21.5.2008 Kokenut 205-senttinen laituri Martti Kuisma on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Korisliigassa pelaavan Team Componentan kanssa. Aikanaan ahkerasti Euroopan ammattilaissarjoissa kiertänyt maajoukkuekonkari siirtyy Karkkilaan Joensuusta.
Tarkkana heittäjänä tunnettu 37-vuotias Kuisma on pitkän uransa aikana pelannut mm. neljä vuotta yliopistokoripalloa USA:ssa. Hän selviytyi Floridan joukkueessa aina Final Four –lopputurnaukseen asti vuonna 1994.
Eurokentillä Kuisman urasta on vierähtänyt ammattilaisena kahdeksan kautta Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Kreikassa ja Ruotsissa. Koti-Suomessa Kuisma on edustanut pääsarjassa Helsingin NMKY:tä, Espoon Honkaa, Pussihukkia, UU-Korihaiden ja viimeksi Joensuun Katajaa.
SM-mitaleja Kuismalla on neljä, joista kaksi kultaa, yksi hopea ja yksi pronssi. Lisäksi hänellä on tilillään yksi Suomen cupin voitto sekä 90 miesten maaottelua (vuosina 1988-04), joissa Kuisma on pussittanut yhteensä 1186 pistettä. Yhden ottelun piste-ennätys Kuismalla on Korisliigassa komea 61 pistettä vuodelta 2002.
Vuoden 1995 EM-kisoissa Kuisma oli Suomen paras korintekijä 14,0 pisteen keskiarvolla. Samana vuonna urheilutoimittajat valitsivat Leppävaaran Pyrinnön kasvatin vuoden koripalloilijaksi.
Kuisma taisteli pitkään sinnikkään selkävaivan kanssa, joka käytännössä pilasi kauden 2006-07 pelit Korihaissa. Saatuaan selkänsä kuntoon hän liittyi kesken viime kauden Joensuun Katajan miehistöön ja teki pelaamissaan 24 ottelussa keskimäärin 7,3 pistettä ja nappasi 2,2 levypalloa.
Aiemmin Componenta on solminut ensi kaudesta pelaajasopimukset Clifton Jonesin, Turo Lehtosen, Teemu Rintalan, Sami Syrjälän ja Kimmo Tolvasen kanssa. Team Componentaa valmentaa Bernard Harris.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.