4.3.2008 Marraskuussa käynnistyneen Yhdysvaltain yliopistokoripallosarjan NCAA:n kausi on kääntymässä kohti ”March Madnessiksi” kutsuttua lopputurnausvaihetta. NCAA:n suomalaispelaajat ovat saaneet päättyvän kauden aikana rutkasti vastuuta ja odottavat mahdollisuuttaan esittää lopputurnauksissa parasta osaamistaan.
Seuraavassa katsaus suomalaismiesten edesottamuksiin yliopistosarjassa.
NCAA:n "suomalaiskouluista" näkyvin on Valparaiso, jonka aloitusviisikossa pelaa kaksi Suomen maajoukkueringin pelaajaa: ToPossa koripalloharrastuksensa aloittanut 198-senttinen, 23-vuotias Shawn Huff sekä 203-senttinen, 21-vuotias Keravan Kori-80:n kasvatti Samuel Haanpää.
Huffin ja Haanpään Valparaiso aloitti kauden 2007-08 rähinällä häviten vain kerran ensimmäisen yhdentoista ottelunsa aikana. Sittemmin tahti on tasoittunut, sillä uudenvuoden jälkeen Valparaiso on voittanut kahdeksastatoista pelaamastaan ottelusta puolet.
– Hyvän alkukauden jälkeen taisi tulla seinä vastaan. Meille tuli monta niukkaa tappiota, jotka olisimme voineet voittaa, mutta emme kuitenkaan voittaneet. Se taisi syödä itseluottamusta, joka vei meidät tappiokierteeseen, Huff selvittää.
Valparaiso terästäytyi kuitenkin runkosarjakauden viimeisillä kierroksilla voittamalla neljä perättäistä ottelua. Läpi kauden Valparaison luottopelaajiin kuulunut Huff on ollut voittoputken aikana elementissään merkiten tilastosarakkeisiin 18,5 pistettä ottelua kohden. Huff on ollut tulessa erityisesti kolmoskaaren takaa, josta hän on upottanut heittonsa 69,6 prosentin tarkkuudella.
Tuoreimmassa ottelussaan Valparaiso nitisti jatkoajan jälkeen niukasti Wright Staten lukemin 75-73. Ottelun sankari oli "Valpon" kaikki kahdeksan pistettä lisäajalla tehnyt Huff, joka viimeisteli korin ja sen päälle saamansa vapaaheiton vain 1,6 sekuntia ennen päätössummeria. Huffin viikon kruunasi valinta Horizon League –konferenssin viikon pelaajaksi.
– Hyvin päättyneen runkosarjan myötä joukkueen tunnelma on alkanut nousta samalle tasolle kuin alkukaudella, kertoo Huff tyytyväisenä.
Koko kauden keskiarvoikseen Huff on nakuttanut 12,5 pistettä, 4,5 levypalloa ja 1,6 syöttöä 31,5 peliminuutissa ottelua kohden. Kolmosensa Huff on upottanut 48,8 prosentin ja vapaaheittonsa 84,3 prosentin tarkkuudella.
Valparaison suomalaiskaksikon toinen osapuoli, Samuel Haanpää, joutui keskeyttämään kautensa helmikuun puolessavälissä sairastuttuaan mononukleoosiin. Haanpää pelasi kaudella 25 ottelussa keskimäärin 27,8 minuuttia ottelua kohden, jossa ajassa syntyivät 10 pisteen, kolmen levypallon ja yhden syötön keskiarvot. Kolmen pisteen heittonsa Haanpää upotti 43 prosentin tarkkuudella ja vapaaheitoista 80 prosenttia. Haanpää kirjoitti myös koulun historiankirjoihin täysin uuden luvun upottamalla kymmenen kolmen pisteen heittoa Chicago Statea vastaan joulukuussa.
Voittoputkensa myötä Valparaiso päätyi Horizon-konferenssissa kuudennelle sijalle. Valparaiso kohtaa konferenssin lopputurnauksen avausottelussaan seitsemännelle sijalle jääneen Wisconsin-Green Bayn kotikentällään. Ottelu pelataan 4. maaliskuuta.
Tulokaskaudellaan vähäiselle peliajalle jäänyt 206-senttinen, 20-vuotias Korihaiden kasvatti Gerald Lee Jr. on ollut päättyvällä kaudella oman opinahjonsa Old Dominionin kantavia voimia. Lee on uurastanut keskiarvoikseen 12,9 pistettä, 5,9 levypalloa, 1,5 syöttöä ja 0,9 torjuntaa 30,5 minuutissa ottelua kohden.
Old Dominion osoitti iskukykyään alkukaudella pelaamalla tiukkoja otteluita NCAA:n parhaimmistoon kuuluvia Georgetownia ja Louisvilleä vastaan, mutta joulu- ja tammikuun aikana joukkue onnistui voittamaan yhdestätoista ottelustaan vain kuusi.
– Pelasimme alkukaudella sarjan kymmenen parhaan joukkoon kuuluvia joukkueita vastaan ja niiden otteluiden jälkeen motivaatiomme ei ollut sillä tasolla, millä sen olisi pitänyt olla, Lee kertoo.
