Peli-Karhut ja Huima odottavat tasaista välieräsarjaa

28.3.2012 Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut kohtaa torstaina alkavassa välieräsarjassa tammikuussa cupin hopealle sijoittuneen Äänekosken Huiman. Alkukaudella yskähdellyt Peli-Karhut sai lopputalvella pelinsä raiteilleen, mutta Huima ei kuitenkaan suostu antamaan ennakkosuosikin viittaa kotkalaisille: äänekoskelaiset voittivat joukkueiden neljästä runkosarjakohtaamisesta kolme.

Sanna Jämsénin Huima janoaa finaalipaikkaa.

Yolanda Jonesin PeKa lähtee välieräsarjaan levänneenä. Kuvat: Kai Kilappa.

Puolivälieräsarjassaan helsinkiläisjoukkue ToPon tieltään suoraan otteluvoitoin 2-0 kaatanut Huima odottaa vastaansa kauden parasta PeKaa. Hallitseva mestari hävisi runkosarjassa peräti kahdeksan ottelua, mutta voitti muun muassa runkosarjan ainoana joukkueena Lappeenrannan Catzin.

 

– PeKalla on erinomaiset amerikkalaispelaajat ja tukku hyviä suomalaispelaajia. Hyökätessään he haastavat, haastavat ja haastavat. Siksi meidän puolustuksemme ja apupuolustuksemme ei saa herpaantua hetkeksikään, miettii Huiman päävalmentaja Mervi Nurmi tulevaa.

 

Peli-Karhujen päävalmentaja Seppo Kurki puolestaan suhtautuu kunnioittavasti veteraanipelaajia vilisevään Huimaan, ja syystä: joukkueiden neljästä keskinäisestä ottelusta Huima voitti peräti kolme, mukaan lukien kaksi viimeisintä.

 

– Huima on vaikea vastustaja kokemuksensa ja kokonsa puolesta. Heillä on viisikossaan neljä pitkää pelaajaa, joita vastaan meidän on ollut vaikea orientoitua keskinäisissä otteluissamme. Yolanda Jonesin mukaantulon myötä olemme tosin olleet entistä parempia levypallopelissä ja korin alla, Kurki virkkoo.

 

Huima lähti puolivälieräsarjaansa ToPoa vastaan puolikuntoisena, kun amerikkalaiset Madina Ali ja Kenya Robinson kärsivät loukkaantumisista. Tilanne on kuitenkin sittemmin parantunut.

 

– Kenya ei toivu täysikuntoiseksi tämän kevään aikana, mutta Madinan suhteen tilanne on jo paljon parempi. Pääsemme Peli-Karhuja vastaan paremmalla jalalla kuin ToPoa vastaan.

 

Peli-Karhujen leirissä tunnelma on positiivisen odottava. Kotkassa janotaan jatkoa viime vuosien menestystarinalle. Joukkue sai kuitenkin Jobin postia välierien aattona, kun erinomaisen kauden pelanneen nuoren Anissa Poundsin vamma paljastui nilkan nivelsiteen repeämäksi.

 

– Tauko on tullut tarpeeseen erinäisten loukkaantumisten ja pikkuvaivojen johdosta. Poundsia ei enää tällä kaudella kentällä nähdä, mutta muuten olemme hyvässä iskussa ja lähdemme puolustamaan mestaruuttamme hyvillä mielin.


Lisätietoja: Naisten SM-sarja

 

 
26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

Näytä lisää vastaavia