9.4.2013 21:40 Tampereen Pyrintö haki Korisliigan tiistai-illan ainoassa ottelussa revanssivoiton Joensuun Katajasta, joka kukisti tamperelaiset kaksi iltaa sitten Joensuussa. Pyrinnön 73–71 (34–28)-trillerivoitto avusti myös suuresti Nilan Bisonsia, joka jakaa Katajan kanssa liigan kärkipaikan ennen viimeistä runkosarjakierrosta.
Antero Lehto pommitti loppuhetkillä Pyrinnön karkuun Katajalta. Kuva: Tytti Nuoramo.
Neljänneksi runkosarjassa sijoittuva Pyrintö johti pitkään muutamalla pisteellä. Runkosarjavoitosta kamppaillut Kataja vääntäytyi kuitenkin ohi päätösjakson alussa ja johti viitisen minuuttia ennen ottelun loppua tukevasti numeroissa 58–63.
Loppuhetkillä kotijoukkueen sankariksi nousi Antero Lehto, joka toi ensiksi perättäisillä koreillaan pelin tasoihin ja tasatilanteessa 65–65 johti Pyrinnön neljällä pisteellään 69–65-johtoon. Kataja ei enää päässyt yhtä pistettä lähemmäs.
– Otimme pelin kenraaliharjoituksena pudotuspeleihin ja onnistuimme etenkin puolustuksessa. Menetykset jäivät vähiin ja otimme hyvin hyökkäyslevypalloja. Ne ovat tärkeitä asioita pudotuspeleissä, huomautti Pyrinnön päävalmentaja Ville Tuominen.
Antero Lehto (21/2/3 syöttöä) oli tamperelaisten tehonikkari. LaMonte Ulmer (9/13/3 syöttöä) kunnostautui levypallopelissä. Katajan parhaat olivat Antti Kanervo (20/2) ja Dan Coleman (16/6).
Kun Korisliigan runkosarjaa on pelaamatta enää yksi kierros, ovat Bisons ja Kataja liigan kärjessä samalla voittomäärällä. Joukkueet ovat voittaneet toisensa kahdesti, mutta Bisonsin keskinäisten otteluiden parempi korisuhde veisi loimaalaiset tasapisteissä joensuulaisten ohi liigataulukon kärkeen.
Bisons kohtaa runkosarjan päätöskierroksella torstaina vieraskentällä Korihait ja Pyrintö niin ikään vieraissa Lappeenrannan NMKY:n.
(STT-Basket.fi)
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.