17.12.2014 186-senttinen Maija Jäntti, 20, palaa Naisten Korisliigaan Forssan Alun riveihin Iowassa vietetyn syksyn jälkeen.

Maija Jäntti siirtyy Forssan Alun paitaan. Kuva: Francois Perthuis.
Muuramen Urheilijoiden kasvatti lähti loppukesästä Iowan Ceder Rapidsiin, muttei sopeutunut paikkaan toivomallaan tavalla. Suomesta luonnollinen luontainen pelipaikka löytyi Alusta, sillä hänellä oli valmiina opiskelupaikka Forssassa.
Edellisen kerran Jäntti pelasi Naisten Korisliigaa vain yhden ottelun HoNsU:ssa kaudella 2013-2014. Kaudella 2012-2013 hän pelasi 29 ottelua 1,6 pisteen ja 2,2 levypallon keskiarvoilla.
Joukkueen voittoputkeen piiskannut Jari Marjamäki on innoissaan uudesta pelaajastaan.
Meillä on nyt kolme isoa pelaajaa, joka mahdollistaa pelaamisemme vaikka koko ottelun läpi kahdella isolla, hän tuumii Forssan Lehden tiedotteessa.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Koripalloliiton liittokokous käsitteli perjantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliiton puheenjohtajana 2013–19 toiminut Antti Zitting valittiin liiton kunniapuheenjohtajaksi. Heidi Adler valittiin ehdollepanotoimikunnan puheenjohtajaksi.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska on julkistanut neljäntoista miehen leiritysryhmänsä marras-joulukuun MM-karsintaikkunaan, joka pyöräyttää käyntiin Qatarin vuoden 2027 MM-kisoihin huipentuvan rupeaman. Susijengi toivottaa Ranskan tervetulleeksi kotikentälleen Espoo Metro Areenalle maanantaina 1. joulukuuta klo 18.30 alkaen.
Andre Gustavson on 26-vuotias koripalloilija ja Ensiapujoukkueen pelaajakeulakuva. Andre lähti mukaan pelaajakeulakuvaksi hyvän asian takia ja hän allekirjoittaa ensiapukoulutuksen perusajatuksen: harjoittelemalla ja varautumalla pystyy toimimaan paremmin.
Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on auki. Riku Laanti esiintyy tammikuun seminaarissa aiheenaan "Kultturien kohtaaminen".
Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.