Valparaison tavoin myös Old Dominion sai kuitenkin moottorinsa kulkemaan loppukaudella. Vaikka Old Dominion hävisi runkosarjan päätösottelun UNC-Wilmingtonia vastaan, "Monarchs" onnistui voittamaan sitä edeltävät kuusi ottelua. Voittoputken aikana Lee esitteli parasta osaamistaan: Drexeliä vastaan syntyivät teholuvut 23/7, Bucknellia vastaan 20/7 ja Northeasternia vastaan 12/12.
– Meillä on nuori joukkue ja kaikki pelaajat ovat oppineet koko ajan lisää. Voittoputkemme aikana onnistuimme voittamaan konferenssimme kärkijoukkueen Virginia Commonwealthin heidän kotiareenallaan ja konferenssikakkosen George Masonin kotonamme. Mikä tahansa on mahdollista, nyökyttelee Lee lopputurnauksen lähestyessä.
31 ottelustaan 17 voittanut Old Dominion päätyi Colonial-konferenssissa neljännelle sijalle. Old Dominion pelaa konferenssiturnauksen ensimmäisen ottelunsa 8. maaliskuuta William & Maryn ja Georgia Staten välisen ottelun voittajaa vastaan.
Vantaan Pussihukista maailmalle lähtenyt 194-senttinen, 20-vuotias Mikko Koivisto on päässyt huippuvireeseen opinahjonsa UNC-Greensboron viimeisissä otteluissa. Joukkueensa aloitusviisikon luottokastiin kuuluva Koivisto on ollut avainasemassa, kun Greensboro on jyllännyt konferenssin päätösotteluissa kolmeen perättäisvoittoon. Koivisto kuritti Charlestonia heittämällä piste-ennätyksensä (25) ja jatkoi käsikirjoituksen mukaan rankaisemalla Chattanoogaa 22 pisteellä.
– Loukkasin joulukuussa nilkkani ja kauteen tuli sitä kautta pientä takapakkia, mutta viime peleissä heitto on pudonnut hyvin ja itseluottamus omaan tekemiseen on kasvanut, uhkuu Koivisto.
Koivisto on pelannut keskimäärin 27,3 minuuttia ottelussa 11,8 pisteen, 1,8 levypallon ja 1,7 syötön keskiarvoilla. Koivisto on Shawn Huffin ja Samuel Haanpään tavoin kasvattanut suomalaisten mainetta kaukoheittäjinä, sillä Koiviston kolmen pisteen heitoista 44,9 prosenttia on löytänyt tiensä korirenkaaseen. Vapaaheittonsa Koivisto on heittänyt ilmiömäisellä 91,2 prosentin tarkkuudella.
Greensboro on saalistanut 28 runkosarjaottelustaan 17 voittoa. Joukkueella on vielä yksi runkosarjaottelu jäljellä ennen konferenssin lopputurnausta. Southern-konferenssin viidennen sijan varmistanut Greensboro saa kuitenkin varmuudella lopputurnauksen avausottelussa vastaansa Appalachian Staten. Ottelu pelataan 8. maaliskuuta.
– Meillä on mielestämme mahdollisuudet voittaa konferenssimestaruus. Olemme kauden aikana pelanneet kaksi tiukkaa ottelua konferenssin runkosarjan voittanutta Davidsonia vastaan, eli mikä tahansa on mahdollista, kertoo Koivisto.
NCAA:n muista suomalaispelaajista selkeästi eniten vastuuta on saanut Valparaison kanssa samassa konferenssissa pelaavan Youngstown Staten 185-senttinen, 21-vuotias Mikko Niemi. Tampereen Pyrinnöstä ponnistanut Niemi on uurastanut vuodenvaihteen jälkeen Youngstownin avausviisikon pelintekijänä 14 minuuttia ottelua kohden 1,6 levypallon, 1,6 syötön ja yhden pisteen ottelukohtaisilla keskiarvoilla. Youngstown kohtaa Horizonin konferenssiturnauksen avauskierroksen ottelussa Illinois-Chicagon 4. maaliskuuta.
Korihaissa ja ToPossa junorivuosina pelannut 195-senttinen, 20-vuotias Cedric Latimer päättää toisen kautensa kalifornialaisessa Santa Claran yliopistossa. Latimer on pelannut keskimäärin 10 minuuttia ottelua kohden keskiarvoinaan 1,9 pistettä, 1,8 levypalloa ja 0,7 syöttöä. Santa Claralla on vielä yksi runkosarjaottelu jäljellä ennen konferenssiturnausta.
Kasvattajaseuraansa Namika Lahteen loppukaudesta paluun tekevä 24-vuotias, kaksimetrinen Sami Pekkola heitti 2,6 pistettä ja haki 1,5 levypalloa ottelua kohden New Yorkissa St. Francisin yliopistossa. 29 ottelustaan vain seitsemän voittanut St. Francis päätyi Northeast–konferenssin yhdeksännelle sijalle ja karsiutui lopputurnauksesta.
209-senttinen, 21-vuotias EBT:n kasvatti Joonas Suotamo pääsi kentälle neljässä ottelussa Penn Staten paidassa. Suotamon keskiarvoksi jäi 0,8 levypalloa ottelua kohden. Penn State voitti 28 ottelustaan 14 ja tuli Big Ten –konferenssin seitsemänneksi. Penn Staten avausvastustajaksi lopputurnauksessa tulee Indiana. Ottelu pelataan 9. maaliskuuta.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.
Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.
Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.