Litmasen uutuusteos perää keskustelua urheilujohtamisen tilasta

15.2.2008 Suomen Koripalloliiton toiminnanjohtajan vakanssilta pitkän rupeaman jälkeen eläkkeelle vuonna 2005 jäänyt Pekka Litmanen on nykyisin kirjailija. Liikuntaneuvos Litmasen tuore esikoisteos ”Urheilujohtamisen ooppera” on keskustelunavaus suomalaisen urheilun ja urheilujohtamisen tilasta.

Urheilujohtamisen oopperassa äänessä ei ole Litmanen itse, vaan hän antaa puheenvuoron varsin nimekkäälle joukolle nykyisiä ja entisiä urheilujohtajia. Haastateltavat arvioivat menneiden vuosikymmenien tapahtumia ja kertovat näkemyksiään tulevaisuudesta.

Kirjassaan Litmanen paljastaa myös miten urheilumaailman kulissien takana pelataan.

Haastateltavina kirjassa on peräti 30 urheiluvaikuttajaa, jotka ovat tai ovat olleet avainpaikoilla suuntaamassa päätöksiä sekä rakentamassa suomalaista urheilua ja liikuntahallintoa. Heidän joukostaan löytyvät mm. Matti Ahde, Tuija Brax, Teuvo Holopainen, Maija Innanen, Tapani Ilkka, Ilkka Kanerva, Kalervo Kummola, Timo Laitinen, Risto Nieminen, Jukka Pekkala, Jari Piirainen, Antti Pihlakoski, Tanja Saarela, Martin Saarikangas sekä Jukka Uunila.

Torstaina Helsingissä järjestetyssä julkistustilaisuudessa Litmanen kertoi kaipaavansa keskustelua kotimaisen urheilun ja liikunnan johtamiskulttuurista.

- Halusin kirjalla antaa tietoa ja herättää ajatuksia. Parhaassa tapauksessa se aiheuttaa keskustelua. Urheilujohtamisen parissa on pelureita ja tekijöitä paljon. Muutoksia on tehtyä ja muutoksia tarvitaan. Kirja avaa pelikenttää ja antaa historiallista perspektiiviä, summasi Litmanen.

Magentumin kustantamassa Urheilujohtamisen oopperassa Litmanen kysyy ison liudan kysymyksiä, joita ovat muun muassa:

Miksi urheilun keskusjärjestöjen yhdistyminen on ollut niin hankalaa? Miten SVUL:n ja TUL:n perintö kummittelee - pelkääkö joku SLU:n vahvistumista? Miksi Vierumäki ajautui konkurssin partaalle? Onko järjestöjen rakennemuutoksessa jotain pahasti kesken? Kenellä on urheilun päätöksenteossa todellista valtaa? Miten suomalaisella urheilulla menee ja mitä pitäisi tehdä?

Pekka Litmanen jäi eläkkeelle Koripalloliitosta vuonna 2005. Hän oli liiton palveluksessa 40 vuotta, joista viimeiset 23 toiminnanjohtajana ja näkyvänä persoonana suomalaisessa urheilujohdossa. Liikuntaneuvoksen arvonimi Litmaselle myönnettiin niin ikään 2005.

 
8.9.2022 16:00 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Turussa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Turussa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

2.9.2020 13:15 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Vaasassa

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä seurojen kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Vaasassa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

13.8.2019 13:33 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Läntisellä alueella

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä seurojen kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Läntisellä alueella. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

27.2.2019 16:11 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton organisaatioon muutoksia

Suomen Koripalloliiton henkilöstöorganisaatiossa tapahtuu toimenkuvamuutoksia miesten MM-karsintarupeaman päätyttyä. Lisäksi tiedottaja Suvi Hakkaraisen korvaa liiton organisaatiossa Henri Inki.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

8.8.2018 12:32 Liittoa koskeva tiedote

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä KTP:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Kotkassa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

Näytä lisää vastaavia