LrNMKY:n Williams liian paha pideltävä Hongalle

8.4.2006 Koripallon hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan NMKY riisti Espoon Hongalta välierien kotiedun heti ensimmäisessä kohtaamisessa. LrNMKY viimeisteli Tapiolan urheilutalon tulostaululle numerot 92-80 (36-45) loisto-ottelun pelanneen ja kaikki 11 kahden pisteen heittoaan upottaneen Matthew Williamsin johdolla.

 Williams rankaisi Honkaa yhteensä 36 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla, mikä oli kotijoukkueelle yksinkertaisesi aivan liikaa.
- Onnistuimme puolustuksessa muiden osalta, mutta Williams pääsi tekemään pahojaan varsinkin toisella puoliajalla turhankin helposti, myönsi Hongan kapteeni Markus Hemdahl.
Hemdahl teki yhteensä 18 pisteestään kovalla prosentilla jo 15 taukoon mennessä.

Honka hukkasi 14 pisteen johdon

Honka pelasi kaksi ensimmäistä neljännestä upeasti ja heitti todella tarkasti, kunnes ote kirposi käsittämättömästi 14 pisteen johtoasemassa tilanteessa  50-36.
LrNMKY tuli Jussi Kumpulaisen ja Williamsin kovien korien avulla ensin rinnalle karaten samalla tavoittamattomiin. Honka nousi Tuomas Iisalon ansiosta vielä viimeisen neljänneksen puolivälin tuntumassa kuuden pisteen päähän, mutta kiri jäi sittenkin pelkäksi kosmetiikaksi.
- Näin on käynyt aivan liian usein tällä kaudella. Pelasimme kaksi ensimmäistä neljännestä hienosti, jonka jälkeen menetimme kontrollin varsinkin hyökkäyksessä. Otimme typeriä heittoja. Namikan tasoista joukkuetta vastaan ei ole varaa sooloiluun, painotti Hemdahl.
Voittajien sankari Williams näki ratkaisun syntyneen ensisijaisesti puolustuksen kautta.
- Tiivistimme tuntuvasti puolustusta, voitimme levypallot ja saimme samalla heittopelimme kulkemaan.

Honka heitti vielä ensimmäisellä jaksolla 62,5 prosentin tarkkuudella, mutta myöhemmin osumatarkkuus romahti varsinkin kaaren takaa, kun korin alle ollut enää asiaa. Kotijoukkueen 21 kolmen pisteen heitosta vain kolme lävisti korirenkaan.
- Voitto oli käsissämme, mutta näissä otteluissa ei riitä enää 22 minuutin hyvä vire. Meiltä ei löytynyt Williamsin pysäyttäjää, mutta se ei ollut suinkaan ainoa syy tappioon, korosti Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic.
- Menetimme taas otteemme selvässä johtoasemassa ja kadotimme rytmimme ohiheittojen myötä. Näin kokenut joukkue kuin Lappeenranta ei jätä tuollaista rankaisematta.

Turunen ylpeä omistaan

Euroopan kentillä kouliintunut Namika pelasi ottelun tärkeimmät minuutit järjellä ja riskeittä.
- Painotimme tauolla aggressiivisen puolustuksen merkitystä ja organisoituja hyökkäyskuvioita. Emme lähde missään nimessä juoksukilpailuun Hongan kanssa, muistutti voittajien valmentaja Mika Turunen.
Turunen oli ylpeä joukkueestaan ja erityisesti sen esityksestä kolmannella neljänneksellä. LrNMKY vei tuon kymmenminuuttisen kylmästi nimiinsä  27-10.
- Hongan pitäminen tuollaisissa lukemissa kotisalissaan on kova saavutus.
Levypallot  39-27 voittaneesta LrNMKY:stä  erottuivat Espoossa Williamsin lisäksi tutut miehet, eli Kumpulainen (17/5), Andre Foreman (16/8), sekä Chanan Colman (10/6) ja Pasi Riihelä (10/4).

Hongasta Monte Cummings ylsi Hemdahlin kanssa 18 pisteeseen. Cummings pisti taukoon mennessä  sisään kaikki neljä kahden pisteen heittoaan samoin kuin Danny Horacekin (8/2), joka ei jatkossa enää korinteossa onnistunut.
- Honka lähti otteluaan tosiaankin juuri niin kovaa ja fyysisesti kuin pelkäsinkin, myönsi Turunen.
Hongan 14 pisteen johtoon junaillut Kimmo Muurinen (12/8), Tim Kisner (12/3) ja Iisalo (8/2) olivat espoolaisryhmän muut tehomiehet.
Hongan ja LrNMKY:n välinen välieräsarja jatkuu maanantaina Lappeenrannan Urheilutalolla. Finaaliin mennään kolmella voitolla.
Joensuun Kataja ja Namika Lahti käynnistävät oman välieräsarjan lauantaina.

 
26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

4.8.2025 14:00 Pääjuttu

Korisliigan sarjaohjelma selvillä – kausi käynnistyy 3. lokakuuta

Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.

Näytä lisää vastaavia