Pussihukat pysäytti ToPon

17.10.2005 Korisliigan neljällä voitolla avannut nousijajoukkue ToPo kohtasi parempansa ensimmäistä kertaa lauantaina Vantaalla. Kotijoukkue Pussihukat näpäytti stadilaisille avaustappion lukemin 95–83 (48–36).

Pääkaupunkiseudun paikalliskamppailua leimasi vaatimaton heittopeli. Kumpikin joukkue heitti kakkosetkin alle 50 prosentin tarkkuudella eikä edes vapaaheittoviivalta osunut normaaliin tahtiin.

Voittajien tehomies oli Marc Axton (24/8). Timo Heinonen säesti lukemin 20/8. ToPon korkeimmasta pistemäärästä vastasi Fowzi Abdelsamad (19/10), seuraavaksi lähimmät jäivät vähän yli kymmenen pinnan tuntumaan.

LrNMKY ryhdistäytyi

Takerrellen kautensa aloittanut hallitseva koripallon Suomen mestari Lappeenrannan NMKY ryhdistäytyi kotiottelussaan Kouvolan Kouvoja vastaan. Namika jyräsi karkuun jo kahdella ensimmäisellä jaksolla ja voitti lopulta 97-68 (49-23).

Voitto oli lappeenrantalaisille vasta kauden toinen. Kouvot taas kärsi vasta toisen tappionsa. Molemmilla joukkueilla on nyt viisi ottelua pelattuna. Nimivahva kotijoukkue pyöritti peliä laajalla ringillä eikä kukaan pelaaja ollut kentällä edes puolta tuntia.

Matthew Williams oli tällä kertaa tehokkain 20 pisteellään. Namikan pelintekijäksi palannut Chanan Colman pelasi 23 minuuttia, jona aikana hän kirjautti tilastoihin lukemat 8/4/5. Heikosti heittäneiden Kouvojen ykkönen oli sekä pisteissä että levypalloissa oli Sami Laaksonen (24/8).

Aura Basket yhä nollakerhossa

Vanha totuus sarjanousijan vaikeasta toisesta kaudesta vaikuttaa pitävän kutinsa Aura Basketin kohdalla. Viime kauden yllättäjäjoukkue jatkaa yhä korisliigan hännillä ilman ensimmäistäkään voittoa. Tampereen Pyrintökin oli lauantai-illan vierasottelussa liian kova vastus turkulaisille ja piti pisteet numeroin 96-88 (48-39).

Voitto oli isännillekin vasta kauden toinen. Kotijoukkueen tehoista vastasivat etupäässä Kenneth Lowe (25/4) ja Omar Bynum (22/8). Tarkasti heittäneen vierailijan parhaita olivat Sauli Silvonen (31/6) ja Danny Gathings (29/11).

Lahti kova kotonaan

Namika Lahti jatkoi vahvojen kotipeliensä sarjaa lyömällä Porvoon Tarmon 97-74 (40-42). Lahtelaiset ovat nyt pelanneet neljä ottelua kotisalissaan voittaen ne kaikki. Kauden toista voittoaan metsästänyt Tarmo roikkui Lahden mukana toiselle puoliajalle saakka.

Sen isännät voittivat murskaavasti 25 pisteellä. Michael Kuebler oli Namikan ykkönen 26 pinnallaan. Kuebler sai apuja muultakin joukkueelta, mutta Tarmon kaikki kaikessa olivat Rashad Bell (22/8) ja Broderick Bobb (18/5). Kukaan muu ei saanut aikaiseksi edes kymmentä pistettä.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

4.8.2025 14:00 Pääjuttu

Korisliigan sarjaohjelma selvillä – kausi käynnistyy 3. lokakuuta

Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.

30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

Näytä lisää vastaavia