Miehemme maailmalla – kattava tilastokatsaus ulkomaan ammattilaiskentille

8.1.2020 12:00 Suomalaismiehiä pelaa tällä hetkellä ammattilaisena ulkomailla yhteensä 12 pelaajaa seitsemässä eri maassa. Suurin osa heistä nähdään helmikuussa alkavissa Susijengin EM-karsinnoissa.

Salin on kuulunut Teneriffan avainpelaajiin koko kauden ja pelannut uransa suurimmat minuutit Espanassa merkkauttaen keskimäärin 23,5 minuuttia ottelua kohden. Kuva: Ville Vuorinen

Lauri Markkanen on suomalaisten johtotähtenä maailman kovimmassa sarjassa NBA:ssa. Hieman vaikean alkukauden jälkeen Chicago Bullsin tähti on päässyt hyvään vauhtiin. Koko kauden osalta Markkanen on tilastoinut keskiarvoikseen 15,4 pistettä, 6,7 levypalloa ja 1,6 syöttöä.

Markkasen kausi on ollut kuitenkin vahvasti noususuhdanteinen. Joulukuussa ja tammikuussa Markkanen on tilastoinut keskimäärin 18 pistettä ja nakuttanut samalla kolmen pisteen heittonsa sisään 40,8 prosentin tarkkuudella, kun loka-marraskuun aikana hänen kolmen pisteen heittojen onnistumisprosentti oli 28. Bulls taistelee itäisen konferenssin pudotuspelipaikasta ollen nyt kymmenentenä 13 voitolla ja 24 tappiolla.

Petteri Koposen kolmen pisteen heittotarkkuus on Bundesliigassa posketon 63,8 prosenttia. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi
Petteri Koposen kolmen pisteen heittotarkkuus on Bundesliigassa posketon 63,8 prosenttia. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi

Petteri Koponen on tällä kaudella ainoa suomalaisedustaja maailman toiseksi kovimmassa koripallosarjassa Euroliigassa. Vaikka Bayern Münchenin kausi Euroliigassa on ollut nihkeä, on Koponen jatkanut tarkkakätistä työskentelyään. Koponen on heittänyt keskimäärin 6,2 pistettä upottaen kolmen pisteen heittonsa 47,3 prosentin tarkkuudella. Koponen on kasannut tilastoihinsa 17 minuutissa myös 1,2 levypalloa ja 1,5 syöttöä.

Euroliigassa Bayern München on tällä hetkellä 12. Saksan Bundesliigassa Koposen kolmen pisteen heittotarkkuus on posketon 63,8 prosenttia ja muuten keskiarvoikseen Koponen on kasannut 10,2 pistettä, 1,6 levypalloa ja 1,9 syöttöä. Hallitseva mestari on aloittanut kautensa vakuuttavasti voittaen kaikki 14 otteluaan. 

 

Espanjassa peräti viisi suomalaispelaajaa

Vahvin suomalaisedustus on Espanjassa, jossa nähdään peräti viisi suomalaispelaajaa. Sasu Salin on pelannut vahvaa kautta pääsarjassa Teneriffan paidassa, Alex Murphy, Matti Nuutinen ja Roope Ahonen ovat esiintyneet hyvin kakkosliigassa LEB Orossa ja Edon Maxhuni on väläytellyt ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan kolmosliigassa LEB Platassa. 

Salin on kuulunut Teneriffan avainpelaajiin koko kauden ja pelannut uransa suurimmat minuutit Espanassa merkkauttaen keskimäärin 23,5 minuuttia ottelua kohden. Myös tehojen valossa Salinilla on menossa uransa paras kausi Espanjassa, kun hän on heittänyt keskimäärin 9,8 pistettä. Levypalloja ja syöttöä on tullut keskimäärin 1,6. Salin on ahertanut myös Mestarien liigassa tehokkaasti 9,1 pisteen, 1,8 levypallon ja 1,9 syötön keskiarvoilla.  

Espanjan liigassa Teneriffa on hyvissä asemissa neljäntenä 10 voitolla ja kuudella tappiolla. Se on myös varmistanut paikkansa Copa del Rey -turnauksessa, johon pääsevät runkosarjan ensimmäisen kierroksen kahdeksan parasta joukkuetta. Viime kaudella Mestarien liigassa Teneriffa eteni aina finaaliin saakka ja myös tällä kaudella joukkue on aloittanut lohkovaiheen vakuuttavasti kahdeksalla voitolla ja vain yhdellä tappiolla.

