8.4.2012 Kahtena edellisenä keväänä Suomen mestaruutta juhlinut Tampereen Pyrintö aloittaa tiistaina kolmannen peräkkäisen mestaruutensa metsästyksen. Kevättalvella hyvään tahtiin päässyt Pyrintö-kone kohtaa puolivälierissä perinteikkään KTP:n, joka käänsi alle odotusten menneen syksyn menestyksekkääksi kevätkaudeksi ja selvisi runkosarjan kuudenneksi.
Antwine Williamsin Pyrintö aloittaa kolmannen peräkkäisen mestaruuden jahtinsa KTP:ta vastaan.
Pyrinnön runkopelaajiin on kuulunut kauden aikana uudelle tasolle peliään nostanut Antero Lehto.
Pieti Poikola luotsaa tänä keväänä Pyrintöä toistaiseksi viimeistä kertaa.
Tehomies Tim Bluen KTP jahtaa Pyrinnön päänahkaa.
Michael Pounds tuo räjähtävyyttä ja taitoa KTP:n vaihtopenkiltä.
Sami Toiviainen käärsi KTP:n kurssin joulukuusta alkaen. Kuvat: Tytti Nuoramo & Kai Kilappa & Matti O. Koskinen.
Kahden voitetun Suomen mestaruuden jälkeen Tampereen Pyrinnön kausi 2011/12 kului ensimmäisinä kuukausina yllättävän takkuilevasti. Vaikka tamperelaiset pysyttelivät itsepintaisesti liigan kärkiviisikossa, jäi joukkueen paikka eurokentillä saavuttamatta, Suomen cupin finaali Joensuun Katajaa vastaan päättyi tappioon ja joulu-tammikuun taitteessa kärsitty neljän tappion sarja viidessä pelatussa ottelussa herätti kysymyksiä.
Helmikuun alusta alkaen Pyrinnön punakone on kuitenkin jyllännyt tuttuun malliin. Joukkue haki runkosarjan viimeisestä 16 ottelustaan 14 voittoa keskimääräisellä 13,4 pisteen voittomarginaalilla ja pelasi molemmissa tappio-otteluissaan voitosta viimeisille sekunneille asti. Joukkueen kiintotähtiin kuuluva Antwine Williams vakuuttaa joukkueensa olevan pudotuspelien kynnyksellä iskussa.
– Kun kausi on näin pitkä, on oletettavaa, että jokaisella joukkueella on kauden aikana omat vaikeutensa. Meidän tapauksessamme hallitsevan mestarin rooli vaikuttaa myös, sillä kaikki haluavat voittaa juuri meidät. Olemme yrittäneet vaikeinakin hetkinä keskittyä kehittämään omaa peliämme ja uskon, että pelaamme juuri nyt kauden parasta koristamme, Williams linjaa.
Nyt alkavien pudotuspelien jälkeen Pyrinnön jättävä päävalmentaja Pieti Poikola liikkuu Williamsin linjoilla.
– Koen, että meillä on ollut selkeä ohjelma, jonka mukaan olemme parantaneet pelaamistamme. Mielestäni pelaamme selkeästi parempaa koripalloa kuin vuosi sitten. Tietenkin liiga ja vastustajat kehittyvät yhtä lailla, ja sehän tästä tekee mielenkiintoista. Odotankin nautinnollisia pudotuspelejä.
Pyrintö joutuu suoraan tuleen jo puolivälierävaiheessa, kun vastaan asettuu keväällä mitalisuosikkien joukkoon kiilannut KTP. Runkosarjassa Pyrintö voitti KTP:n kolmasti neljässä ottelussa, mutta Poikola ja Williams tietävät, että KTP:lla on riittävästi aseita haastaa Pyrintö todelliseen taisteluun välieräpaikasta.
– KTP:lla on yksi sarjan kovimmista aloitusviisikoista, jonka lisäksi joukkue on hyvin valmennettu. Olen vilpittömästi iloinen siitä, että kohtaamme heti alkuun kovan vastustajan, Poikola virkkoo.
