LrNMKY pyöritteli ToPoa

23.10.2005 Vaisusti Korisliigan aloittanut Lappeenrannan NMKY on löytämässä tehonsa. Mestaruuden puolustajat ottivat lauantaina kolmannen peräkkäisen voittonsa pyörittelemällä Helsingissä ToPosta 20 pisteen voiton 64-84 (32-50) -tuloksella.

Kauden neljä ensimmäistä peliään voittaneen ToPon suunta on päinvastainen, kun nousijajoukkue kärsi nyt kolmannen peräkkäisen tappionsa.

Peli eteni LrNMKY:n komennossa alusta asti ja ratkaiseva johto syntyi jo toisella neljänneksellä.

- Puolustuksemme toimii tällä hetkellä mukavasti. Positiivista on myös laaja pistemiesten kaarti, kiitteli voittajien valmentaja Mika Turunen.

Voitonrakentajina erottuivat Matthew Williams 22 pisteellä, Andre Foreman 17:llä, Jussi Kumpulainen 15:llä ja Pasi Riihelä 13 pisteellä.

Vieraat imivät hyvällä puolustuspelillään tehot etenkin ToPon vierasvahvistuksista, jotka eivät tässä pelissä tuota titteliä ansainneet. Phil Hickey sai 15 pisteellään ja 11 levypallolla lähes puhtaat paperit, mutta Fowzi Abdelsamad (13 pistettä) ja Jordan Harris (12) olivat vaisuja.

- Juniorit tekevät virheitä, mutta se, että ammattilaisemme tekevät samoja virheitä on jo surullista, murehti ToPon valmentaja Pekka Salminen.

KTP ja Tarmo vaikeuksissa

KTP ja Porvoon Tarmo ovat jääneet vaisun alkukautensa seurauksena sarjataulukon peräpäähän. Vain yhden pelin voittaneet joukkueet kärsivät lauantaina jo kuudennet tappionsa, kun KTP jäi Vantaalla Pussihukkien jalkoihin 96-71 (48-37) -tuloksella ja Tarmo hävisi Uudessakaupungissa Korihaille 67-56 (41-28).

PuHu piti vaisut kotkalaiset takanaan koko pelin. Kotijohto repesi jo kolmannella jaksolla yli 20 pisteen. Marc Axton ja Elias Kajander heittivät PuHulle 22 pistettä mieheen ja Timo Heinonen 15.

KTP:stä suurimmat pisteet keräsivät kolmen pisteen heittojensa ansiosta Jari Vekkilä 18 ja Pasi Heinonen 17. Häviäjien tilastossa kiinnittävät huomiota 22 pallonmenetystä sekä vaisut vapaaheitot, kun 11 yrityksestä osui vain kolme.

Molemmat joukkueet pelasivat loukkaantumisten vuoksi ilman toista yhdysvaltaltalaispeluriaan.

KTP:n tavoin Tarmo jäi Uudessakaupungissa alusta asti alakynteen, kun se hävisi ensimmäisen neljänneksen peräti 20-7 -lukemin. Korihait venytti johtonsa viimeisellä jaksolla suurimmillaan tasan 20 pisteeseen, jota vieraat onnistuivat kaventamaan kolmosillaan.

Martti Kuisma nousi voittajien tehokkaimmaksi 16 pisteellään. Boakai Lalugba keräsi sekä pisteitä että levypalloja 15.

Tarmosta pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain Rashad Bell 24 pisteellä sekä loukkaantumisista kärsinyt Tally Loyd, joka pelasi nyt vasta kauden kolmannen pelinsä. Ruotsalainen pelinrakentaja teki kymmenen pistettä heikolla osumatarkkuudella.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia