31.5.2022 09:21 Vilpas ja seuran oma kasvatti Onni Mäkynen, 18, tulee ensi kaudella olemaan Vilppaan ringissä sekä pelaamaan PeU Basketin I divisioona B -joukkueessa.
- Onni meni menneellä kaudella pelaajana eteenpäin ahkeruuden, oikean asenteen sekä Perniössä pelattujen uran ensimmäisten miesten pelien myötä. Onkin hieno asia, että saatiin sovittua kahden vuoden jatkosta. Näin pääsemme jatkamaan Vilppaan oman kasvatin kehitystä kohti Korisliigan vaatimaa tasoa, avaa Vilppaan uusi päävalmentaja Jussi Savolainen seuran tiedotteessa.
195-senttinen Mäkynen oli mukana Vilppaan hopeamiehistössä jo päättyneellä kaudella, jossa hän pelasi neljässä ottelussa. Varsinaisella työmaalla PeU Basketissa vastuuta tuli liki 28 minuuttia peliä kohden 9,3 pisteen ja 8,2 levypallon keskiarvoilla. Mäkynen oli merkittävässä roolissa I divisioona B:n voittaneessa joukkueessa.
Salon Vilpas on solminut kahden vuoden sopimuksen takamies Eero Innamaan kanssa. 25-vuotias Innamaa on pelannut viimeiset kuusi vuotta Kauhajoen riveissä ja siirtyy nyt lähemmäksi kotiseutuaan. Turun NMKY:n kasvatti tuo rutkasti kokemusta Vilppaan takakentälle, sillä liigapelejä kertyi miehelle Kauhajoella 247.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.
Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.