Ray Ailus ei jatka Katajan peräsimessä

20.5.2009 Juuri päättyneessä Korisliigassa hopeaa saavuttanut Joensuun Kataja joutuu suuntaamaan katseensa valmentajamarkkinoille, kun viimeiset puolitoista kautta joukkuetta luotsannut Ray Ailus ei käyttänyt sopimusoptiotaan.

Kataja etsii näin ollen sekä ykkös- että kakkosvalmentajaa, kun myös Antti Hurri muuttaa pois kaupungista opintojensa päättyessä.Apuvalmentaja Hurrin paluu kotikonnuilleen Kouvolaan oli seuran tiedossa, mutta Ailuksen päätös tuli seurajohdolle yllätyksenä.

- Asioista oli Rayn (Ailus) kanssa alustavasti keskusteltu, mutta hän ei sitten lopulta halunnutkaan jäädä meille, kommentoi tilannetta joukkueenjohtaja Jukka Törmälä.

- Tällaista sattuu niin koripallossa kuin muussakin työelämässä, ei tämä sen kummempaa ole. Uuden coachin etsintä on jo käynnissä, Törmälä kertoo.

Ray Ailus otti valmennuspestin vastaan Joensuussa tammikuussa 2008. Kataja sijoittui samana keväänä vaikean Korisliiga-kauden päätteeksi vasta kymmenenneksi, mutta päättyneellä kaudella joukkue palasi takaisin mitalikantaan.

SM-hopea on Ailukselle ensimmäinen mitali miesten päävalmentajana. 36-vuotiaan Helsingin NMKY -kasvatin toinen suuri meriitti on valinta vuoden Korisliiga-valmentajaksi vuonna 2005, jolloin Ailus valmensi turkulaista Aura-Basketia.

Katajaa Ailus ohjasti kausien 2007-09 aikana kaikkiaan 73 pääsarjaottelussa. Näistä joukkue voitti 46 eli voittoprosentiksi muodostuu erinomainen 63,0.



Lisätietoja: http://joensuunkataja.fi/katajabasket/

Asiat

 
15.5.2026 10:42 Korisliiga

Iiro Tuomi jatkosopimukseen Tapiolan Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue solmi jatkosopimuksen viime kaudella ison läpimurron tehneen sentterin Iiro Tuomen kanssa.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

11.5.2026 10:01 Korisliiga

Nuori laituri Veeti Ulander jatkosopimukseen Tapiolan Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö valmistautuu kovaa vauhtia kauteen 2026–2027 ja on tehnyt jatkosopimuksen seuran kasvatin Veeti Ulanderin kanssa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 13:40 Korisliiga

Valtteri Mervola jatkaa Pyrinnössä

 Takamies Valtteri Mervola on tehnyt ensi kautta kattavan jatkosopimuksen Pyrinnön kanssa. Sopimus sisältää option kaudesta 2027–2028.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

Näytä lisää vastaavia