NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech jatkaa voittokulkuaan – Arike noussut aloitusviisikkoon

5.12.2023 11:34 Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Ariken ja Saga Ukkosen edustama Texas Tech nappasi viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ja jatkaa täten voittamattomana. Elina Arike on noussut viimeisessä kolmessa ottelussa joukkueensa aloitusviisikkoon.

Täksi kaudeksi yliopistoaan vaihtanut Elina Arike on noussut Texas Techissä aloitusviisikkoon. Kuva: Ville Vuorinen.

Viime viikon keskiviikkona Texas Techin loppukiri sai palkintonsa, kun UC Irvine kaatui numeroin 54-60 (30-21).

Jo edellispelissä aloitusviisikossa nähty Arike tilastoi kolme pistettä, kaksi levypalloa, kaksi syöttöä, yhden torjunnan ja riiston 27 minuutin peliajalla. Ukkonen jäi pisteittä neljän minuutin peliajalla.

> Ottelutilastot

Perjantaina Texas Tech pääsi juhlimaan murskavoittoa, kun teksasilaiset selättivät Houston Christianin 34-79 (14-30).

Arike viimeisteli aloitusviisikossa 10 pistettä, kolme levypalloa ja yhden syötön 16 minuutin peliajalla. Ukkonen tilastoi levypallon, torjunnan ja riiston 18 minuutissa.

Arike pelasi ensimmäiset kolme yliopistovuottaan UTEP:ssa, jossa hänet valittiin keväällä 2023 Conference USA:n vuoden puolustuspelaajaksi. Hän siirtyi täksi kaudeksi Texas Techiin, jossa Ukkonen pelaa kolmatta kauttaan.

> Ottelutilastot


Teresa Seppälä, Siena

Merrimack – Siena 67-64 (33-27, 59-59) OT
Seppälä: 7 pistettä, 9 levypalloa, 1 syöttö, 1 torjunta, 28 minuuttia*
> Ottelutilastot

Siena – UAlbany 58-76 (36-37)
Seppälä: 8 pistettä, 3 levypalloa, 2 syöttöä, 1 torjunta, 37 minuuttia*
> OttelutilastotOttelutilastot


Sara Bejedi, Florida State

Arkansas – Florida State 71-58 (28-26)
Bejedi: 2 pistettä, 2 levypalloa, 2 riistoa, 19 minuuttia*
> Ottelutilastot

Kent State – Florida State 49-76 (24-31)
Bejedi: 14 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä, 2 riistoa, 28 minuuttia*
> Ottelutilastot


Kati Ollilainen, Wyoming

BUY – Wyoming 74-86 (28-41)
Ollilainen: 4 pistettä, 3 syöttöä, 2 riistoa, 16 minuuttia
> Ottelutilastot

Wyoming – Oklahoma St. 62-78 (25-41)
Ollilainen: 1 piste, 1 syöttö, 1 riisto, 22 minuuttia
> Ottelutilastot


Henna Sandvik, Indiana

Indiana – Maine 67-59 (29-37)
Sandvik: 0 pistettä, 1 levypallo, 7 minuuttia
> Ottelutilastot

Stetson – Indiana 34-72 (20-41)
Sandvik: 0 pistettä, 3 levypalloa, 1 riisto, 12 minuuttia
> Ottelutilastot


Emerita Mashaire, Pepperdine

Pepperdine – North Texas 57-74 (36-27)
Mashaire: 2 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 1 torjunta, 1 riisto, 26 minuuttia
> Ottelutilastot


Annukka Willstedt, Texas A&M-Corpus Christi

Rice – Texas A&M-Corpus Christi 84-56 (46-28)
Willstedt: 0 pistettä, 2 levypalloa, 3 syöttöä, 1 riisto, 18 minuuttia
> Ottelutilastot


Janette Aarnio, South Florida

Charleston Southern – South Florida 35-81 (19-49)
Aarnio: 0 pistettä, 3 levypalloa, 10 minuuttia
> Ottelutilastot


Liisa Taponen, Akron

Tennessee State – Akron 49-55 (21-27)
Taponen: 0 pistettä, 2 minuuttia
> Ottelutilastot


Cia Eklöf, Washington State

Texas A&M-Commerce – Washington State 50-111 (28-52)
Eklöf: 0 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 13 minuuttia
> Ottelutilastot

UC Davis – Washington State 52-77 (19-30)
Eklöf: 3 pistettä, 1 levypallo, 2 minuuttia
> Ottelutilastot


Anna Kahelin, Maine

Maine – Fordham 74-62 (33-23)
Kahelin: 2 pistettä, 16 minuuttia
> Ottelutilastot


* Aloitusviisikossa

Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.

 
25.11.2025 11:09 NCAA

Okku Federiko monipuolisena Draken voitossa – Eemeli Yalaho keräsi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.

25.11.2025 10:29 NCAA

Albina Syla repi 11 levypalloa Rhode Islandille – Meri Kanerva urakoi kahdesti 39 minuuttia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.

10.11.2025 11:12 NCAA

Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa – Okku Federiko 18 pistettä, 15 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Miro Little veisteli 11 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä UC Santa Barbaralle, kun taas Okku Federiko keräsi 18 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Drakelle.

10.11.2025 10:29 NCAA

Aarnisalo aloitti vahvasti North Carolinan paidassa – Syla rohmusi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa suomalaispelaajat pääsivät vauhtiin viime viikolla. Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä North Carolinalle, kun taas Albina Syla keräsi tupla-tuplan Rhode Islandille.

3.11.2025 09:29 NCAA

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA käynnistymässä tällä viikolla – suomalaisilla jälleen hieno edustus ykköstasolla

Yhdysvaltojen NCAA:n ykköstaso käynnistyy alkuviikolla. Suomalaispelaajia on kauden käynnistyessä joukkueiden listoilla 15 naisissa ja miehissä 13. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla suomalaispelaajien edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.

17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

1.4.2025 07:42 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät NCAA:n lopputurnauksen Final Fouriin

Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.

30.3.2025 09:17 Susijengi

Federikon ja Yalahon Texas Techin tie nousi pystyyn NCAA:n lopputurnauksessa

Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.

Näytä lisää vastaavia