5.2.2014 Nilan Bisonsin kahteen perättäiseen Suomen mestaruuteen sekä Eurocupiin komentanut amerikkalaisvalmentaja Greg Gibson, 44, haki päävalmentajauransa sadannen runkosarjavoiton keskiviikkona Lapualla.
Greg Gibsonilla on nyt vyöllään sata runkosarjavoittoa. Kuva: Tytti Nuoramo.
Gibson aloitti valmentajauransa Suomessa kaudella 2003/04 lyötyään pelitossut naulaan ja siirryttyään Kauhajoen Karhun divarijoukkueen valmentajaksi.
Gibson luotsasi Karhun liigaan kaudeksi 2006/07 ja yhden divarikauden jälkeen takaisin liigaan kaudeksi 2008/09. Karhun toisella liigakaudella Gibsonin kuitenkin korvasi pohjanmaalaisten penkin päässä Timo Hakamaa.
Loimaalle Gibson siirtyi kesällä 2010/11, ja Gibson komensi kertaheitolla Loimaan Korikonkarit Korisliigaan keväällä 2011. Tulokasjoukkue juhli Gibsonin johdolla mestaruutta vuosina 2012 sekä 2013 ja jahtaa paraikaa kolmatta mestaruuttaan. Syyskaudella Bisons pelasi lisäksi Euroopan kakkoskilpailua, Eurocupia, ensimmäisenä suomalaisjoukkueena 15 vuoteen.
Gibson on valmentanut urallaan 166 runkosarjaottelua ja hakenut niistä 100 voittoa. Pudotuspeleissä Gibsonin saldo on 24 ottelua, joista 18 voittoa. Gibson palkittiin Korisliigan vuoden valmentajana keväällä 2012.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.