17.8.2013 Toiseen Korisliiga-kauteensa valmistautuva Lapuan Korikobrat on värvännyt kokoonpanoonsa ensimmäisen amerikkalaispelaajansa kaudelle 2013/14. 199-senttinen, 25-vuotias Brad Reese saapuu Lapualle Tshekistä. Uutena pelaajana Korikobriin siirtyy viime kauden Karhussa pelannut Marcel Liukko.
Texas Techin yliopiston kasvatteihin kuuluva Brad Reese on ehtinyt pelata ammatikseen Espanjan kakkosliiga Adecco Orossa sekä Tshekin liigassa. Viime kaudella Reese kirjasi tshekkiläisen Sluneta Usti Nad Labemin joukkueessa 16,3 pistettä, 6,8 levypalloa ja 1,5 syöttöä ottelua kohden.
– Tunnen Bradin hyvin ja tiedän, että hänellä on iso potentiaali. Monipuolisena pelaajana hän pystyy auttamaan joukkuetta monella tapaa, Korikobrien apuvalmentaja Derrick Crayton kuvailee.
Korikobrat on solminut lisäksi 1+1-vuotisen sopimuksen kaksimetrisen, 21-vuotiaan Marcel Liukon kanssa. Liukko pelasi viime kaudella Korisliigassa 29 ottelua Kauhajoen Karhun väreissä viiden minuutin, 1,4 pisteen ja 0,8 levypallon keskiarvoilla. Edellisellä kaudella Liukko rekisteröi miesten Divarin Äänekosken Huimassa 8,3 pistettä ja 4,2 levypalloa ottelua kohden.
– Meillä oli useita vaihtoehtoja ja valmentajat valitsivat Marcelin. Marcelilla on kova halu kehittyä pelaajana ja meillä oli tarjota mahdollisuus ammattimaiseen harjoitteluun. Marcel tuo lisäksi isona pelaajana leveyttä joukkueen kokoonpanoon, Kobra-manageri Markku Turja evästää.
Korikobrilla on lisäksi hankintalistalla nuori pelinrakentaja ja nuori sentteri. Lisäksi Korikobrat on lähellä sopimusta kahden amerikkalaispelaajan kanssa.
Korikobrilla on voimassa sopimukset kaudesta 2013/14 Brad Reesen, Givi Bakradzen, Cedric Latimerin, Jussi Turjan, Ville Turjan, Marcel Liukon, Tuomas Viertolan, Panu Peltokankaan, Jussi Salon, Matias Salon ja Roni Hyvärisen kanssa. Joukkuetta valmentavat Terence Stansbury ja Derrick Crayton.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.