Naisten SM-sarjassa tasaista, yllätyksiä

24.10.2008 Naisten SM-sarjaa on ehditty pelata neljän kierroksen verran ja jo ensimetreiltä on havaittavissa, että mestaruuskamppailusta on tulossa tasaisempi kuin vuosiin. Seitsemän joukkuetta on ottanut jo vähintään kaksi voittoa, sarjakärjessä on yllätysjoukkue ja ainoastaan HoNsU ja BC Nokia ovat vielä ilman sarjapisteitä. Viikonloppuna sarjassa pelataan tuplakierros.

Sarjan johdossa keikkuu ehkä hieman yllättäenkin ainoana tappiottomana joukkueena jatkava sarjatulokas Team S-Hämeenmaa, joka on jo ehtinyt kukistamaan mm. yhtenä mestarisuosikkina pidetyn Äänekosken Huiman.

Orimattilan ylpeyden vahvistuskaksikko on esittänyt todella vahvoja otteita. Etenkin sentterin paikalla häärivä, erittäin fyysinen ja taitava Jazz Covington saattaa hyvinkin olla yksi parhaista Suomessa koskaan pelanneista amerikkalaisvahvistuksista. Hän johtaa sekä sarjan piste- että levypallotilastoa huikeilla 25 pisteen ja 16 levypallon keskiarvoillaan.

Lisäksi Mari Puustinen on tuonut joukkueeseen kaivattua kokemusta ja OrJyn omat kasvatit Hanna Vapamaan ja Aino Tuomen johdolla ovat aloittaneet varsin ennakkoluulottomasti SM-sarjataipaleensa.

Antti Koskelaisen luotsaama Team S-Hämeenmaa on antanut todellisen myrskyvaroituksen ja tulee olemaan jatkossakin yksi sarjan vaikeimmin voitettavia kotijoukkueita. Siitä pitää huolen kurinalainen joukkuepelaaminen sekä varsin fanaattinen kotiyleisö.

Suosikit vanavedessä

Sarjakakkosena kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla porskuttaa Äänekosken Huima, joka kasasi kesän siirtomarkkinoilla jalkeille varsin nimekkään ja ennen kaikkea kokeneen ryhmän. Kun edelleenkin huippukuntoisen Kenya Robinsonin lisäksi amerikkalaishankinnoista etenkin Erneisha Bailey on osoittautunut todelliseksi vahvistukseksi aiemmin hieman hataraan takapelaajaosastoon, voidaan Äänekoskella jatkaa sarjakautta luottavaisin mielin.

Monipuolisen Sanna Jämsenin paluu toi joukkueen pelaajarotaatioon huomattavasti lisää vaihtoehtoja ja OrJyn tavoin kovana kotijoukkueena tunnettu Huima vastasikin kauden toisesta yllätyksestä, kun se nöyryytti viime kauden mestari Peli-Karhuja tylyin 68-42-lukemin.

Voittosuhteella 3-1 on sarjan aloittanut myös rajusti uudistunut Espoo Team, joka koki sarjan toistaiseksi ainoan tappionsa Lappeenrannassa Catzin vieraana.

Aktiivisen puolustuspelaamisen nimiin vannovan espoolaisryhmän ykköstykkinä on esiintynyt kahden Peli-Karhuissa voitetun mestaruuden jälkeen Teamin riveihin siirtynyt Ashley Haynes, joka löytyy joukkueen tilastoissa kärkipaikalta niin pisteissä, levypalloissa, syötöissä kuin riistoissakin.

Lisäksi HNMKY:n kasvatti Henna Salomaa on aloittanut kauden vahvasti ja ollut espoolaisjoukkueen toiseksi paras korintekijä 17,3 pisteen keskiarvollaan.

Espoolaisryhmään on liittymässä viime kaudella Forssan Alkua edustanut Megan Griffith, joka tuuraa polvensa leikkauskuntoon telonutta Kia Ignatiusta. Espoo Teamilla on sairastuvalla toinenkin maajoukkuetakamies, Susanna Rinta.

Finalistit vuoristoradalla

Viime kauden mestari Peli-Karhut on aloittanut kautensa hieman ailahdellen ja löytyy yllättäen sarjassa vasta neljänneltä sijalta, vaikka joukkue aloitti kautensa erinomaisesti kukistamalla Lappeenrannan Catzin vieraskentällä.

PeKan kokemat kaksi tappiota ovat toki tulleet ennakolta sarjan kärkipaikoille veikatuilta joukkueilta (Huima, Espoo Team), joten viime kauden tapainen suvereeni voittokulku tuskin toistuu, sikäli tasaiselta sarjan kärkijoukkueet ainakin tässä vaiheessa vaikuttavat. 

Tilastojen valossa PeKan pelaajista parhaiten kauden on aloittanut Dionne Pounds, joka on laittanut palloa sukkaan 19,5 pisteen keskiarvolla. Lisäksi jo parin vuoden ajan sarjan parhaimmistoon kuuluneen Shanika Freemanin otteet ovat olleet tasaisen luotettavia ja hän täyttääkin tilastosarakkeita varsin ahkeraan usealla osa-alueella (17 pistettä, 11 levypalloa, 3,3 syöttöä, 3,5 riistoa).

