20.2.2005 Koripallon Sparliigaa johtava Lappeenrannan NMKY selviytyi voitokkaasti Joensuun vierailustaan, kun kotijoukkue Kataja kaatui 77-82 (29-42) tuloksella. Vieraat ottivat komennon jo ensimmäisellä jaksolla voittamalla sen 23-11.
Kataja hivuttautui kolmannen jakson tuloksena viiden pisteen päähän ja viimeisellä neljänneksellä tiukimmillaan kahden pisteen tuntumaan. Vierasjohto siis kuitenkin piti alusta loppuun.
Namikan aloitusviisikosta joka mies keräsi kaksinumeroiset pisteet 12-17:n välillä. Tehokkaimpina Andre Foreman ja Jussi Kumpulainen pääsivät 17:ään.
Pudotuspelihaaveilleen kolauksen saaneesta Katajasta Llewellyn Smalley heitti 25, Sami Laaksonen 20 ja Stephen Rich 17 pistettä.
Äänekosken Huima on ryhdistäytynyt taisteluun sarjan jumbosijaa ja suoraa putoamista vastaan. Huima otti sunnuntaina runsaan viikon sisään toisen voittonsa, kun Salon Vilpas kaatui Äänekoskella lopulta selvästi 109-95 (44-54).
Vilpas vei 17 pistettä heittäneen Tim Kisnerin johdolla ensimmäisen jakson peräti 20-35 lukemin. Peli kääntyi kuitenkin isännille kolmannella jaksolla Huiman löydettyä pelihurmoksen, joka nosti sen jo 16 pisteen johtoon. Vilpas käväisi vielä viimeisellä neljänneksellä kuuden pisteen päässä, mutta ei pystynyt enää vakavammin uhkaamaan kotivoittoa.
Vain yhden voiton päähän Korihaista nouseesta Huimasta löytyi monta sankaria: Jeremiah Johnson heitti 36 pistettä, mutta yllättäjiksi nousivat 16 pistettä tehnyt Juha-Matti Hirvanen ja etenkin 16-vuotias Aleksi Huuskonen, joka teki kymmenessä minuutissa 11 pistettä.
Tim Kisner heitti Vilppaalle vakiolukemansa 33, tosin heikolla prosentilla. Richard Guinn teki 23 ja Jukka Kataja 21 pistettä.
Viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppaileva Kouvot otti helpon kotivoiton Uudenkaupungin Korihaista 93-76 (46-29) lukemin.
Korihait pysyi Kouvolassa vielä ensimmäisen jakson Kouvojen tuntumassa, mutta jo toisella neljänneksellä ero repesi 17 pisteeseen. Loppujaksoilla Kouvoilla oli helppoa pitää johtonsa saman suuruisena.
Jermaine Dearman heitti voittajille 27 pistettä ja Anssi Kinnaslampi sekä Ricky Price 15 mieheen.
Vain yhden pelin tämän vuoden puolella voittaneen Korihaiden tehokkaimpia olivat DeeAndre Hulett 21:llä ja Robin Grey 18 pisteellä.
(STT)
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.