12.10.2015 Susijengi-pelaajat Matti Nuutinen ja Roope Ahonen aloittivat urakkansa kovatasoisessa Kreikan pääsarjassa eilen sunnuntaina. Sekä Nuutisen Arkadikos että Ahosen Kolossos Rhodos hävisivät, mutta Arkadikokselta erottui Nuutinen, joka oli joukkueensa pistekärki heittämällä 17 pistettä. Huffin Ludwigsburg taas jatkaa Saksan Bundesliigassa tappiottomana.

Matti Nuutinen oli joukkueensa pistekuningas nakuttamalla 17 pistettä viidellä kolmosella. Kuva: Ville Vuorinen.
Nuutinen sai peliaikaa 20 minuuttia, heitti kolmosensa oivasti 5/9 ja noukki 4 levypalloa, mutta Arkadikos hävisi niukasti Nea Kifisialle 68-66 (37-39). Nea Kifisia otti eron kolmannella neljänneksellä ja onnistui pitämään sen päätössumeriin saakka.
Roope Ahosen Kolossos taas sai eteensä ison haasteen, kun Kreikan liigan avausottelussa Kolossos matkusti hallitsevan Kreikan mestarin Olympiakosin vieraaksi. Olympiakos kantoi ennakkosuosikin viittansa ja voitti ottelun 88-62 (55-31).
Ahonen oli erinomaiselle pelipäällä heittäen vajaassa 25 minuutissa 7 pistettä, haken 1 levypallon ja jakaen 6 syöttöä. Kolossoksen paras pistemies oli kaksi kautta sitten Tampereen Pyrinnössä pelannut Kelvin Lewis (17/1).
Shawn Huffin edustama Ludwigsburg taas jatkaa tappiottomana Saksan Bundesliigassa kaadettuaan jatkoajan jälkeen Braunschweigin 103-96 (47-42, 92-92). Ludwigsburg oli selkeässä takaa-ajoasemassa vielä kolmannella neljänneksellä, mutta loppukiri kantoi hedelmää Mustafa Shakurin (13/4) nostaessa joukkueensa jatkoajalle.
Jatkoaika oli selkeästi Ludwigsburgin heiniä 4-11. Huff pelasi ottelussa 16 pistettä tehden 3 pistettä ja hakien saman määrän levypalloja.
Gordon Herbertin luotsaama Frankfurt Skyliners taas hävisi toisen peräkkäisen ottelunsa, kun s.Oliver Basket oli vahvempi loppunumeroin 75-77 (43-36). Frankfurtin John Little (11/1) sai vapaan kolmosen kulmasta juuri ennen loppusummeria, mutta heitto meni reilusti ohitse.
Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.
Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.
Vuoden 2025 EM-kisojen Rising Star -pelaajana palkittu Susijengin nuori lupaus Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, on valittu maailman parhaiden high school -ikäisten pelaajien vuosittaiseen tähdistöotteluun, Nike Hoop Summitiin. Ottelu järjestetään Yhdysvalloissa, Oregonin Portlandissa lauantaina 11. huhtikuuta.
Severi Kaukiainen kunnostautui Viron-Latvian-liigan ratkaisevassa kolmannessa puolivälieräottelussa jatkoajalla ja johdatti Anton Mirolybovin valmentaman suurseura BC Kalev/Cramon 102-100 (87-87, 47-47)-voitolla mitalipeleihin ohi hallitsevan hopeamitalisti Riga Zellin.
Emir Sulejmanovic lähti nuorena poikana Kaarinan Urasta maailmalle ja on pelannut Espanjan ACB-liigassa jo yli vuosikymmenen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).
Suomalaispäävalmentaja Mika Haakanan luotsaama Shanxi Flame voitti historian ensimmäisen Kiinan WCBA Club Cupin mestaruuden kaatamalla finaalissa Sichuanin selvin lukemin 95–74. Haakanan valmennustiimiin kuuluu myös suomalainen Petri Jaakkola.
Galatasaray raivasi tiensä Euroliigan välieriin Awak Kuierin huippupelin siivittämänä. Sara Bejedi oli liekeissä Turkin liigan pudotuspeleissä, Lotta-Maj Lahtiselle kauden piste-ennätys ja Anissa Pounds palasi pelikentille pitkän tauon jälkeen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.