8.4.2006 Namika Lahti käynnisti väkevästi korisliigan välieräsarjan Joensuun Katajan vieraana. Komean nousun toisella puoliajalla tehnyt Namika riisti Katajalta kotiedun Joensuun avarassa Areenassa numeroin 94-76 (37-47).
Maltilla pelintekijänsä Petri Virtasen johdolla hyökkäyksiään rakentanut Kataja määräsi vauhdin vielä ensimmäisellä puoliajalla, jolloin kotijoukkue kävi 11 pisteen johdossa tilanteessa 41-30.
Tauon jälkeen tahti muuttui kuitenkin täysin. Pahimmillaan jo 16 pisteen takaa-ajoasemassa ollut Namika sai Virtasen kuriin ja vieraat veivät kymmenminuuttisen kokeneen kapteeninsa Teemu Laineen johdolla 25-13.
Viimeiselle neljännekselle lähdettiin Lahden 62-60 -johdossa ja tilanne alkoi näyttää Katajan kannalta hankalalta, kun kovassa vireessä ollut Laine tempaisi ensin sisään kolmen pisteen heiton ja heti perään vielä bonusvaparin tilanteessa 68-61. Siitä ei Kataja toipunut enää koskaan.
Peli oli selvä runsaat neljä minuuttia ennen loppua, kun Aki Ulander ja Michael Kuebler olivat järjestäneet Namikan 16 pisteen (86-70) johtoon Virtasen epäurheilijamaisen virheen jälkeen.
- Turha tässä on vielä pullistella ensimmäisen ottelun jälkeen, mutta kieltämättä joukkueessani on nyt pirullista sinnikkyyttä. Meidät pitää tosiaankin juntata täysin maanrakoon, ennen kuin uskomme häviöön, kehaisi Namika Lahden valmentaja Lars Ekström pelaajiensa asennetta.
Ekströmin mukaan hänen joukkueensa onnistui kokonaisuutena.
- Emme me käyttäneet esimerkiksi Virtasta vastaan mitään taktisia neronleimauksia. Jokainen tiivisti otettaan toisella puoliajalla ja tulos on tämä.
- Esimerkiksi Ville Mäkäläinen hoiti puolustuksen todella mallikkaasti.
Runkosrajan voitin vieneen Katajan romahdus oli tauon jälkeen totaalinen.
- Meille kävi kuten Hongalle LrNMKY:tä vastaan perjantaina: kadotimme täysin otteen 22 minuutin jälkeen. Siitä eteenpäin kentällä oli vain yksi joukkue ja se oli Lahti, totesi Katajan valmentaja Timo Heinonen.
- Meiltä hävisivät virta ja valot koko joukkueesta.
Hienolla tehoindeksillä 0.962 pelannut Laine oli kentän ehdoton hahmo. Pallovarma Laine teki yhteensä 26 pistettä, joista 21 syntyi kolmoskaaren takaa. Lisäksi hänen tililleen merkittiin neljä levypalloa, sekä edelleen yhtä monta koriin johtanutta syöttöä ja riistoa.
- Laine oli aivan tolkuttaman kova, myönsi Heinonen, jonka mukaan hänen joukkueestaan oikeastaan vain Alex Wesby ylsi edes lähelle omaa tasoaan.
Laine sai hyvää taustatukea Kueblerilta (18/5), Vesa Mäkäläiseltä (11/2), Jesper Pavelta (10/5) ja levypalloissa jälleen omissa korkeuksissa olleelta Jonathan Jonesilta (10/13).
- Eikä Laine vetänyt noita heittojaan sisään vapaista paikoista. Kataja kyllä tietää, että hänet on otettava tarkasti kaaren takana, heitti Ekström.
Kotijoukkueesta Virtanen heitti 19 pistettä, joista 13 syntyi jo taukoon mennessä.
Katajan tehokkain oli Wesby 22 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla. Clifton Jones keräsi kokoon tehot 9/10. Sami Lehtotaerannan (10/3) heittopeli oli kateissa entistä seuraansa vastaan. Lehtorannan 12 pelitilanneheitosta vain kaksi lävisti korirenkaan.
Namika ja Kataja kohtaavat toisensa ensi maanantaina Lahdessa. Maanantain toisessa välieräottelussa ottavat Etelä-Karjalassa yhteen Lappeenrannan NMKY ja Espoon Honka. Suomen mestaruutta puolustava LrNMKY johtaa Lahden tavoin välieräsarjaansa 1-0. Finaalipaikka aukeaa kolmella voitolla.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.