3.6.2013 Lahden Suurhalliin ottelunsa pelikaudeksi 2013/14 siirtävä Namika Lahti lähtee myös tulevaan liigakauteen Ilkka Palviaisen, 33, komennossa. Viime kauden joukkueesta lahtelaisrivistöissä jatkaa uuteen liigakauteen Aleksi Alanen, 22.
Ilkka Palviainen jatkaa Namika Lahden päävalmentajana. Kuva: Namika Lahti.
Joensuulaistaustainen Ilkka Palviainen on toiminut Namikan organisaatiossa valmennustehtävissä usean vuoden ajan ja aloittaa nyt toisen kautensa päävalmentajana liigatasolla.
Namika Lahti voitti kauden 2012/13 aikana pelaamastaan 44 runkosarjaottelusta 13 ja varmisti liigapaikkansa aivan runkosarjan lopussa voittamalla maalis-huhtikuun taitteessa kolme perättäistä ottelua.
– Olen tyytyväinen siihen, että saan olla mukana seuran uudelleenrakennusprosessissa. Täällä on menty vuoden aikana paljon toiminnassa eteenpäin ja on paljon positiivisia signaaleita siitä, mitä tuleman pitää, Palviainen kuvailee Namika Lahden tiedotteessa.
– Itselleni on luontainen jatkumo olla Namikassa. Yksi vuosi on hyvin lyhyt aika toimia tässä tehtävässä päävalmentajana, joten uskon, että monet kasvukivut on kasvettu viime vuodesta ja saadaan kilpailukykyisempi joukkue kokoon.
Namika Lahden ensimmäinen sopimuspelaaja kaudeksi 2013/14 on Namikan juniorikoulun kasvatti Aleksi Alanen. 194-senttinen Alanen kirjasi viime kaudella 37 ottelua 23,3 minuutin, 7,2 pisteen ja 2,6 levypallon keskiarvoilla.
– Hyvät fiilikset ja odotan tietenkin innolla koko tätä projektia, nyt kun joukkue rakentuu tähän ympärille ja pelataan lisäksi uudessa hallissa. Omana tavoitteena on kehittyä edelleen sekä taito- että fyysisellä puolella ja parantaa omia esityksiä kentällä, Alanen kertoo.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.