13.11.2015 Tampereen Pyrintö saalisti tärkeät sarjapisteet Korisliigan perjantain kierroksen ainoassa ottelussa, kun se kaatoi kotikentällään KTP:n lukemin 80-65 (42-28). Voitolla tamperelaiset nousivat sarjataulukossa kolmannelle sijalle. KTP jatkaa sarjan viimeisenä.
Antero Lehto ja Pyrintö katkaisivat kolmen ottelun tappioputkensa kotivoitolla KTP:stä. Kuva: Erkki Hautaviita
Tampereen Pyynikin palloiluhallin 750-päinen yleisö sai nauttia perjantai-illan kunniaksi kotijoukkueen tarjoamasta koripalloviihteestä, kun Pyrintö onnistui irtaantumaan vierailija KTP:sta jo ottelun avausjakson aikana. Ensimmäinen kymmenminuuttinen kuljettiin Pyrinnön iloisen hyökkäyspelaamisen määrätessä tahdin, KTP:n kuitenkin pysytellessä isäntien kyydissä jakson puoliväliin asti.
Toisen jakson kuljettua huomattavasti tasaisimmissa merkeissä, ei ero päässyt kasvamaan viittätoista pistettä suuremmaksi missään vaiheessa. Kotijoukkueenkin pistetehtailun kesyyntyessä, lähtivät joukkueet pitkälle tauolle isäntien 42-28 –johtolukemissa.
Perjantai-illan viihteestä jäi puuttumaan Pyynikillä kuitenkin ne suurimmat trillerin peruselementit, kun kotijoukkue Pyrintö ennätti kolmannen jakson loppupuolella repäisemään eron jo yli 20:een pisteeseen. Epävireisesti kauden aloittanut KTP ei löytänyt lääkkeitä pelaamisensa piristämiseksi oikein päätösjaksollakaan, joten loppulukemat kirjattiin kotiyleisön suureksi riemuksi Pyrinnölle 80-65.
- Pidimme pelin hallussa melko ehjällä puolustuspelillä, tiivisti voiton Pyrinnön valmentaja Ilkka Palviainen.
Pyrinnön tasaisesti suorittaneen ryhmän 11:stä pelaajasta peräti 10 kirjautti itselleen pisteitä, ja kaksinumeroisille lukemille ylsi viisi pelaajaa. Joukkueen tuorein hankinta Ricky Minard sai debyytissään vielä säästeliäästi minuutteja, mutta laituri onnistui kuitenkin reilussa 14:ssä minuutissa viimeistelemään joukkueen kärkilukemiksi 14 pistettä, keräämään kolme levypalloa, jakamaan kolme koriin johtanutta syöttöä ja riistämään pelivälineen joukkueelleen peräti 6 kertaa.
Pyrinnön muihin onnistujiin lukeutuivat monipuolisesti tuttuun tapaansa onnistunut Damon Williams (10 pistettä/8 levypalloa/4 syöttöä), sekä 11 pistettä mieheen heittäneet Akeem Wright, Topias Palmi sekä Antero Lehto (10/4 syöttöä).
Vierailija KTP:n kokoonpanosta itsensä pitkän iltapuhteen aikana esille nostivat härkämäinen laituri-sentteri Devonne Giles (13/6 levypalloa/3 syöttöä/2 riistoa), sekä yhden parhaista otteluistaan KTP-paidassa pelannut sentteri Aleksander Herrera (19/7/3 torjuntaa).
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.