27.1.2012 Korisliigan perjantain yllätystulos nähtiin Töölön Kisahallissa Helsingissä, kun liiganelonen ToPo taipui kotonaan liigajumbo Namika Lahdelle 86–88 (46–43). Voittajina illasta selvisivät myös KTP ja Pyrintö.
Malik Mooren Namika Lahti kaatoi ToPon vieraissa.
Antti Nikkilä isännöi korinalustoja Karhua vastaan.
Tony Crockerin KTP katkaisi LrNMKY:n voittoputken. Kuvat: Kai Kilappa.
ToPon ja Lahden ottelu eteni äärimmäisen tasaisena aina loppuun saakka, eikä kumpikaan joukkue päässyt missään vaiheessa edes kymmenen pisteen karkumatkalle. ToPo johti vielä puolta minuuttia ennen loppua 86–84, mutta lahtelaiset runnoivat loppuhetkillä ohitse.
Malik Moore (20/8/5 syöttöä/3 riistoa) toi ensin pelin tasoihin kahdella vapaaheitollaan. Hetkeä myöhemmin hän onnistui pallonriistossa ja toimitti pallon Ryan Brooksille (20/2), joka pussitti voittokorin päätössummerin soidessa.
– Olemme aloittaneet monet vieraspelit huonosti, mutta tällä kertaa saimme otteluun hyvän startin. Onnistuimme toteuttamaan hyvin pelisuunnitelmaamme, Namika Lahden päävalmentaja Kimmo Kujansivu iloitsi.
ToPon ylivoimainen ykkönen oli Chase Griffin (39/4/5 syöttöä). Mooren ja Brooksin lisäksi lahtelaisryhmästä erottui Brant Bailey (18/8/2 blokkia).
Hallitseva mestari Tampereen Pyrintö sai kolmen ottelun tappioputkensa poikki, kun se kaatoi perjantai-iltana kotonaan Kauhajoen Karhun 85–61 (38–33). Karhu vei avausneljänneksen Pyynikillä 22–16, mutta sen jälkeen ottelu eteni vahvasti isäntien tahtiin.
Pyrintö hallitsi myös korinalustoja selvästi voittaen levypallot 47–33. Poimittavaa tosin riitti, sillä varsinkin Karhun heittopeli oli sangen epätarkkaa. Kolmoskaaren takaa joukkue sai sisään vain kolme 21 yrityksestään
Tamperelaisten valttina oli myös tasaisuus. Kuusi pelaaja pääsi kaksinumeroisiin pistelukemiin Damon Williamsin (15/12/6 syöttöä/4 riistoa) ja Antti Nikkilän (15/11) johdolla.
Kauhajoen Karhun parhaita olivat Todd Hendley (15/3) ja Kelly Beidler (12/15/3 riistoa).
Korisliigassa ennen perjantain kierrosta kolmanneksi viimeisenä ollut KTP-Basket onnistui kaatamaan kolme edellistä otteluaan voittaneen Lappeenrannan NMKY:n. Kotkalaisten kotivoittolukemat olivat 95–85 (54–40).
KTP nappasi loppuun asti turvallisesti riittäneen etumatkansa jo kahdella ensimmäisellä jaksolla. Suurimmillaan isäntien johto oli liki 20 pistettä.
Kotkalaisykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Timothy Blue (30/11/4 blokkia). Häntä säestivät parhaiten Antonio Crocker (18/7/3 syöttöä/3 riistoa) ja Jukka Matinen (17/5).
LrNMKY:n parhaat olivat Tyler Tiedeman (21/4/4 syöttöä) ja Matias Ojala (20/4).
(STT)
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.