Pasi Riihelä Boråsiin

15.7.1999 Suomen koripallomaajoukkueen vakiomiehistöön kuuluva 199-senttinen laituri Pasi Riihelä vaihtaa maisemaa Saksasta Ruotsiin. Riihelä, 24, on solminut kahden vuoden sopimuksen Ruotsin pääsarjajoukkue Magic M7 Boråsin kanssa.

Viime kauden Riihelä koripalloili suomalaisvalmentaja Ari Tammivaaran luotsaamassa USC Freiburgin joukkueessa Saksan mestaruussarjassa Bundesliigassa. Nokialta lähtöisin oleva Riihelä pelasi vakuuttavan kauden, mutta nuori Freiburgin joukkue tippui kakkos-Bundesliigaan karsintojen jälkeen.

Freiburgissa Riihelä pelasi 20 ottelua, joissa peliaikaa Tammivaaralta liikeni 24,7 minuuttia ottelua kohden. Tilastosarakkeisiinsa suomalaislaituri nakutti 9,4 pistettä ja napsi 3,6 levypalloa, jonka lisäksi hän riisti 1,3 kertaa. Näyttävistä donkeistaan ja nopeiden hyökkäyksien päätöksistään tunnetun Riihelän kahden pisteen heittojen onnistumisprosentti oli hyvä 51,9 %.

Suomessa pelatessaan Riihelän ura oli koko ajan nousujohteinen. Vuonna 1995 hänet valittiin I divisioonan parhaaksi pelaajaksi (Kankaantaan Kisa), SM-sarjan Vuoden tulokkaaksi 1996 (Kisa), Vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi 1997 (Kouvot) ja Vuoden pelaajaksi 1998 (Kouvot).

Maajoukkuepaidan Riihelä on pukenut päälleen 24 kertaa ja lienee vahvasti mukana kuvioissa, kun päävalmentaja Aaron McCarthy valitsee syksyn EM-semifinaalikierroksen otteluihin joukkuettaan.

Earvin "Magic" Johnson Boråsin suojatti

Borås ei vakuuttanut viime kaudella sen paremmin kotimaansa Basketliganissa kuin Suomalais-ruotsalaisessa liigassakaan, johon se osallistui. Basketliganissa se jäi toisen lohkon viimeiseksi (11 voittoa ja 14 tappiota), eikä selvinnyt pudotuspeleihin. Suomalais-ruotsalaisessa liigassa M7 oli kahdeksas (8-10) kymmenen joukkueen sarjassa.

Uudet tuulet kuitenkin puhaltavat Boråsissa, josta kielii myös joukkueen saama etuliite "Magic". NBA-legenda Earvin "Magic" Johnson on nimittäin ottanut ruotsalaisjoukkueen suojiinsa ja antanut nimensä käyttöön markkinointitarkoituksiin. Yhteistyö pitää kuitenkin sisällään muutakin, josta kertoo se, että Magic M7 Borås leireili Johnsonin vieraana San Diegossa kesällä. Riihelä oli mukana joukkueen mukana Kaliforniassa.

- Joukkueessa on paljon nuoria mukavia kavereita, joiden ansiosta joukkueeseen sisäänpääsy tulee olemaan helppoa. Lisäksi joukkueen tavoitteet tuntuvat olevan kovia ja haasteellisia, kertoi Zürichin lentokentältä tavoitettu Pasi Riihelä, joka oli matkalla lomailemaan Saksaan.

Tulevalla kaudella Magic M7 Borås osallistuu Pohjois-Euroopan liigaan NEBL:ään sekä Korac Cupiin, jossa sen karsintavastuksena on hallitseva Suomen mestari, Riihelän entinen seura, Kouvot. Myös NEBL:ssä Borås saa suomalaisvastuksia, kun sarjassa ovat mukana Tapiolan Honka Espoosta ja TeamWARE ToPo Helsingistä.

- Kansainväliset sarjat olivat minulle todella tärkeä tekijä, että allekirjoitin sopimuksen Boråsin kanssa. Suomalaisjoukkueiden kohtaaminen toi vielä oman lisäkiinnostuksensa, jatkoi Riihelä.

Pasi Riihelä numeroina

Pituus: 199 cm
Syntymäaika: 6.4.1975
Maaottelut: 24
Ensimmäinen maaottelu: 7.8.1996, Tanskaa vastaan
Maaotteluennätys: 18 pistettä, Ruotsia vastaan 1997
Seurajoukkue: Magic M7 Borås, SWE
Tilastot 1998-99: 20 ottelua, 24,7 minuuttia, 9,4 pistettä, 3,6 levypalloa, 0,6 syöttöä, 1,3 riistoa, 0,3 torjuntaa, 2P 51,9 %, 3P 38,0 %, 1P 62,5 % (USC Freiburg, GER).
Valintoja: I divisioonan paras pelaaja 1995, SM-sarjan Vuoden tulokas 1996, Vuoden kehittynein pelaaja 1997, Vuoden pelaaja 1998.

 
29.9.2025 11:47 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Galatasaray jyräsi Euroliigan lohkovaiheeseen

Awak Kuier johdatti Galatasaray’n Euroliigaan turkkilaisjoukkueen kaataessa romanialaisen Sepsi-SIC:n selvin numeroin. Kansalliset sarjat käynnistyivät Saksassa, Espanjassa ja Unkarissa.

29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

26.9.2025 21:06 Susijengi

Miikka Muurinen Euroliigan Partizan Belgradiin

Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.

26.9.2025 06:55 Susijengi

Aatu Kivimäen Patrioti Levice viime sekunnin heitolla FIBA:n Mestarien Liigaan

Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.

25.9.2025 07:10 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti kaaren takaa, Fenerbahce Turkin Supercupin mestaruuteen

Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).

22.9.2025 19:16 Susijengi

Alexander Madsen palaa Kreikan pääsarjaan

AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.

22.9.2025 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen ja Kivimäki vastakkain Mestarien liigan karsinnoissa - Grandison loisti Ranskassa

Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

18.9.2025 10:36 Euroliiga

Awak Kuierin Galatasaray ylivoimainen naisten Euroliigan karsintojen avausosassa

Turkkilaisseuraan täksi kaudeksi siirtynyt Kuier ja hänen edustamansa Galatasaray kaatoi kaksiosaisen karsinnan ensimmäisessä ottelussa ACS Sepsi-SIC:in vieraskentällä 48–81.

16.9.2025 09:01 Susijengi

Daniel Dolenc mestaruusjahtiin Bosniassa

Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.

15.9.2025 12:32 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen pelaa ensi kaudella Unkarin Serco UNI Gyorissa

Susiladiesin Helmi Tulonen, 26, on tehnyt sopimuksen unkarilaisen Serco UNI Gyorin kanssa. Tulonen pelasi viime kaudella Italiassa.

Näytä lisää vastaavia