1.2.2000 Rivejään uuteen järjestykseen viime viikkoina rukannut Teamware ToPo on hankkinut Amos Gregoryn tilalle loppukaudeksi todellisen yllätysnimen. Suomalaiskoripallon hahmoihin kuuluva Pekka Markkanen palaa Ranskan pääsarjasta ToPo:n paitaan runsaan puolentoista vuoden tauon jälkeen.
Nancyn joukkueessa pelanneen 207-senttisen Markkasen paluu takaisin helsinkiläisseuraan on ilouutinen Teamware ToPo:n valmennusjohdolle. Kokenut Markkanen, 32, sopii täydellisesti jo maanantaina perhesyiden vuoksi kotiinsa lentäneen Gregoryn tilalle korinaluskahinoihin.
- Olin ajatellut, että Amosin (Gregory) paikalle pitäisi saada Pekka Markkasen tyyppinen iso, nopea ja kovaa puolustava pelaaja. Paras vaihtoehto toteutui, naurahti Teamware ToPo:n tyytyväinen päävalmentaja Anatoli Krikun.
Pekka Markkanen oli alun perinkin päättänyt palata tämän kauden jälkeen perheineen kotimaahan, sillä mies aikoo saattaa päätökseen liikuntatieteen opintonsa Jyväskylässä. Riikka-vaimo ja kolme poikaa muuttavat suoraan Jyväskylään perheen pään asettuessa kevääksi Helsinkiin.
Ulkomailla (USA, Espanja, Unkari, Saksa ja Ranska) vietetyistä monista pelivuosista huolimatta Markkanen on hankkinut kunnioitettavan listan saavutuksia myös kotoisessa SM-sarjassa. Kolmen Suomen mestaruuden (HNMKY 1987, ToPo 1997 ja 1998) ohella Markkasen kovimpia meriittejä on ehdottomasti ylivoimainen kärkipaikka kotiheittojen torjuntojen marathon-taulukossa.
Markkasen tämän hetkinen saldo on 468 torjuntaa, kun toista sijaa pitävän, jo uransa päättäneen ToPo-pelaajan, Riku Marttisen lukema on 282. Aktiivipelaajista Markkasen jälkeen on torjuntatilastossa parhaiten sijoittunut viidentenä oleva niinikään Teamware ToPo:a edustava Mika-Matti Tahvanainen (203), joka valittiin SM-sarjan Vuoden pelaajaksi 1997.
Markkanen sai saman tittelin 1989. Urheilutoimittajien äänestyksessä ykkössija heltisi vuosina 1989, 1993 ja 1996. Maaotteluita Markkanen on pelannut peräti 127.
Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.
Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).
Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.
Susijengin ja Suomi-koripallon suurlupaus Miikka Muurinen, 18, pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa tositoimiin Serbian jättiseuran Partizan Belgradin, paidassa. Muurinen viimeisteli seitsemän pistettä ja esitteli taitojaan monipuolisesti, kun Partizan peittosi Adrianmeren liigassa KK Krkan 84–78 (42–28).
Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.
Olivier Nkamhoua teki melkoisen debyytin Italiassa, kun hän oli koko kierroksen paras pistemies johdattaessaan Varesen voittoon. Edon Maxhuni teki kovaa jälkeä Ranskassa ja Euroliigassa saatiin pelit käyntiin.
Awak Kuier johdatti Galatasaray’n Euroliigaan turkkilaisjoukkueen kaataessa romanialaisen Sepsi-SIC:n selvin numeroin. Kansalliset sarjat käynnistyivät Saksassa, Espanjassa ja Unkarissa.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.