8.1.2007 Namika Lahti ohitti ToPon, kun Korisliigassa tasapisteissä sijoilla neljä ja viisi olleet joukkueet kohtasivat maanantaina Helsingissä. Lahtelaiset ottivat 89-83-vierasvoiton. Päivän muissa otteluissa Lappeenranta ja Kouvot ylsivät kotivoittoihin.
Kymmenien pallonmenetysten vuoksi rikkonaiseksi mennyt peli eteni kaksijakoisesti: ToPo piti niukkaa johtoa kahdella ensimmäisellä jaksolla, mutta Namika hallitsi kahta viimeistä neljännestä. Vieraat karkasivat jo 16 pisteen johtoon, mutta ToPo nousi loppukirillään vain pisteen päähän toiseksi viimeisellä minuutilla.
Neljännen peräkkäisen voiton ottaneesta Namikasta Augenijus Vaskys nakkasi 29 pistettä, Ville Mäkäläinen 13 ja Vesa Mäkäläinen 12. John Thomas haali ToPolle 21 pistettä ja Alex Wesby 19. ToPon uusi sentteri Shawn Simpson sai aikaan kymmenen pistettä. ToPolta puuttui edellispelin tapaan sairaslistalla ollut takamies Logi Gunnarsson.
- Molemmat joukkueet olivat valmiita pelaamaan, mutta meiltä Vaskys sai ensimmäisenä sai juonesta kiinni. Odotimme, että ToPolla olisi ollut kova kolmas jakso ja satsasimme siihen. Ja se kannatti, myhäili Namikan valmentaja Lars Ekström.
Mestaruuden puolustaja Lappeenrannan NMKY on piristynyt ja noussut kamppailemaan pudotuspelipaikasta kukistettuaan peräperää kaksi kärkikolmikon joukkuetta. Lauantaina LrNMKY kaatoi Hongan ja maanantaina kukistui kotipelissä KTP 96-81.
Peli eteni kotijohdossa lukuun ottamatta toisen neljänneksen lopun muutamaa tasatilannetta. Kolmannen jakson lopulla LrNMKY venytti johtonsa kymmenen pisteen tuntumaan, jota kotkalaiset eivät enää tavoittaneet.
LrNMKY:ltä löytyi neljä tehomiestä, kun Steve Smith heitti 29, Michael Cuffee 26, Pasi Riihelä ja Lucious Wagner 16 pistettä. KTP:stä Jermaine Spivey teki jo taukoon mennessä 19 pistettä ja lopulta 25. Jerald Fields pussitti 23 pistettä.
Viidessä viime pelissään voittosaldonsa kaksinkertaistanut Vantaan Pussihukat ahdisteli vieraspelissään Kouvoja, mutta sarjapisteet jäivät Kouvolaan 84-80.
PuHu ei johtanut peliä missään vaiheessa, mutta hiosti Kouvoja viimeisille hetkille asti. PuHu pinnisteli vielä puolitoista minuuttia ennen loppua 76-75-tilanteessa, josta Tuomas Iisalo vapautti Kouvot kolmosellaan ratkaisevaan neljän pisteen johtoon.
Sami Laaksonen pohjusti kotivoittoa 24 pisteellä, Iisalo 18:lla ja Roberto Gittens 16:lla. Elias Kajander heitti PuHulle 25 pistettä ja Nanayaw Awuah Addae 15.
(STT)
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.