Murphy on auttanut Gipuzkoa Basketin LEB Oron kärkitaisteluun 10,8 pisteen, 3,9 levypallon ja 1,1 syötön keskiarvoilla. Vastuuta Murphy on kerännyt lähes 26 minuuttia ottelua kohden. Gipuzkoa on LEB Orossa kakkosena 12 voitolla ja neljällä tappiolla.

Matti Nuutinen on urakoinut tällä kaudella ottelua kohden 29 minuuttia tilastoiden 9,8 pistettä, 4,4 levypalloa ja 1,3 syöttöä Espanjan LEB Orossa. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi
Matti Nuutinen on urakoinut tällä kaudella ottelua kohden 29 minuuttia tilastoiden 9,8 pistettä, 4,4 levypalloa ja 1,3 syöttöä Espanjan LEB Orossa. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi

Nuutinen palasi kuukauden sairauslomalta vastikään takaisin tositoimiin ja otti heti paikkansa Oviedon johtopelaajana. Nuutinen on urakoinut tällä kaudella ottelua kohden 29 minuuttia tilastoiden 9,8 pistettä, 4,4 levypalloa ja 1,3 syöttöä. Nuutinen on käyttänyt heittopaikkansa tehokkaasti hyväkseen heittäen kahden pisteen heittonsa 62,3 tarkkuudella ja kolmen pisteen heitot 50 prosenttisesti sukan pohjalle. Nuutisen vahvasta panoksesta huolimatta Oviedon kausi on ollut pienoinen pettymys joukkueen ollessa sarjan häntäpäässä sijalla 15 viidellä voitolla ja 11 tappiolla.

Jo viime kaudella sarjan tarkimpana kolmen pisteen heittäjänä kunnostautunut Roope Ahonen on jatkanut tällä kaudella siitä mihin jäi, vaikka täksi kaudeksi Oviedo vaihtui Breoganin joukkueeseen. Ahonen on pussittanut bonusrajan takaa heittonsa 48,6 prosenttisesti sisään ja kerännyt keskimäärin 10,3 pistettä, 3,1 syöttöä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden. Breogan on heti Murphyn Gipuzkoan jälkeen yhden voiton vähemmän ottaneena. 

Viime kauden jälkeen USA:n yliopistokentät taakseen jättänyt Maxhuni on ottanut ensimmäiset askeleensa Euroopassa ammattilaisena Gran Canarian organisaatiossa. Maxhuni on saanut pääsarjajoukkue Gran Canarian kehitysjoukkueessa vastuuta keskimäärin 23,5 minuuttia ottelua kohden. Keskiarvoikseen nuorukainen on saalistanut tähän mennessä 13,3 pistettä, 2,3 levypalloa ja 3,3 syöttöä. Nousijajoukkueena Gran Canaria on pelannut hyvän kauden, vaikka useat niukat tappiot ovatkin rasittaneet saldoa. Gran Canaria on lohkossaan kahdeksantena seitsemällä voitolla ja yhdeksällä tappiolla.

 

Jamar Wilson onnistunut jälleen Ranskassa, Ilari Seppälällä menossa hieno tulokaskausi 

Jamar Wilson palasi täksi kaudeksi jo kolmatta kertaa urallaan Ranskan pääsarjaan ja seuraksi valikoitui JL Bourg Basket. Pääasiassa penkiltä energiaa kentälle tuova Wilson on täyttänyt paikkansa 6,5 pisteen, 3,0 syötön ja 2,3 levypallon tilastoilla. Bourg Basketin kausi on sujunut hienosti joukkueen ollessa tällä hetkellä kuudentena 11 voitolla ja kuudella tappiolla. Bourg Basket on myös varmistanut paikkansa Ranskan Leaders cupissa, johon pääsevät mukaan runkosarjan ensimmäisen kierroksen kahdeksan parasta joukkuetta. 

Ilari Seppälällä on menossa hieno debyyttikausi ulkomaan ammattilaiskentillä. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi
Ilari Seppälällä on menossa hieno debyyttikausi ulkomaan ammattilaiskentillä. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi

Ilari Seppälä karisti kotimaan kentät taakseen kesällä ja siirtyi Ranskan kakkosliigassa, ProB:ssä, pelaavan Aix-Mauriennen joukkueeseen. Seppälä on ollut heti joukkueensa avainpelaajia kirjauttaen keskimääräiseksi peliajakseen yli 31 minuuttia ja sinä aikana on kertynyt tehoja kiitettävästi 13,7 pisteen, 5,2 syötön ja 2,9 levypallon keskiarvoilla. Nousijajoukkue taistelee tällä hetkellä tiukasti pudotuspelipaikasta ollen sarjassa 12.

