18.6.2003 SM-Koriksessa pelaava BC Jyväskylä on solminut kaksivuotisen valmentajasopimuksen Terence Stansburyn, 42, kanssa. Templen yliopistossa koripallo-oppinsa saaneella Stansburylla on takanaan mittava pelaajaura. Kokemusta löytyy mm. kolmelta NBA-kaudelta, joiden aikana hän edusti Indiana Pacersia ja Seattle Supersonicsia.
NBA:han Stansbury varattiin ensimmäisellä kierroksella 15. pelaajana vuonna 1984. Hän pelasi tilastollisesti parhaan kautensa heti tulokkaana, jolloin Stansbury teki keskimäärin 7,1 pistettä Indianan paidassa. Kaikkiaan Stansbury pelasi NBA:ssa 192 runkosarjan ottelua. Erinomaisena ponnistajana tunnettu Stansbury oli NBA-vuosinaan aina mukana vuotuisen tähdistöottelun yhteydessä järjestettävässä donkkikisassa. Hän sijoittui kolmesti peräkkäin kolmanneksi, kun voittajina kruunattiin Dominique Wilkins, Spud Webb ja Michael Jordan.
Stansburyn NBA-ura katkesi lopulta loukkaantumiseen, mutta pelaajaura on kuitenkin jatkunut menestyksellä toistakymmentä vuotta Euroopan koripallosarjoissa Belgiassa, Ranskassa, Kreikassa, Israelissa ja Hollannissa. Ranskassa Levaillosin joukkueessa erinomaisesti vuosikaudet pelannut Stansbury on valittu maan Basketball Hall of Fameen. Viime kaudella BC Jyväskylän uusi päävalmentaja edusti hollantilaista BSW Weertin joukkuetta 11,7 pisteen ja 3,08 koriinjohtaneen syötön keskiarvoilla.
196-senttinen Stansbury on pelannut pääasiassa pelinjohtajana, mutta myös kakkos- ja kolmospaikan tontit ovat tuttuja. Pelaamisen ohella hän on kouluttautunut useilla valmentajaklinikoilla ja oltuaan osittain sivussa loukkaantumisen takia vuonna 1994 hän toimi Levalloisin valmentajana Ranskan Pro A -sarjassa.
Terence Stansbury löytyi BC Jyväskylän entisen päävalmentaja Tom Johnsonin avulla. Stansbury sai edelleen tarjouksia peliuran jatkamisesta, mutta koki mielekkääksi aloittaa nyt valmentajauransa. Johnsonin tavoin myös Stansbury on EU-kansalainen (ranskalainen), eikä ole mahdotonta, että mies nähtäisiin kauden mittaan vielä kentälläkin tositoimissa. Uusi päävalmentaja kävi Jyväskylässä toukokuussa viikonloppuvisiitillä pitämässä muutamat harjoitukset ja tutustumassa pelaajiin sekä paikkoihin. Muutto Suomeen tapahtuu heinäkuun alussa.
Valmentajakysymyksen ratkettua BC Jyväskylän kannalta positiivisesti seura neuvottelee seuraavaksi pelaajasopimusten tekemisestä harjoitusringissä mukana olevien kotimaisten pelaajien kanssa. Tavoitteena on saada joukkueeseen jyväskyläläisten kasvattien lisäksi muutamia muita lupaavia nuoria pelaajia. Ulkomaalaisvahvistusten osalta tilanne kartoitetaan Stansburyn kanssa hänen saavuttuaan Jyväskylään. Mikäli Jyväskylä pystyy Stansburyn kontaktien avulla hankkimaan yhden amerikkalaisvahvistuksen hinnalla sekä amerikkalaisen että kohtuuhintaisen EU-pelaajan, on mahdollista, että joukkuetta täydennetään kahdella ulkomaalaisvahvistuksella.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29–31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan Tesoman palloiluhallilla. Ilmoittautumisaikaa on annettu enemmän. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 28.7.
Koripalloliitto järjestää Unified-koripallon valmentajakoulutuksen Pähkinärinteen koululla 28.-29.9.2024.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29–31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan Tesoman palloiluhallilla.
Tulevalla kaudella Porvoossa pelataan korista eri tasoilla junioreiden SM-Sarjasta aina aikuisten divareihin.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29–31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan.
Tampereen Pyrintö hakee lisää valmentajia ja partneripelaajia Unified-korikseen sekä valmentajia eri ikäluokkien juniorijoukkueisiin. Haluamasi roolin ja vastuuta saat varmasti riittävästi, mutta pienempikin apu on arvokasta.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29-31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan. Kova esiintyjäkaarti sai loppuhetkillä seuraa Greg Gibsonista.
Koripalloliiton juniorivalmennusverkosto ja läntinen alue sekä Joventut Badalona ja Ura Basket järjestävät MiniBasket -koulutuksen Kaarinassa.
Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29-31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan.
Uusi syksyllä käynnistyvä verkostomallinen koulutusohjelma tukee lasten valmennuksen kehittymistä Suomessa ja auttaa valmentajia seuratoiminnan arjessa. Valmentajahaku on auki 16.6. saakka.