20.10.2015 Tampereen Pyrintö ja Helsinki Seagulls kohtasivat toistamiseen viiden päivän sisällä, kun Seagulls isännöi tamperelaisia Töölön Kisahallissa. Reilun 900-päisen yleisön edessä pelattu ottelu noudatti edellisen ottelun kaavaa, eikä voittajaa löydetty ennen jatkoaikaa. Lopulta Pyrintö nousi tiukan ottelun voittajaksi lukemin 94-92 (38-44, 78-78).
Pyrinnön Damon Williams oli likimain pysäyttämättömällä pelipäällä, kun Pyrintö haki vierasvoiton Seagullsista. Kuva: Kai Kilappa
Töölön Kisahallin yleisö sai nauttia tiistai-iltana koripallosta koko rahan edestä, kun Seagulls ja Pyrintö ottivat toisistaan mittaa toisen kerran viiden päivän sisällä. Kuten Tampereella pelattu ottelu, myös tämä kamppailu venyi aina jatkoajalle asti joukkueiden koittaessa selvittää keskinäisen paremmuutensa.
Ottelun avausjakso kulki kotijoukkueen näkökulmasta hieman hermostuneissa merkeissä, eivätkä helsinkiläiset saaneet hyökkäystään rullaamaan täydellä teholla kuin hetkittäin. Pyrintö takerteli myös hyökkäyksensä kanssa ottelun avausminuutit, mutta terävöitti otettaan jakson loppua kohden ja toiselle jaksolle lähdettiin vierailijoiden viiden pisteen johtoasemassa.
Toinen jakso oli Seagullsin näkökulmasta lähes täydellinen vastakohta avausjaksolle. Joukkue hyökkäsi vauhdikkaasti ja monipuolisesti, eivätkä tamperelaiset pystyneet vastaamaan kotijoukkueen koritehtailuun. Lopulta Seagulls nakutti toiseen kymmenminuuttiseen 30 pistettä, löytäen itsensä isolle tauolle siirryttäessä kuuden pisteen karkumatkalta.
Puoliajalla Pyrintö-luotsi Ilkka Palviainen sai ryhmänsä puolustuspelaamisen jälleen uomiinsa, eikä Seagulls enää löytänyt lääkkeitä samanlaiseen ilotulitukseen kuin mihin se ylsi ottelun toisella jaksolla. Päätösjaksolla Seagulls johti ottelua aina viimeisille minuuteille asti, mutta Pyrintö onnistui ikinuoren Damon Williamsin (38 pistettä/10 levypalloa/4 syöttöä) johdolla kirimään eron kiinni ja viemään ottelun jatkoajalle.
- Meille tuli liian pitkä musta jakso, mutta olen ylpeä parista ryhtiliikkeestä, joilla onnistuimme parantamaan peliämme. Lopussa kun Damonilla peli kulki, pelasimme fiksusti hänen kauttaan, totesi Palviainen.
Jatkoajalla molemmat joukkueet tehtailivat kiitettävään tahtiin pisteitä, mutta Williamsin yhdeksän pistettä ja yksi koriin johtanut syöttö riittivät lopulta kääntämään ottelun tamperelaisten eduksi. Päätössummerin soidessa tulostaulun valot näyttivät vierailijoiden 94-92 (38-44, 78-78) –voittoa.
Pyrinnön kokoonpanosta Williamsin huikean esityksen lisäksi esiin nousivat 14 pistettä pussittanut Antero Lehto, sekä tupla-tuplan Williamsin tapaan urakoinut Akeem Wright (17/11).
Seagullsin parhaimmistoa tiistaina olivat joukkueen pistekärki James Sinclair (27/7), sekä tupla-tuplat mieheen kirjauttaneet Jason Conley (16/14) ja Timo Heinonen (13/12).
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.