 

Madsen osoittanut monipuolisuuttaan, Lindbom ihastuttanut Puolassa

Loukkaantumisten sävyttämän viime kauden jälkeen Alexander Madsen vaihtoi aivan kauden kynnyksellä Gran Canariasta Latvian ykkösseura VEF Riian riveihin. Madsen on ottanut koko ajan isompaa roolia joukkueessa ja vastuuta on kertynyt tähän mennessä keskimäärin 22 minuuttia ottelua kohden. Viron ja Latvian yhteisliigassa Madsen on osoittanut monipuolisuuttaan 7,8 pisteen, 7,3 levypallon, 1,5 syötön ja 1,2 torjunnan keskiarvoilla.

Alexander Madsen on osoittanut monipuolisuuttaan Latvian ykkösseura VEF Riian riveissä. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi
Alexander Madsen on osoittanut monipuolisuuttaan Latvian ykkösseura VEF Riian riveissä. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi

Riika johtaa sarjaa puhtaalla pelillä. Joukkue pelaa myös Mestarien liigaa, jossa Madsen on kirjauttanut noin 24 minuutin peliajalla 6,8 pistettä, 5,0 levypalloa, 1,2 torjuntaa ja 1,1 riistoa ottelua kohden. Mestarien liigassa VEF Riialla on ollut vaikeampaa, sillä se on voittanut yhdeksästä pelistään vain yhden.

Carl Lindbom pelaa toista kauttaan Puolan pääsarjassa Radomin riveissä. Jo viime kaudella joukkueensa ehdottomiin avainpelaajiin kuulunut Lindbom on jatkanut siitä mihin viime kaudella jäi. Lindbom on saanut vastuuta keskimäärin 32 minuuttia ottelua kohden ja hän on kiittänyt vastuusta 13,4 pisteen, 6,0 levypallon ja 1,5 syötön keskiarvoilla. Viime kaudella Radom jäi pudotuspelien ulkopuolelle, mutta tällä kaudella joukkue taistelee tiukasti paikasta auringossa ollen runkosarjan ensimmäisen puoliskon jälkeen seitsemäntenä kahdeksan voiton ja seitsemän tappion rekordilla.

 

Palmin taistelu vakuuttanut kivikovassa Serie A:ssa 

Viime kaudella Korisliigan Vuoden pelaajana palkittu Topias Palmi siirtyi täksi kaudeksi ammattilaiseksi kovaan Italian Serie A:han solmiessaan kolmen vuoden sopimuksen Vanoli Cremonan kanssa. Debyyttikaudellaan Palmi on ottanut paikkansa Cremonan pelaavassa kokoonpanossa taistellen keskimäärin noin 13 minuuttia ottelua kohden. Keskiarvoikseen Palmi on saalistanut 3,9 pistettä ja 1,2 levypalloa. Runkosarjan ensimmäisen puolikkaan aikana Cremona on onnistunut voittamaan yhdeksän ottelua ja hävinnyt seitsemän. Runkosarjan viides tila oikeutti myös paikkaan helmikuussa pelattavaan Italian cupin lopputurnaukseen.

Susijengi aloittaa karsinnat paikasta vuoden 2021 EM-kisoihin kotiottelulla Serbiaa vastaan 20.2. Liput otteluun myy Lippu.fi >

 
20.8.2025 13:45 Susijengi

EM-nelonen Puola Susijengin koetinkivi torstain EM-kenraaliharjoituksessa

EM-kotikisakesänsä kolmella voitolla käynnistänyt Susijengi saa torstain EM-kenraalissaan Espoo Metro Areenalla vastaansa toistamiseen kesän 2022 EM-mitalipeleihin edenneen Puolan. Puola menetti heti EM-leirityksensä alkajaisiksi NBA-miehensä Jeremy Sochanin, mutta vahvisti rivejään tuoreeltaan Puolan passin saaneella pistetykki Jordan Loydilla.

20.8.2025 09:35 Susijengi

Susijengillä takanaan nippu klassikkovoittoja torstain EM-kenraaliharjoitusvastustaja Puolasta

Torstaina Espoo Metro Areenan EM-kenraaliharjoitukseen saapuva Puola on ollut Susijengille viimeisen runsaan vuosikymmenen aikana mieluinen vastus. Tällä vuosituhannella pelaamastaan kahdeksasta keskinäisestä ottelusta Puolaa vastaan Susijengi on voittanut kuusi – mukaan lukien ikimuistoiset voitot mm. Helsingissä, Prahassa ja Valenciassa.

