6.3.2010 Namika Lahti haki lauantaina Korisliigassa harvinaisen vierasvoiton, kun se kukisti FoKoPon Forssassa pistein 94-81 (44-30). Lahtelaiset olivat ennen lauantaita ottaneet vierasvoiton viimeksi joulukuun alussa ja hävinneet sen jälkeen yhdeksän vieraspeliään peräkkäin.

Namika Lahti katkaisi Ricky Hickmanin johdolla yhdeksän vierasottelun tappioputkensa.

Reginald Golson ja Karhu ottivat makean voiton KTP-Basketista. Kuvat: Francois Perthuis & Kimmo Metsälä.
Voittonsa ansiosta lahtelaiset säilyttivät taisteluasemansa viimeisistä pudotuspelipaikoista. Namika Lahti, Korihait ja Kataja ovat nyt tasapisteissä sijoilla 7-9, lahtelaiset tosin yhden ottelun enemmän pelanneina. Pudotuspeleihin jatkaa kahdeksan parasta joukkuetta.
Namika Lahti hankki Forssassa toisella neljänneksellä 14 pisteen johdon, jota FoKoPo ei pystynyt kahdella viimeisellä jaksolla enää kaventamaan.
FoKoPon ulkomaalaisnelikosta oli nyt huilivuorossa sarjan levypallotilaston kakkosena oleva Durell Vinson. Niinpä Namika pääsi hallitsemaan korinalustoja ja viemään muun muassa 19 hyökkäyspään levypalloa.
- Kun havaitsimme, että Vinson on pois, päätimme panostaa korinaluspeliin. Emme ole tällä kaudella näin vahvasti vielä hallinneetkaan ilmatilaa ja levypallopeliä, totesi Namika Lahden valmentaja Sami Toiviainen.
Voittajien tehokkain oli taas Ricky Hickman 27 pisteellä. Marcus Jackson pääsi nostelemaan alta 17 pistettä.
Muuallakin kuin korin alla alakynteen jääneestä FoKoPosta Alex Barnett kirjasi 21 ja Rodrick Stewart 18 pistettä.
Kauhajoella järjestettiin korijuhlat, jossa kotijoukkue Karhu päihitti KTP:n suurlukemin 106-100 (51-58).
Korintekokilpailut alkoivat kotkalaistahdissa, kun vieraat tekivät kymmenessä minuutissa peräti 42 pistettä ja veivät avausneljänneksen 42-24. Suurimmillaan 20 pisteessä käynyt vierasjohto kaventui seuraavilla jaksoilla niin, että Karhu nousi johtoon kolmannen jakson puolivälin jälkeen. Siitä peli eteni tasaisena viimeiselle minuutille asti. 102-100 -tilanteeen jälkeen Karhu onnistui tekemään viimeiset neljä pistettä vapaaheitoilla ja varmisti näin makean voittonsa.
Reginald Golson heitti Karhulle 29 ja Jeremiah Wood 24 pistettä.
KTP:tä eivät auttaneet Ian Youngin ja Eric Washingtonin kovat lukemat, kun Young takoi peräti 38 ja Washington vanhassa kotisalissaan 30 pistettä. Ryan McDade repi vieraille 18 levypalloa.
(STT)
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.
Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.
Miesten Korisliigan kolmen ottelun ilta päättyi Helsinki Seagullsin, Tapiolan Hongan ja Kouvojen voittoihin. KTP-Basket puolestaan kärsi tappion Hannes Pöllän huikeasta tehoilusta huolimatta.
Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.