Pyrintö vakuuttava EuroChallenge-avauksessa

4.10.2011 Tampereen Pyrintö otti vakuuttavan ensiaskelen kohti Euroopan seurajoukkueiden kolmoskilpailu EuroChallengen runkosarjaa päihittämällä Unkarin mestari KK Szolnoki Olajin EuroChallenge-karsinnan avauksessa Pyynikillä pistein 77–69 (38–34). Pyrinnön ykkösnimi oli 20 pistettä heittänyt Antero Lehto.

Antero Lehto oli kentän tähti EuroChallenge-avauksessa Tampereella.

Antwine Williams tyylitteli tupla-tuplan, 18 pistettä ja 10 levypalloa. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Pyrintö hallitsi kenttätapahtumia ja karsintaottelun avauspuoliskolla erityisesti vahvalla puolustuspelillään. Vaikka unkarilaisjoukkue oli Pyrintöä pidempi ja fyysisempi, tamperelaiset onnistuivat erinomaisella sijoittamisellaan ja pelinluvullaan sulkemaan Szolnokin tien korille.

 

Ensimmäisen 20 peliminuutin aikana Szolnok sinnitteli matkassa kaukoheitoillaan, mutta kolmannella jaksolla Pyrintö porhalsi karkuteille erityisesti nopeiden vastahyökkäyksiensä turvin.

 

Hallitseva Suomen mestari oli hemmotella tamperelaisyleisöä jo murskavoitolla johtaen kolme ja puoli minuuttia ennen loppua mykistävästi 77–58. Viimeisillä minuuteilla Pyrinnön peliajatus kuitenkin sekosi ja Szolnok vei ottelun lopun 11-0 kaventaen piste-eron kahdeksaan. Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola ei kuitenkaan hätkähtänyt viimeisten minuuttien tapahtumista.

 

– Me olimme 38 minuuttia erinomaisen hyvä joukkue ja voimme vielä parantaa tästä. Jonkun mielestä me annoimme lopussa kymmenen pistettä vastustajalle, mutta jos emme pysty pitämään kahdeksan pisteen johtoa vieraskentällä, emme kuulu tähän sarjaan. Tavoite on kuitenkin pidemmällä kuin jatkoon pääsemisessä, Poikola linjasi.

 

Lehto häikäisi, joukkuepuolustuksessa parannettavaa

 

Pyrinnön pelistä huokui läpi ottelun kokemus, luottamus omaan tekemiseen ja saumaton joukkuetyöskentely. Vaikka 210-senttinen Antti Nikkilä ja 207-senttinen Olli Ahvenniemi eivät olleet unkarilaissenttereiden rinnalla kokoa isompia kuten Suomen Korisliigan senttereihin verrattuna, muodostivat he korin alla betoniseinän, johon Szolnokin pelaajat iskivät päätään koko ottelun ajan.

 

Tamperelaiset päivystivät puolustuspäässä syöttölinjoilla, pyrkivät ajamaan unkarilaispelaajat nollakulmiin ja kävivät härkäpäisesti kahdella miehellä kiinni palloon aina Szolnokin pallonkäsittelijöiden epäröidessä. Pyrinnön puolustus puri erityisen hyvin toisen puoliajan ensimmäiset 15 minuuttia, jonka aikana Szolnok sortui yhtenään pallonmenetyksiin.

 

– Meillä oli kolme asiaa, jotka halusimme Szolnokin hyökkäyksestä pois. Obie Trotterin palloscreenien puolustamisessa teimme muutaman virheen, Márton Báderin post-pelaamisen puolustamisessa olimme ajoittain erinomaisia. Lisäksi saimme Marton Fodorin ja Gábor Soósin heitot pois, arvioi Poikola.

 

Hyökkäyspäässä Pyrinnön syömähammas oli huikean ottelun pelannut Pyrintö-kasvatti Antero Lehto. 184-senttinen, 27-vuotias takamies viimeisteli röyhkeitä ajoja ja huudatti runsaslukuista kotiyleisöä upottamalla kolmesta kolmosyrityksestään kaksi. Puolustuspäässä Lehto toisti kevään 2010 finaalien menestysreseptiään ja teki Szolnokin takamiestähti Obie Trotterin (19/9/2 blokkia) illasta hankalan.

 

Lehdon lisäksi kaksinumeroisille pisteille ylsivät amerikkalaiset Antwine Williams (18/10), Brant Bailey (17/7) sekä Damon Williams (13/9). Antwine Williams ja Brant Bailey yllättivät unkarilaiset monipuolisuudellaan ja pystyivät ratkaisuihin niin korin läheisyydessä kuin kauempanakin. Damon Willliams oli Szolnokin tiukassa erikoisvartioinnissa ja upotti 19 pelitilanneheitostaan vain kuusi. Pyrinnön neljäs amerikkalainen, polvivaivoista kärsinyt Kenneth Lowe, oli kokoonpanossa mutta ei pelannut.

 

Pyrintö ja Szolnok kohtaavat tiistaina 11. lokakuuta Szolnokissa toisen osaottelun merkeissä. Pyrinnölle riittää EuroChallengen jatkopaikkaan seitsemän pisteen tappio.

 

– Puolustuksessamme tekemämme virheet pystymme korjaamaan vieraissa. Opimme tämän matsin aikana merkkaamaan Szolnokin heittäjät ja olennaista tulee olemaan se, mitä tapahtuu kolmen sekunnin alueella. En näe mitään syytä siihen, miksi voimasuhteiden pitäisi muuttua Unkarissa, ennakoi Poikola tulevaa.

 

EuroChallengen karsinta-avauskierroksen muissa otteluissa unkarilainen Atomerömü ryöpytti itävaltalaista Traiskircheniä 70–48, Vladivostokin suurseura Spartak Primorie päihitti venäläiskollegansa Jenisein 75–58, georgialainen Sokhumi kukisti Valko-Venäjän BC Minskin 94–78 ja moskovalainen Triumph Ljubertsi haki Samaran Krasnie Kriliasta turvallisen 94–71-avausvoiton.

 

 

Tampereen Pyrintö – KK Szolnoki Olaj 77–69 (22–18, 38–34, 62–48), EuroChallenge-karsintojen avausottelu, Tampere 4.10.2011

 

Pyrintö: Antero Lehto 20/3, Antwine Williams 18/10, Brant Bailey 17/7, Damon Williams 13/9, Antti Nikkilä 6/3, Olli Ahvenniemi 3/2, Jesse Niemi 0/5, Niko Mattila 0/0, Osku Heinonen, Jari Pulkkinen, Ville Pekkola, Kenneth Lowe.

 

Szolnok: Obie Trotter 19/9/2 blokkia, Marko Derasimovic 15/7, Marton Bader 14/8.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

 

 

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia