4.4.2022 20:25 Miesten Korisliigan puolivälierissä saatiin ensimmäinen kierros täyteen, kun Kouvot, Vilpas ja Seagulls hakivat avausvoittonsa.

Isiah Osborne ja Tuomas Hirvonen hoitivat viime metreillä kierroksen avausvoiton Kouvolaan. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Kataja Basket oli yllättää puolivälierävastustajansa Kouvot pahanpäiväisesti vieraillessaan näiden luona avausottelussa. Suoritus olisi ollut melkoinen myrskyvaroitus, sillä Kouvot tuli pudotuspeleihin sijalta kaksi ja Kataja vasta sijalta seitsemän. Kotietua sarjassa nauttivat kouvolalaiset saivat loppua kohden kuitenkin pakkansa kokoon, ja vaikka Kataja olikin ison osan ottelusta hyvissä kantimissa, Kouvot taputteli pelin tiukalla 88–86-tuloksella.
Kouvojen kokoonpanosta Billy Boyd III nakutti tauluun 19 pistettä ja suomalaissentteri Hannes Pöllä säesti 18 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla. Vedossa oli myös joukkuetoveri Isiah Osborne, jolle merkittiin 17 pistettä ja kymmenen levypalloa.
– Meidän täytyy jatkossa sulkea paremmin levypalloissa ja päästä juoksemaan, mutta olemme parempia ensi kerralla ehdottomasti. Tänään Kataja juoksi enemmän kuin me, koska ajauduimme pelaamaan heidän peliään – liian hidasta meidän pelitapaamme nähden, Osborne kommentoi Ruudun haastattelussa.
Katajan kovimpia pistemiehiä olivat Nicholas Griffin, Rahlir Hollis-Jefferson ja Tomi Lommi. Griffin tilastoi 18 pistettä ja neljä koriin johtavaa syöttöä, Hollis-Jefferson 17 pistettä ja 12 levypalloa, ja Lommille merkittiin 15 pistettä.
Salon Vilpas toivotti Tampereen Pyrinnön tervetulleeksi kotikentälleen mutta piti pisteet itsellään. Vilpas taivutti Pyrinnön puolustusvoittoisessa ottelussa 70–64.
Vaikka pisteitä syntyikin pelissä yhteensä verrattain vähän, voittajajoukkueesta löytyi pari todellista tilastorohmua. Marcus Lovett Jr. viimeisteli 19 pistettä, ja monipuolisista riveistään tunnettu korinalustähti Jeremiah Wood keräsi nimiinsä 14 pistettä, 12 levypalloa ja viisi syöttöä.
Pyrinnön puolella parhaan pistemäärän taululle nosti kapteeni Osku Heinonen, jolle kirjattiin 16 pistettä ja kahdeksan levypalloa.
Helsinki Seagullsin ja KTP-Basketin välisessä kohtaamisessa pisteet jäivät Helsinkiin luvuin 89–80. Korintekoa voittajajoukkueessa johti 18 pistettä tehnyt Seth Allen.
Seagullsin muista pelaajista muiden muassa maajoukkuekonkarit Shawn Huff ja Petteri Koponen jättivät jälkensä parketille. Huff jäi kuuteen pisteeseen mutta keräsi seitsemän levypalloa. Koponen puolestaan merkkautti 13 pistettä hyvän heittoillan päätteeksi.
KTP:n kiistämätön nokkamies illan ottelussa oli Urald King, joka taiteili taululle 21 pistettä ja keräili kahdeksan levypalloa. Vaikkakin myös Remu Raitanen pärjäsi samoilla alueilla – hänellä merkittiin 12 pistettä ja 13 levypalloa.
Korisliigan puolivälierät jatkuvat huomenna tiistaina kahdella ottelulla.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.
Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.