PeKan viime vuosien kiistakumppani Catz koki heti avauskierroksen "finaaliuusinnassa" kirvelevän tappion ja lisäksi kohtaloksi koitui putoaminen Suomen cupista Huiman oltua parempi.

Catzilla on jalkeilla kuitenkin sarjan nimekkäin joukkue, joten uskoa sopii että tappiot on pian unohdettu. Kun sairastuvalta saadaan mukaan maajoukkuekaksikko Kaisa Tuure sekä Minna Sten, on lappeenrantalaisten korin alla todella ahdasta.

Catzin pelaajista venäläistorni Jelena Solovjeva on ollut totutun tehokas (19,7 pistettä, 11,7 levypalloa) ja lisäksi Vilma Kesänen johtaa sarjan syöttötilastoa 4,3 passin keskiarvollaan. Joukkueen kaukoheittopeli on hieman kangerrellut alkukierroksilla, mutta Tommi Koskisen suojatit ovat varmasti parhaimmillaan ratkaisupelien lähestyessä.

FoA tekee uutta tulemista

Vantaan Pussihukat on tällä hetkellä viimeisellä pudotuspelipaikalla. Joukkue koki tällä viikolla kovan kolauksen, kun yksi SM-sarjaikoni Aneta Kausaite ilmoitti lopettavansa peliuransa.

Joukkueesta löytyy kuitenkin ratkaisijoita, sillä Pussihukat on Huiman ohella sarjan kokeneimpia joukkueita ja Mikko Kurjella on käytössään varsin laaja materiaali pelaajia, joista kuka tahansa voi nousta ratkaisijan rooliin.

Nopeaa ja viihdyttävää tempopeliä pelaavan joukkueen parhaimmistoa ovat olleet jälleen kerran huippuvireessä oleva Heli Roukanoja (17,7 pistettä, 14,7 levypalloa) sekä erittäin monipuolinen uja kovan työmoraalin omaava Jenkkivahvistus Rebekah Parker.

Forssan Alku sai juuri ennen kauden alkua riveihinsä todellisen vahvistuksen, kun Binghamptonin yliopistossa opintonsa päättänyt Juta Jahilo liittyi joukkueen vahvuuteen. Kovana puolustajana tunnettu Jahilo on osoittanut olevansa vaarallinen myös hyökkäyspäässä, mistä kertovat tilastot 10,5 pistettä, 10 levypalloa.

Lisäksi Jari Marjamäen vahvistushankinnat ovat esiintyneet edukseen. Kun nuoret forssalaiskasvatit ovat vielä vuoden kokeneempia, on Alku napannut jo kauden tässä vaiheessa saman verran voittoja kuin viime kaudella yhteensä. Joukkueen vahvistuspuoli muuttunee vielä lähiaikoina, kun Alun riveihin saapuu kovia tilastolukemia Puerto Ricon sarjassa tällä hetkellä takova Maralena Szwarich.

Avausvoitto hakusessa

Vielä voitoitta neljän kierroksen jälkeen jatkava HoNsU on kunnostautunut toistaiseksi lähinnä Finnairin sponsoroinnissa, sillä joukkueen vahvistuksista jo kolmelle on annettu paluulippu kouraan. Vahvistussekoiluista huolimatta viime vuodesta entisestään nuorentunut joukkue on pelannut yritteliäästi ja ollut useassa ottelussa voittokamppailussa mukana puoliajalle asti, mutta voittoon asti se ei ole vielä yltänyt.

Hieman lohtua Jyväskylään toi kuitenkin selviytyminen Suomen cupissa neljän joukkoon, mutta sisäpelaajan puute on näkynyt ottelusta toiseen etenkin levypallokamppailussa. Lisäksi keskisuomalaisten heittotarkkuudessa on vielä hiomista, sillä joukkueen kolmen pisteen heittoprosentti on sarjan heikoin 19,6. Joukkueen johtohahmoina ovat toistaiseksi esiintyneet amerikkalaisvahvistukset Raquel Collier ja Amanda DeCoud.

Toinen voitoton joukkue BC Nokia on samantyyppisessä tilanteessa HoNsU:n kanssa, sillä joukkueesta puuttuu selkeästi kokoa levypallokamppailuihin, vaikka Nokian vahvistuksista Kristin Higy onkin pelannut varsin mukavilla 19 pisteen ja yhdeksän levypallon keskiarvoilla.

Nokian kohtalona on ollut poistua tappio niskassa jokaisesta viidestä ottelustaan, mutta vierasottelu Team S-Hämeenmaata vastaan (75-87) kuitenkin osoitti, että onnistuessaan Nokia voi kamppailla voitosta. Mikäli joukkueen toinen vahvistus Calisha Yates löytää otteisiinsa tasaisuutta, voi voittotili aueta hyvinkin nopeasti.

Naisten SM-sarjaottelut 25.-26.10.

La

25.10.

FoA

-

TSH

14:00

Feeniks

La

25.10.

HoNsU

-

Catz

15:00

Jyväskylän Monitoimitalo

La

25.10.