– On helppo ennustaa, että tulossa on fyysinen ottelusarja, komppaa Williams.
Eräänä runkosarjan ennakkosuosikeista kauteen lähtenyt KTP yskähteli pahasti alkukaudesta, ja lokakuun lopun lyhyen noususuhdanteensa jälkeen ajautui syksyn pimetessä syvään lamaan.
Vaikka joulukuussa päävalmentajaksi kiinnitetty Sami Toiviainen onnistui kääntämään perinteikkään kotkalaisjoukkueen kurssin, KTP ylsi lopulta runkosarjassa ”vain” kuudenneksi. Näin ollen eräs sarjakauden ennakkosuosikeista kohtaa puolivälierissä kaksi viimeisintä Suomen mestaruutta voittaneen väkivahvan Tampereen Pyrinnön.
– Kun joulukuussa tapahtui mitä tapahtui, oli minun tietenkin helpompaa lähteä hommaan kuin jonkun muun valmentajan, koska olin ollut alusta saakka joukkueen mukana. Tiesin, mitä pelaajat osaavat ja mihin he pystyvät. Tuska joukkueessa ja sen ympärillä oli kova, mutta pikkujutuilla ja pikku hiljaa homma lähti kääntymään, muistelee Toiviainen hyppäystään KTP:n ruoriin.
– Joulun jälkeen olemme kuitenkin pelanneet hyvin. Vaikka olemme välillä pelanneet heikkojakin otteluita, ei minulla ole yhtään sellainen olo, ettemmekö voisi voittaa Pyrintöä, Toiviainen jatkaa.
Vaikka Pyrintö on viime viikkojen otteidensa perusteella sekä historian huomioon ottaen puolivälieräsarjan ennakkosuosikki, on KTP kaikista puolivälierien haastajajoukkueista ehkäpä vahvin. Muun muassa liigan tehotilaston kärkimies Timothy Blue, täsmäheittäjä Antonio Crocker sekä ikityylikäs Jukka Matinen tietävät tarkoin, mitä ottelun voittaminen vaatii. Lisävaarallisuutta KTP:lle tuovat huippulupaus Joonas Lehtorannan ja monipuolisen Michael Poundsin kaltaiset energiapelaajat.
– Kova puolustuspään intensiteetti on löydettävä ja sitä kautta nopeat hyökkäykset. Meillä on urheilulliset jenkkilaiturit ja sitä pitää hyödyntää. Muutama pelaaja vastustajalta aina onnistuu, mutta laajalla rintamalla emme saa antaa Pyrinnölle onnistumisia, arvioi Pounds.
– Emme voi antaa Pyrinnön määrätä pelin tempoa. Kun Pyrintö haluaa juosta, on meidän käveltävä ja kun he haluavat kävellä, meidän on juostava. Pyrintö kokeneena joukkueena tietää tasan tarkkaan, mitä näissä peleissä pitää tehdä voittaakseen, ja meidän on oltava henkisesti valmiita, täydentää Toiviainen Poundsia.
– Tietäen Pietin (Poikola) nerouden ja kyvyn muuttaa asioita pelin aikana ja pelien välillä, yritän tietenkin parhaani mukaan vastata siirtoihin. Mukavaa playoff-shakkia on luvassa, Toiviainen päättää.
13.11. Pyrintö – KTP 100-83 (43-47)
5.12. KTP – Pyrintö 75-90 (35-42)
8.1. KTP – Pyrintö 96-83 (47-44)
24.2. Pyrintö – KTP 82-71 (40-38)
Damon Williams, Pyrintö:
Pts 20,3 Lev 6,5 Sy 3,5 Ri 2,0 2p 58,1% 3p 41,7% 1p 57,1%
Timothy Blue, KTP:
Pts 22,0 Lev 100 Sy 1,8 Bl 1,0 2p 57,1% 3p 30,8% 1p 50,0%
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.