19.12.2023 13:55 Kataja Basket on allekirjoittanut jatkosopimuksen niin päävalmentaja Petri Virtasen kuin apuvalmentaja Teemu Turusenkin kanssa.

Teemu Turunen ja Petri Virtanen jatkavat Katajan peräsimessä.
Kataja Basket kertoo tiedotteessaan, että joensuulaisseura on uusinut Korisliigan-joukkueensa päävalmentajan Petri Virtasen sopimuksen. Joukkueen peräsimessä kaudesta 2020–21 lähtien toiminut Virtanen on allekirjoittanut peräti viiden vuoden jatkon pestilleen.
Virtasen apuvalmentajana toista perättäistä kautta toimivan Teemu Turusen kanssa puolestaan on tehty samalla kaksivuotinen jatkosopimus.
Liigajoukkueen taustaryhmässä toimiva Perttu Kouvalainen taustoittaa päätöstä samassa tiedotteessa:
– Yksi avainasioista on sitoutuminen. Pete on ollut Joensuussa jo vuosia niin pelaajana kuin valmentajana, ja häneltä löytyy sama energia, palo ja pyrkimys kuin meiltä muiltakin.
Virtanen ja Turunen valmensivat Kataja Basketin yhdessä viime kaudella Suomen Cupin voittoon sekä Korisliiga-pronssille, joka oli miesten Korisliiga-joukkueen ensimmäinen SM-mitali sitten kevään 2017 mestaruuden. Kansainvälisissä otteluissa, joihin seura teki tänä syksynä paluun kahden vuoden tauon jälkeen, joukkue voitti oman FIBA Europe Cup -karsintaturnauksensa ja eteni lohkovaiheeseen. Samalla Kataja Basket saavutti ensimmäisenä suomalaisjoukkueena sadan kansainvälisen ottelun rajapyykin.
Virtanen puolestaan kommentoi tiedotteessa:
– Kataja Basket on Suomen parhaita koripallo-organisaatioita, ja täällä sekä olosuhteet että yhteisölliset asiat ovat kunnossa. Olen otettu siitä, että niin uudet kuin vanhatkin yhteisömme jäsenet haluavat minun jatkavan vielä useamman vuoden. Jatkopäätöstä ei täten ollut kovinkaan vaikea tehdä.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.
Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.