaa Suomeen ja Pussihukkiin

24.5.2000 Naisten maajoukkueen laituri Heli Roukanoja tekee paluun Suomen koripalloparketeille. Roukanoja, 26, on solminut sopimuksen SM-sarjassa pelaavan vantaalaisseura Pussihukkien kanssa. Samalla PuHu julkisti uuden päävalmentajansa, Alf Strömbergin, sopimuksen.

Kuluneen kauden Roukanoja vietti Venäjällä aloittaen pelinsä maan mestaruussarjassa joukkueenaan Sport Club Volna. Huippukovassa liigassa minuutit jäivät kuitenkin vähiin.

Edellisen kerran 186-senttinen Roukanoja pelasi SM-sarjaa Pussihukissa keväällä 1999. Tuolloinkin hän palasi Venäjältä, jossa hän oli opiskellut kaksi vuotta lääketiedettä. Matkallaan PuHu:n kanssa pronssisiin SM-mitaleihin (1999) Roukanoja voitti pudotuspelien piste- (19,8) ja levypallotilastot (10,8).

Vakuuttavaa jälkeä on Roukanoja tehnyt myös maajoukkueasussa. Käynnissä olevalla EM-semifinaalikierroksella Roukanoja on kolmessa kamppailussa upottanut keskimäärin 10,3 pistettä. Hänen todellinen vahvuutensa on kuitenkin ollut irtopalloissa, joita Roukanoja on noukkinut peräti 14,3. Puolustuslevypallojen keskiarvollaan 11,0 hän on koko EM-semifinaalikierroksen tilastokärki.

Maaotteluita Roukanojalla on tilillään 32. Lisäksi hänet on valittu Suomessa I divisioonan parhaaksi pelaajaksi 1993 ja SM-sarjan Vuoden tulokkaaksi 1994.

Naisten SM-sarjaan 12 vuoden tauon jälkeen

PuHu:n uusi päävalmentaja Alf Strömberg, 44, siirtyy tehtäväänsä miesten I divisioonan Hyvinkään Pontevasta. Edellisen kerran Strömberg valmensi naisten mestaruussarjassa kaudella 1987-88 joukkueenaan Tapiolan Honka.

26-vuotisella valmentajaurallaan Strömberg on luotsannut mm. Torpan Poikia miesten SM-sarjassa (1992-95) ja M7 Boråsia Ruotsin liigassa (1995-96). ToPo:n kanssa Strömberg saavutti Suomen Cup -mestaruuden 1992 sekä kaksi SM-hopeaa.

Strömberg on toiminut myös lukuisten juniorimaajoukkueiden valmentajana. Parhaillaan hänen opissaan ovat 18-vuotiaat pojat.

- Pidän Pussihukkien naisten joukkueen valmentamista suurena haasteena. Miesten edustusjoukkueen lailla ensisijainen tavoitteemme on kasvattaa ja kehittää nuoria pelaajia sekä luoda heille mahdollisimman suotuisa ympäristö tähän tarkoitukseen. Tulostavoitteet täyttyvät "siinä sivussa", kommentoi Strömberg uutta tehtäväänsä.

Henkilöt

 
12.8.2025 15:44 Susijengi

Hanno Möttölä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon

Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.

7.8.2025 18:39 Susijengi

Edon Maxhuni Gravelines-Dunkerquen takalinjoille

Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.

7.8.2025 14:08 Susijengi

Sasu Salin palaa Espanjaan, uusi osoite Estudiantes

Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

29.7.2025 23:54 Susijengi

Elias Valtonen jatkaa liigapaikkansa säilyttäneessä CB Granadassa

Kevätkaudella Espanjan ACB-liigasta sarjatasoa alemmas pudonnut CB Granada sai mahdollisuutensa jatkaa maan korkeimmalla tasolla sarjanousija Real Betisin epäonnistuttua liigapaikan kriteereiden täyttämisessä. Näin ollen Susijengin luottomiehiin lukeutuva Elias Valtonen, 200 cm ja 26 v., jatkaa uraansa Espanjan liigassa CB Granadan paidassa myös ensi kaudella.

29.7.2025 17:49 Susijengi

Severi Kaukiainen jatkosopimukseen BC Kalev/Cramon kanssa

Kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa. Kaksi Viron mestaruutta ja kaksi Viron cup-mestaruutta voittanut Kaukiainen tähtää joukkueineen tulevalla kaudella Viron-Latvian liigan mestaruuteen ja FIBA Mestarien Liigan lohkovaiheeseen.

22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

Näytä lisää vastaavia