19.8.2025 12:18 Susijengi

Alexander Madsen: ”Paras tilanne on, kun ratkaisut tulee suoraan selkärangasta”

Alexander Madsen, 30, pelasi vuosi sitten elämänsä ottelun, kun Susijengi nousi viidentoista pisteen takaa voittoon Puolasta Valencian olympiakarsinnoissa. Sunnuntaina riitti kuitenkin oma, varma peruspelaaminen, kun EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi haki Puolasta vierasvoiton. Ja mitä rutiininomaisemmin voitto tulee, sen parempi, Madsen arvioi.

18.8.2025 11:33 Susijengi

Elias Valtonen: ”Sitoudutaan pakkiin, uhrataan kroppaa ja pelataan toisillemme”

Susijengi on saalistanut EM-kotikisalohkoon valmistavissa maaotteluissaan kolme voittoa yhtä monesta ottelusta. Kun Tampereen EM-huumaan on enää yhden harjoitusviikon ja toisen Puola-maaottelun verran matkaa, arvioi Susijengin monitoimikone Elias Valtonen, 26, ryhmänsä tekemisen olevan kautta linjan hyvässä mallissa.

18.8.2025 09:53 Susijengi

Vucevic liekeissä Israelia vastaan, Saksa taipui Serbialle

Susijengiä vastaan Tampereen EM-alkulohkon kolmannessa ottelussa asettuva Montenegro päihitti valmistavassa maaottelussaan Israelin Nikola Vucevicin loistaessa pääroolissa. Maailmanmestari Saksa puolestaan joutui taipumaan kotikentällään Münchenissa edelleen tappiottomalle Serbialle.

17.8.2025 18:17 Susijengi

Susijengi selätti Puolan Sosnowiecin painimolskilla, Markkanen nautiskeli 42 pistettä

Susijengi jatkoi sunnuntaina voittojaan kellistämällä vieraskentällä Sosnowiecissä kolmen vuoden takaisen EM-välieräjoukkue Puolan 88–97 (41–45) kaksi tuntia ja 20 minuuttia kestäneessä maratonottelussa. Kentän hahmona loisteli erinomaista kesää pelaava Lauri Markkanen, joka rynni 42 pistettä ja keräsi 12 levypalloa vajaassa 24 peliminuutissa.

16.8.2025 19:36 Susijengi

Susijengi Puolaa vastaan kolmellatoista miehellä

Susijengi jatkaa EM-kotikisoihin valmistavia maaotteluitaan sunnuntaina iltapäivällä Sosnowiecissä pelattavalla ottelulla Puolaa vastaan. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on nimennyt kolmentoista miehen kokoonpanon sunnuntain peliin.

16.8.2025 14:19 Susijengi

Saksa ja Liettua jatkavat tappiottomina

Hallitseva maailmanmestari Saksa haki kolmannen voittonsa yhtä monessa EM-kisoihin valmistavassa maaottelussa kukistamalla Turkin kotonaan Münchenissa 73-71. Samaan aikaan Siauliaissa Liettua otti jo viidennen perättäisensä voittonsa löylyttämällä ilman Luka Doncicia pelannutta Sloveniaa 94-72.

15.8.2025 14:07 Susijengi

Lauri Markkanen lähestyy 1000 maaottelupisteen rajaa ennätystahdissa

Susijengin ja Suomi-koriksen ykköstykki Lauri Markkanen on käynnistänyt maajoukkuekesän 48 ja 31 pisteen saldoilla kahdessa maaottelussa Belgiaa vastaan. Markkanen on kerännyt pelaamassaan 45 miesten maaottelussa 980 pistettä ja on lähellä rikkoa 1000 maaottelupisteen rajaan nopeimpana maajoukkuepelaajana kautta aikain.

15.8.2025 11:22 Susijengi

Jokubaitis ja Liettua trillerivoittoon Riiassa

Susijengin kanssa Tampereen EM-alkulohkossa kamppaileva Liettua otti neljännen perättäisen voittonsa yhtä monessa EM-kisoihin valmistavassa maaottelussa nujertamalla Latvian Riiassa 11 000 katsojan edessä lukemin 105–109. Liettuan sankari oli 20 pistettä viimeistellyt Rokas Jokubaitis.

Näytä lisää vastaavia