Long Islandille ensimmäinen voitto konferenssipeleissä

18.1.2004 Esa Mäki-Tulokkaan Long Island otti ensimmäisen voittonsa Northeast-yliopistokonferenssin tämän kauden otteluissa, kun se kukisti kotonaan Quinnipiacin 81-78. Long Island oli hävinnyt aiemmin kaikki neljä konferenssipeliään. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä USA:sta.

Mäki-Tulokas sai jälleen paljon vastuuta ja pelasi 34 minuuttia. Suomalaislaituri heitti yhdeksän psitettä, otti viisi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä. 

Tuukka Kotin Providence oli sekin voitokas. West Virginia joutui poistumaan Providence-visiitiltään 66-87-tappio niskassaan. Kotti teki kuusi pistettä, otti kaksi levyriä, antoi kaksi syöttöä ja riisti kerran pelattuaan 20 minuuttia.  

Kimmo Muurisen Arkansas-Little Rock onnistui voittamaan Middle Tennesseen vieraissa lukemin 68-66. Ottelussa 18 minuuttia pelannut Muurinen avitti joukkuettaan voittoon neljällä pisteellä, kolmella levypallolla, kahdella riistolla ja yhdellä torjunnalla. Edellisessä ottelussa Muurinen nakutti 12 pistettä, kun Arkansas-Little Rock kärsi 71-86-tappion Western Kentuckylle. 

Jouni Eho kirjautti tehot 2/1, kun hänen edustamansa Davidson hävisi Woffordille 76-83. Saint Joseph’sin 213-senttinen Artur Surov jäi tehomerkinnöittä pelattuaan kolme minuuttia joukkueensa 81-73-voittopelissä Xavieria vastaan. Loyola Marymountin Antti Kasko nosti kaksi pistettä ja poimi kaksi levypalloa kuudessa minuutissa, kun Loyola Marymount joutui nöyrtymään vieraissa lukemin 54-70 Santa Claralle.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
29.9.2025 11:47 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Galatasaray jyräsi Euroliigan lohkovaiheeseen

Awak Kuier johdatti Galatasaray’n Euroliigaan turkkilaisjoukkueen kaataessa romanialaisen Sepsi-SIC:n selvin numeroin. Kansalliset sarjat käynnistyivät Saksassa, Espanjassa ja Unkarissa.

29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

26.9.2025 21:06 Susijengi

Miikka Muurinen Euroliigan Partizan Belgradiin

Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.

26.9.2025 06:55 Susijengi

Aatu Kivimäen Patrioti Levice viime sekunnin heitolla FIBA:n Mestarien Liigaan

Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.

25.9.2025 07:10 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti kaaren takaa, Fenerbahce Turkin Supercupin mestaruuteen

Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).

22.9.2025 19:16 Susijengi

Alexander Madsen palaa Kreikan pääsarjaan

AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.

22.9.2025 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen ja Kivimäki vastakkain Mestarien liigan karsinnoissa - Grandison loisti Ranskassa

Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

18.9.2025 10:36 Euroliiga

Awak Kuierin Galatasaray ylivoimainen naisten Euroliigan karsintojen avausosassa

Turkkilaisseuraan täksi kaudeksi siirtynyt Kuier ja hänen edustamansa Galatasaray kaatoi kaksiosaisen karsinnan ensimmäisessä ottelussa ACS Sepsi-SIC:in vieraskentällä 48–81.

16.9.2025 09:01 Susijengi

Daniel Dolenc mestaruusjahtiin Bosniassa

Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.

15.9.2025 12:32 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen pelaa ensi kaudella Unkarin Serco UNI Gyorissa

Susiladiesin Helmi Tulonen, 26, on tehnyt sopimuksen unkarilaisen Serco UNI Gyorin kanssa. Tulonen pelasi viime kaudella Italiassa.

Näytä lisää vastaavia