29.12.2016 Syyskauden Saksan Bundesliigassa Donau-Riesin riveissä pelannut Anni Jämsä palaa kevätkaudeksi kasvattajaseuraansa, Naisten Korisliigaa johtavaan Hyvinkään Pontevaan.
HyPoon palaavalla Anni Jämsällä on tilillään myös 11 naisten maaottelua. Kuva. Oma Design
Anni Jämsä palaa puolentoista vuoden jälkeen takaisin kotimaisemiin Hyvinkäälle ja pelaa loppukauden HyPon paidassa. Jämsä pokkasi viime kauden päätteeksi SM-pronssimitalit Äänekosken Huiman paidassa ja ehti tehdä sopimuksen HyPon kanssa kuluvasta kaudesta, ennen kuin ulkomaan optio vei 21-vuotiaan takamiehen Saksan ammattilaiskentille.
- HyPoon paluusta olen tietysti enemmän kuin innoissani. Mahtavaa päästä pelaamaan omaan kotihalliin tutun ja aina kannustavan kotiyleisön eteen. Kotiseuraan ja mukavien ihmisten pariin on myös helppo palata, Jämsä tunnelmoi seuran tiedotteessa.
- HyPolla on monta kovaa kokenutta kotimaista pelaajaa ja lisäksi Bria Goss pelaa jälleen hienoa kautta Suomessa. Sarjataulukkokin osoittaa, että joukkuehenki on todella korkealla. Olen iloinen, että pääsen pelaamaan ja treenaamaan tällaiseen porukkaan. Kaiken lisäksi pääsen vielä Sopasen Miikan osaavaan valmennukseen, josta olen kuullut pelkkää hyvää.
Jämsä on pelannut urallaan Naisten Korisliigaa neljä kautta. Kahden Hyvinkäällä vietetyn kauden lisäksi hänet on nähty Forssan Alun sekä Äänekosken Huiman paidassa. Maaotteluita hänellä on tilillään 98, joista 11 naisten maajoukkueessa.
Jämsä pukee tutun peliasun päällensä kevätkauden ensimmäisessä ottelussa HyPo – EBT, lauantaina 7.1.2017.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.