Pantterit avasi voitolla Baltian liigan

3.10.2005 Koripalloilun naisten Baltian liiga (BWBL) tarjoaa Pantterien naisille jo kuudennen kerran mahdollisuuden mitata tasoaan kansainvälisessä ympäristössä.

Helsinkiläiset ovat perinteisesti päässeet liigassa kahdeksan parhaan joukkoon ja samalla todella kovaan lopputurnaukseen.

Tämä on uusiutuneen joukkueen tavoitteena myös tällä kaudella ja alku oli mainio, sillä Pantterit kukisti virolaisen Audentesin Tallinnassa luvuin 79-50. Lopputurnaukseen pääsyn kannalta peli oli eräs niin sanotuista neljän pisteen otteluista, jotka pitää ehdottomasti voittaa, sillä Liettuan, Latvia, Venäjän ja Valkovenäjän kovimpien joukkueiden yllättäminen on vaikeaa.

Audentesia vastaan Pantterit sai peluuttaa kaikkia pelaajiaan ja onnistuikin laajalla rintamalla. Jo nyt on kuitenkin selvää, että Viron maajoukkuepelaaja Merike Anderson on hyvä vahvistus. Hän heitti Tallinnassa hyvällä tarkkuudella 15 pistettä ja osoitti peliälynsä antamalla viisi koriin johtanutta syöttöä.

Hanna Rotinen on koko alkukauden kantanut hyvin vastuuta korin alla. Tällä kertaa saalis oli 14 pistettä. Saara Eskola (12/7) ja Sini Virtanen (6/7) voivat olla hyvin tyytyväisiä levypallopeliinsä. Myös Susanna Rinta (7/3) on kuntoutunut hyvin jalkaleikkauksestaan.

Solna kävi opettamassa kovuutta

Pantterien urakka jatkui lauantaisen BWBL-pelin jälkeen heti sunnuntaina harjoitusottelulla ruotsalaista Solnaa vastaan. Vieraat veivät hyvätasoisenottelun voiton luvuin 70-68. Vieraiden korinalusvoima oli tällä kertaa liikaa Panttereille, jotka puolestaan osoittivat pystyvänsä näyttävään nopeaan peliin.

Pelissä tehoaan osoittivat Merike Anderson (20/4) ja Susanna Rinta, joka heitti 18 pistettä. Hanna Rotisen saalis oli 13 pistettä ja 10 levypalloa. Myös Johanna Lautala (9/4) väläytti osaamistaan.

Viime viikonloppuna Solna kohtasi myös Pussihukat, BC Nokian ja Topo Juniorit ja otti voitot kaikista otteluista.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
11.6.2026 10:30 Naisten Korisliiga

HBA-Märsky lähtee eurokentille kaudeksi 2026–2027

Naisten Korisliiga-kevään hopeajuhliin päättänyt Suomen Olympiakomitean, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean ja Koripalloliiton yhteinen pelaajahautomo HBA-Märsky lähtee eurokentille. Pääosin nuorten EM-mitaleja viime vuosina voittaneista lukioikäisistä pelaajista koostuva HBA-Märsky pelaa syksyllä Naisten Korisliigan lisäksi Euroopan toiseksi korkeatasoisinta kansainvälistä seurajoukkuekilpailua, Eurocupia.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

26.4.2026 19:46 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.

23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

Näytä lisää vastaavia