Huima

-

PuHu

15:00

Äänekosken liikuntatalo

Su

26.10.

Catz

-

Huima

15:00

Lappeenrannan urheilutalo

Su

26.10.

Espoo Team

-

HoNsU

16:00

Tapiolan urheiluhalli

Su

26.10.

TSH

-

PeKa

17:00

Orimattilan urheilutalo

Su

26.10.

PuHu

-

FoA

17:30

Energia Areena

Naisten SM-sarjan tilanne, tilastot, otteluohjelma ja otteluiden live-seurannat löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

29.9.2016 Katsojat

Naisten Korisliiga-kauden 2016-17 infopaketti

Naisten Korisliiga-kausi alkaa tulevana viikonloppuna. Millaisilla kokoonpanoilla joukkueet pelaavat? Kuka siirtyi kesän aikana ja mihin? Koska naisten Korisliigaa pelataan ja missä? Mitkä ovat joukkueiden tavoitteet? Ei hätää – vastaukset kysymyksiin ovat muutaman klikkauksen päässä.

Kymmenelle joukkueelle liigalisenssit miesten ja naisten Korisliigoihin

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikkoja pelikaudelle 2016/17. Liittohallituksen päätöksien ja sarjalisenssiyksikön esitysten mukaisesti Korisliiga ja Naisten Korisliiga pelataan ensi kaudella kymmenen joukkueen sarjoina. Samalla vahvistettiin Korisliigojen pelitavat kaudella 2016/17.

15.1.2016 Katsojat

Catzin Tallinnan otteluista live-lähetykset 15.-16.1.

Naisten hallitseva Suomen mestari Catz Lappeenranta jatkaa viikonvaihteessa otteluitaan kansainvälisessä Latvia-Estonia-liigassa. Avausottelunsa voittaneen Catzin otteluita voi perjantaina (15.1.) ja lauantaina (16.1.) seurata suorina lähetyksinä Catzin nettisivuilta.

29.9.2015 Katsojat

Naisten Korisliiga -kauden 2015-16 infopaketti

Naisten Korisliiga-kausi käynnistyy miesten pääsarjan tavoin tulevana viikonloppuna. Miten joukkueiden kokoonpanot muuttuivat kesällä? Miten sarja pelataan, milloin pelataan ja missä? Millaisin tavoittein joukkueet liigakauteen lähtevät? Seuraavassa naisten Korisliiga-kauden infopaketti.

15.6.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliitto myönsi sarjalisenssit pääsarjoihin, vahvisti pelitavat

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt sarjapaikkoja pelikaudelle 2015-16. Maanantai-iltana Helsingissä kokoontunut liittohallitus sekä Koripalloliiton sarjalisenssiyksikkö myönsivät kymmenen sarjalisenssiä Korisliigaan, kahdeksan miesten Divisioona A:han, peräti 14 Divisioona B:hen ja yhdeksän sarjalisenssiä Naisten Korisliigaan sekä kymmenen naisten I divisioonaan. Samalla liittohallitus vahvisti pelikauden 2015-16 sarjaformaatit.

24.5.2015 Katsojat

Vielä ehtii mukaan Korisliigan päätösristeilylle 27.-28.5.

Korisväki kokoontuu keskiviikkona Itämerelle Tallink Baltic Queenillä. Vuorokauden risteilyllä palkitaan koriskauden parhaat, juhlitaan Brädin ja Nevöhööd DJ's Julmarin ja Jaban johdolla. Vielä ehtii mukaan!

18.3.2015 Katsojat

Naisten Korisliigan puolivälierien otteluohjelma

Naisten Korisliigan pudotuspelit starttaavat käyntiin välierillä 19.3. Lappeenrannassa, Kotkassa, Helsingissä sekä Äänekoskella. Toiset puolivälieräkamppailut käydään sunnuntaina 22.3. ja kolmannet tiistaina 24.3. sekä keskiviikkona 25.3.

Koripallon pääsarjojen pelitavat päätetty vuoteen 2018 saakka – kansainvälistyminen ja pelaajakehitys keskiössä

Suomen Koripalloliiton hallitus on kokouksessaan päättänyt aikuisten pääsarjojen pelitavat seuraavalle kolmelle pelikaudelle. Samalla liittohallitus aikaisti mm. Korisliigaan suunnitteilla olevia muutoksia. Korisliiga täydennetään 12-joukkueiseksi jo pelikaudelle 2015-16 ja runkosarjaotteluiden määrä pudotetaan 34:een. Päätöksillä halutaan tukea kansainvälisiin sarjoihin osallistuvia joukkueita sekä pelaajakehitystä korjaamalla harjoittelun ja pelaamisen suhdetta.

29.9.2014 Katsojat

Naisten Korisliiga-kauden 2014-15 infopaketti

Naisten Korisliiga-kausi käynnistyy miesten pääsarjan tavoin tällä viikolla. Miten joukkueiden kokoonpanot muuttuivat kesällä? Miten sarja pelataan, milloin pelataan ja missä? Millaisin tavoittein joukkueet liigakauteen lähtevät? Seuraavassa naisten Korisliiga-kauden infopaketti.

Näytä lisää vastaavia