30.1.2015 Tampereen Pyrintö voitti ensimmäistä kertaa tällä kaudella Joensuun Katajan, kun Korisliigan viime kevään finalistit kohtasivat perjantaina Tampereella. Pahasti altavastaajaksi jäänyt Pyrintö kiri komeasti 93-89 (42-52) -voittoon.
Will Harris ja Pyrintö nousivat katastrofialun jälkeen voittoon Katajasta.
Deremy Geiger johdatti Seagullsin selvään voittoon Korikobrista. Kuvat: Matti O. Koskinen & Francois Perthuis.
Kataja oli ratkaista pelin heti alussa, kun se karkasi kuudessa minuutissa peräti 20-2 -johtoon.
Pyrintö kuitenkin piristyi ja pinnisteli ennen puoliväliä neljän pisteen päähän, mutta johtoon vasta kolmannen jakson lopussa. Tasainen päätösjakso huipentui viimeiseen minuuttiin, jonka Pyrintö vei 8-2.
- Emme olleet alussa hereillä puolustuksessa. Oli kuitenkin sellainen fiilis, että tämä on meille kurssinkääntämispeli ja usko tosiaan riitti otteen kääntämiseen. Vaikka Robert Arnold ja Teemu Rannikko skorasivat kovat pisteet, otimme silti voiton puolustamalla heitä ajoittain erinomaisesti, korosti Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
Pyrinnön tehokkaimpia olivat Antero Lehto 19:llä ja William Harris 16 pisteellä. Katajan teho keskittyi jälleen Arnoldin ja Rannikon käsiin, kun kaksikko keräsi komeat 34 ja 23 pistettä.
Helsinki Seagulls jatkoi kotipelissään Lapuan Korikobrien tappioita kauden suurimmalla voitollaan 89-55 (41-26).
Peli ratkesi, kun Seagulls nykäisi kolmannen jakson lopulla 16-0 -kirin.
- Oli jo aikakin palata sille tasolle millä pystytään pelaamaan. Tällä voitolla voidaan tehdä taas kaudesta parempi. Jätkät keskittyi hyvin ja teki 35 minuuttia erittäin kovaa työtä, Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas kommentoi.
Deremy Geiger nousi Seagullsin tehomieheksi 27 pisteellä. Kaikki kuusi tammikuun peliään hävinneestä Korikobrista Paul Carter teki 19 pistettä.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.
Helsinki Seagullsin kokoonpanossa nähdään hyvää jatkuvuutta myös tulevalla Korisliiga-kaudella 2024-25, kun joukkueen kapteeni René Rougeau ja luottopelaaja Ricky Waxlax jatkavat joukkueessa 1+1-muotoisilla jatkosopimuksilla.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Karhu Basket on solminut vuoden pelaajasopimuksen 25-vuotiaan takamiehen Andre Gustavsonin kanssa. Gustavson on pelannut kuusi ottelua Susijengin paidassa. Kaikki ikäluokat huomioiden Gustavson on pukenut maajoukkuepaidan ylleen sata kertaa.
Niko Mattila ei ole vielä sisäistänyt kaikkea, mitä vajaa viikko sitten tapahtui Korisliigan seiskafinaalissa. 424 Korisliiga-ottelua pelanneelle Mattilalle ensimmäisestä finaalikokemuksesta muodostui ikimuistoinen, kun pääsi nostamaan Pantteri-patsaan kohti Kisahallin kattoa joukkueen ja kannattajien edessä.
Topias Palmi palkittiin jo uransa toisen kerran Korisliigan Vuoden pelaajana. Ensimmäinen kausi Kauhajoen paidassa toi kaulaan myös pronssimitalin.