Naisten puolivälierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona

20.3.2012 Naisten SM-pudotuspelit saavat lentävän lähdön keskiviikkona, kun Äänekosken Huima isännöi ToPoa ja Forssan Alku saa vieraakseen Espoo Teamin puolivälierien avausotteluiden merkeissä. Välieräpaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.

Patrice Holmesin Huima kohtaa puolivälierissä..

..Kaihla Szunkon edustaman ToPon.

Vanessa Housen Alulla on puolestaan kotietu..

..Jenni Muurisen Espoo Teamia vastaan. Kuvat: Kai Kilappa & Francois Perthuis.

Äänekosken Huima haki pitkään kiinnitystä runkosarjan kakkossijaan ja suoraan välieräpaikkaan, mutta loppukauden loukkaantumiset sekä Peli-Karhujen parantunut pelivire suistivat äänekoskelaiset kolmostilalle. Runkosarjassa pelaamastaan 28 ottelusta 19 voittanut Huima on päävalmentajansa Mervi Nurmen mukaan yhä vajaakuntoinen puolivälierien aattona.

 

– Kenya Robinsonin pelaaminen tulevissa otteluissa on epävarmaa, jonka lisäksi meillä on eri pelaajilla ollut muun muassa akillesjänne- ja nilkkavaivoja. Eiköhän tässä kuitenkin ihan iskukykyinen joukkue kasaan saada, Nurmi valaisee.

 

Runkosarjan päätösviikonloppuna Huimalta oli Robinsonin lisäksi sivussa tehojenkki Madina Ali. Kokeneet Sanna Jämsen ja Maiju Bland sekä amerikkalaispelaajat Patrice Holmes ja DelaQuese Jernigan sekä tarkkakätinen Salla Viitanen tarjoavat kuitenkin äänekoskelaisille rutkasti tulivoimaa.

 

Viime kaudella aina pronssiotteluun selvinnyt ToPo puolestaan joutui jo kauden alussa vaikeiden haasteiden eteen, kun päävalmentaja Mikko Kurki astui syrjään ja pelinrakentajalupaus Anette Juvonen vetäytyi koripallokentiltä terveydellisistä syistä.

 

Uuden päävalmentajan Kari-Pekka Klingan sisäänajo kesti aikansa, mutta kevätkaudella ToPo pelasi Klingan komennossa vauhdikasta ja parhaimmillaan tehokasta koripalloa. Amerikkalaissentteri Kaihla Szunkon ja pitkään pääsarjatasolla pelanneen Alli Arppen lisäksi ToPon kantaviin voimiin ovat kuuluneet nuorisomaajoukkueista tutut Laura Saarinen, Meriem Eerikinharju, Ellen Nurmi, Kaisa Valtakari sekä Sophie Weckström.

 

– Edellisessä keskinäisessä ottelussamme ToPo heitti todella hyvin ja rakensi heittopaikat huolellisesti. Emme ole olleet puolustuspäässä kevätkauden aikana samalla tasolla kuin syksyllä, joten meidän on puolivälierien alkuun mennessä saatava puolustuksemme ja apupuolustuksemme hiottua taas kuntoon, arvioi Nurmi tulevaa sarjaa.

 

SM-runkosarjan kaikki neljä kohtaamista päättyivät Huiman voittoon (Äänekoskella 80-57, Helsingissä 52-72, Äänekoskella 71-56, Helsingissä 62-69).

 

Alulla ja Espoo Teamilla odotettavissa tasainen sarja

 

Toisessa puolivälieräparissa iskevät yhteen Forssan Alku sekä viime kauden pronssimitalisti Espoo Team.

 

Alku taisteli vuodenvaihteen jälkeen runkosarjan sijoista 2.-3. uusien ulkomaalaispelaajiensa Siarre Evansin ja Olayinka Olorunnifen tahdittamana, mutta helmikuussa Jari Marjamäen valmentaman joukkueen permanentti jouduttiin muokkaamaan uudelleen Juta Jahilon loukkaannuttua ja Henna Salomaan siirryttyä pikakomennuksella Espanjaan.

 

Jahilon ja Salomaan tilalle värvättiin neljäs amerikkalaispelaaja Ashley Awkward, joka otti välittömästi suuren roolin Olorunnifen, Evansin, Vanessa Housen ja Henna Koposen vierellä. Runkosarjan lopussa Alku joutui kuitenkin taistelemaan kynsin hampain neljännestä sijastaan Espoo Teamin raivokkaan loppukirin jälkeen.

 

Espoolaiset kärsivät läpi kauden loukkaantumisista, ja keskitalvella joukkue ajautui peräti kuuden ottelun tappioputkeen. Kevään tullen Espoo Team kuitenkin vahvistui kokeneilla Jenni Muurisella ja Susanna Rinnalla, ja runkosarjan lopussa ryhmä vastaavasti voitti kuusi perättäistä ottelua.

 

– Kun runkosarjaa oli jäljellä kuusi matsia, päätimme porukassa että loput ottelut voitetaan ja kotietu haetaan. Ensimmäinen tavoite toteutui ja toinen ei. Tässä vaiheessa runkosarja on kuitenkin jo eilistä päivää, ja keskiviikosta alkaen pelataan ihan eri pelejä, linjaa Espoo Teamin päävalmentaja Mikko Larkas.

 

Espoo Teamilla on vastata Alun kärkikuusikon tulivoimaan joukkueella, joka on vahva sekoitus nuoruutta ja kokemusta: kevättalvella kokoonpanoon liittyneiden Rinnan ja Muurisen lisäksi espoolaisten iskuryhmään kuuluvat mm. sentteritähti Niina Laaksonen, uransa parasta kautta pelaava Laura Wilson sekä nuoret lupaukset Evita Iiskola, Annika Holopainen ja Meral Bedretdin.

 

– Molempien joukkueiden kokoonpanot ovat eläneet sitten runkosarjan, mutta odottaisin aika samanlaisia pelejä kuin aiemmin. Olemme jonkin verran isompi joukkue, joten emmeköhän yritä hakea mahdollisimman paljon ratkaisuja korin alta, Larkas pohtii.

 

SM-runkosarjan neljästä kohtaamisesta Espoo Team voitti kolme (Forssassa 58–74, Espoossa 96–86, Espoossa 78–62) ja Alku yhden (Forssassa 76–67).

 

 

Naisten SM-puolivälierien otteluohjelma

  • Ke 21.3. klo 19:00 Äänekosken Huima – ToPo, Helsinki (Äänekosken liikuntatalo)
  • Ke 21.3. klo 18:30 Forssan Alku – Espoo Team (Feeniks, Forssa)
  • Pe 23.3. klo 19:00 ToPo, Helsinki – Äänekosken Huima (Töölön Kisahalli, Helsinki)
  • Pe 23.3. klo 19:00 Espoo Team – Forssan Alku (Tapiolan Urheiluhalli, Espoo)
  • Su 25.3. klo 17:00 Äänekosken Huima – ToPo (Äänekosken liikuntatalo)*
  • Su 25.3. klo 17:00 Forssan Alku – Espoo Team (Feeniks, Forssa)*

 

* = tarvittaessa

 

Lisätietoja: Naisten SM-sarja


 
3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

Näytä lisää vastaavia