23.5.2017 Janne Hartikainen ja Besim Maxhuni vastaavat Pontevan miesten I divisioona B:n joukkueen valmennuksesta tulevalla kaudella.

Besim Maxhuni (vas.) jatkaa paitsi HyPon miesten valmentajana, myös Miikka Sopasen aisaparina naisten liigajoukkueen penkin päässä. Kuva: Ville Vuorinen
- Janne päättää ja määrittelee puolustuspelin linjat ja vastaa videovalmennuksesta ja scouttauksesta. Minä pyrin keskittymään hyökkäyspelaamiseemme, Maxhuni kertoo seuran tiedotteessa.
Pontevan miesten joukkue jatkaa myös yhteistyötä Helsinki Rocks –joukkueen kanssa. Joukkueen kokeneempi runko on Pontevan omaa tuotantoa, josta ainakin jo hienon viime kauden pelannut Ilkka Blomqvist, 33, ja Pekka Puustinen, 25, ovat vahvistaneet jatkonsa Pontevan edustusjoukkueen kanssa. Myös nuoremman kaartin Akseli Rikka, 18, on jo vahvistanut kuuluvansa HyPo-vahvuuteen ensi kaudella.
Pelillisenä tavoitteena miesten valtakunnallisella tasolla pelaavassa edustusjoukkueessa on parantaa edellisvuodesta, mutta ehkä kaikkein tärkein tavoite on yleisesti kehittää pelaajia ja hyvinkääläistä koripalloa uudelle pelilliselle tasolle.
Besim Maxhunilla on tärkeä kaksoisrooli myös naisten liigajoukkueen valmennuksessa. Naisten päävalmentaja Miikka Sopanen sai Besim Maxhunin apurikseen jo osaan kevään pudotuspeleistä. Nyt yhteistyö alkaa jo naisten treenikauden alusta.
Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.
Aikuisten divareissa oli jälleen vauhdikas viikko, joka tarjosi niin yllättäviä vierasvoittoja kuin sarjakärkien hallintaakin. Miesten I divisioona B:ssä Ura Basket ja Pantterit jatkavat jaetulla kärkipaikalla, kun taas A-divisioonassa ACO Basket vankisti asemaansa sarjan piikkipaikalla vakuuttavalla voitolla. Naisten I divisioonassa kärkikamppailut ja paikallisväännöt värittivät viikkoa, ja useat joukkueet kohensivat asetelmiaan matkalla kohti kevään ratkaisupelejä.
Aikuisten divareissa nähtiin hyökkäyspään ilotulitusta ja draamaa: naisten I divisioonassa Honka II kairasi trillerivoiton ToPosta, kun taas miesten I divisioona A:ssa HBA-Märsky yllätti Kipinä Basketin. Miesten I divisioona B:ssä BC Nokian Darryl Jordan Jr. säkenöi 40 pisteellään.
Naisten I divisioonassa nähtiin useita jännitysnäytelmiä ja selkeitä murskavoittoja. Miesten I divisioona B:ssa sarjan kärkipaikkaa hallitseva Pantterit osoitti jälleen vahvuutensa, kun taas PeU-Basket juhli kierroksen jännittävimmässä trillerissä niukkaa voittoa Ura Basketista. Miesten I divisioona A Kipinä Basket ja ACO Basket jatkoivat vahvassa vireessä sarjan kärkisijoilla, samalla kun Helsingin paikalliskamppailu kääntyi dramaattisesti Namikan eduksi yhdellä pisteellä.
Divareissa nähtiin vilkas otteluviikko. Miesten I divisioona A:ssa oululainen ennätysyleisö saapui todistamaan Shawn Hopkinsin debyyttiä. Naisten I divisioonassa nähtiin yllätyksiä kärkitaisteluissa ja miesten I divisioona B:ssä oli jälleen hyökkäyspelin juhlaa, kun useissa otteluissa rikottiin sadan pisteen rajapyykki.
Aikuisten divarikierros tarjosi yleisölle runsaita pistelukuja miesten I divisioona B:ssa ja huiketa takaa-ajoja miesten I divisioona A:ssa. Naisten I divisioonassa nähtiin tarkkaa puolustuspeliä. EBT II vankisti asemaansa naisten sarjan kärjessä puhtaalla pelillä ja miesten sarjoissa nähtiin poikkeuksellisia yksilösuorituksia, kuten Aaron Ekweren peräti 50 pisteen iltapuhde.
Aikuisten divarit jäivät joulutauolle derbyjen merkeissä. Miesten I divisioona B:ssa Turun seudun derbyssä Kaarina vei voiton lähes 800 katsojan edessä. Miesten I divisioona A:ssa HNMKY oli vahvempi loppuhetkillä HBA:ta vastaan. Naisten I divisioonassa EBT II lähtee joulutauolle tappiottomana.
Aikuisten divareissa runkosarjojen puolivälit lähestyvät, kun syyskautta on jäljellä enää yksi kierros. Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket jatkaa kärjessä, mutta sarja on erittäin tasainen. Miesten I divisioona B:ssa ei löydy tällä hetkellä Panttereille pysäyttäjää. Naisten divisioonassa Pyrintö Akatemia kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Panttereille on tällä hetkellä vaikea löytää pysäyttäjää miesten I divisioona B:ssa. Pyrintö Akatemia ja Espoo Basket Team II jatkavat tappiottomina naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket palasi voittojen tielle ja Lappeenrannan NMKY otti tärkeän voiton.
Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.