LrNMKY heitti PuHun kumoon, tarrasi kiinni SM-kultaan

20.4.2005 Paljoakaan ei muuttunut Sparliigan ensimmäisen ja toisen finaalin välillä. Lappeenrannan NMKY:n ylivertainen taivallus jatkui ja se johtaa ottelusarjaa nyt 2-0. Joukkue hyödynsi osaamistaan maksimaalisesti ja heitteli Pussihukat ahdinkoon 106-79-voitollaan täpötäyteen ahdetussa Töölön Kisahallissa. LrNMKY:lle mestaruus on näin katkolla jo lauantaina Kisahallissa, jolloin finalistit kohtaavat kolmannen kerran.

Keskiviikon finaalissa huokui toisaalta koripallon yksinkertaisuus, toisaalta taas Lappeenrannan valtava itseluottamus ja suoritusvarmuus. Vajaata viisiminuuttista lukuunottamatta lappeenrantalaiset hallitsivat kamppailua kelpo puolustuksensa, mutta ennen kaikkea paremman heittopelinsä ansiosta. Koripallopelin juoni on hyvin yksinkertainen: yritetään tehdä tehdä vastustajaa enemmän pisteitä ja siinä Lappeenranta on kahdessa finaalissa onnistunut täydellisesti.  

- Kaikki kunnia vastustajalle. Meitä viedään tällä hetkellä kuin tiskirättiä. Lappeenranta tekee hyvää duunia ja saa kovia onnistumisia. Vastustajasta huokuu tilannevarmuus, eikä sen ote herpaannu, joka kertoo henkisestä vahvuudesta, kehui PuHu-luotsi Tomi Kaminen finaalivastustajaansa.  

- Lähdimme pelaamaan screen-tilanteita eri tavalla (kuin ensimmäisessä finaalissa) ja halusimme tehdä ottelusta koko kentän pelin juoksemalla. Ei tepsinyt, Kaminen jatkoi.  

Onnistuja toisensa perään 

PuHu johti kamppailua ainoastaan avausminuuteilla, kunnes käynnistyi Matthew Williams –show. Williams hassutti PuHu-puolustusta läheltä ja kaukaa takoen huimat 20 pistettä avausjaksolla. Hänen johdollaan LrNMKY vei jakson nimiinsä 31-19. Pussihukat hallitsi peliä ainoastaan muutaman minuutin ajan toisen jakson alussa, jolloin Nanayaw Awuah-Addae toi ”hukkalaumaan” sähäkkyyttä. Awuah-Addae käynnisti mainiosti nopeita hyökkäyksiä ja jakoi palloa. Hänen motoroimiaan hyökkäyksiä viimeisteli hyvin Marckell Patterson, jonka koreilla PuHu nousi parhaimmillaan kahden pisteen päähän (31-33). 

LrNMKY otti kuitenkin pikaisesti myös toisen neljänneksen haltuunsa. Jussi Kumpulainen avasi pistetilinsä 13 minuutin kohdalla ja teki lähes peräkkäin 11 pistettä, kun Lappeenranta kiskaisi eron jälleen yli kymmenen pisteen (37-50).  

Jos oli Lappeenrannalla viimeistely kunnossa, PuHulla oli toisen jakson loppupuoliskolla suuria vaikeuksia edes päästä ratkaisupaikkoihin. Joukkue menetti omaa huolimattomuuttaan lukuisia hyökkäyksiä harhasyöttöihin ja heikkoihin syötön vastaanottoihin. 

Viimeisen kerran PuHu oli realistisen iskuetäisyyden päässä kolmannella jaksolla tilanteessa 59-66. Andre Foreman käynnisti jälleen yhden lappeenrantalaisten irtioton, joka jäi lopulliseksi, kun Joshua Steinthal upotti 29. peliminuutilla kaksi tyylipuhdasta kolmosta venyttäen eron lähes 20 pisteeseen (64-85).  

- Olen itsekin yllättynyt lukemista, mutta olihan hyvä voitto. Mielestäni se on hyvän joukkueen merkki, että joukkueestamme nousi uusia ratkaisijoita, kun PuHu sai alussa kuumana käyneen Williamsin kuriin, iloitsi LrNMKY:n valmentaja Mika Turunen.  

- Puoliajalla korostimme Pussihukkien nopean kiinni ottamista ja sitä, että omaan hyökkäykseen on saatava lisää liikettä, jolla saamme avattua itsellemme heittopaikkoja. Emme voi lähteä korinalustoilla pystypainiin, kun meidän voimat eivat siihen riitä. Ratkaisevaa oli kuitenkin toisen puoliajan puolustus – PuHu teki ensimmäisellä 49 pistettä, mutta toisella vain 30, pohdiskeli Turunen.  

Kolmoslukko avattavana 

Lappeenranta tekee ulottuvuudellaan Pussihukkien heittämisen vaikeaksi, mutta pelkästään vastustajan hyvällä puolustuksella ei PuHun lukko kaukoheittopelissä selity. PuHu on kahdessa finaaliottelussa tehnyt yhteensä neljä kolmen pisteen koria ja ratkaiseva piste-ero on syntynyt juuri bonusviivan takaa. Keskiviikkonakin LrNMKY heitteli iloisesti kolmosensa 58,3 prosentin sihdillä (14/24) ja pelaamisen sekä heittämisen helppous näkyi koko joukkueessa. Se teki 33 pistettä enemmän pisteitä kolmosillaan kuin vastustaja, joka sai 19 heitollaan aikaiseksi vain kolme koria (15,8 %). 

- Hieman kyllä ihmetyttää kaukoheittopelimme. Ennen finaaleita olimme heittäneet kolmoset pudotuspeleissä muistaakseni 47 prosentin tarkkuudella. Nyt ei saada sisään mistään. Toisaalta, jos kaveri tekee 106 pistettä, niin sitä ei omalla kolmosten heittelyllä kiinni kurota, vaan pitää saada vastustajaltakin jotain pois, Kaminen analysoi. 

Lappeenrannan tehokkain oli kaikkiaan 31 pistettä tehnyt Williams. Foreman uurasti tyylikkään eleettömästi teholukemat 19/10. Kumpulaisen tilille kirjattiin 18 pistettä, jonka lisäksi hän oli kärkkäästi katkomassa PuHu-syöttöjen linjoja riistäen pallon peräti seitsemän kertaa. Pasi Riihelä teki ottelussa 15 pistettä. PuHu-parhaimmistoa oli Awuah-Addaen lisäksi 29 pistettä heittänyt Patterson.  

Sparliigan finaalisarjan kolmaskin peli pelataan Lappeenrannan saliongelmista johtuen lauantaina 23.4. Töölön Kisahallissa, johon oli keskiviikkona ahtautunut täysi tupa, 1816 katsojaa. Lauantainen finaali käynnistyy klo 16.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/
 
30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

Näytä lisää vastaavia