Tähtipelaaja Lena Reshetko vahvistaa Catzin kevätkautta

17.1.2019 09:36 Catzin vakiovahvistus Elena Reshetko kertoo seuran tiedotteessa palaavansa äitiyslomalta takaisin joukkueen rosteriin kevätkaudeksi.

Lena Reshetko tuo joukkueen rosteriin kokemusta ja leveyttä. Kuva: Ville Vuorinen.

Lappeenrannan Catz kertoo seuran tiedotteessaan solmineensa sopimuksen loppukaudeksi konkaripelaaja Lena Reshetkon kanssa. Äitiyslomalle joulukuussa 2017 jäänyt Reshetko (s. 1986) on harjoitellut viime ajat Catz Kakkosen kanssa, mutta kertoo seuranneensa tiiviisti edustusjoukkueen otteita läpi kauden. Reshetkon paluu on luonnollisesti valmentaja Mika Haakanan mieleen.

– Reshetkon panos joukkueelle on aina valtavan iso. Kuvaavaa on, että viime kaudella Lena pelasi 13 ottelua 26 minuutin ottelukeskiarvolla ja oli liki pisteen plussalla joka minuutti kentällä ollessaan. Lenan paluu auttaa meitä todella paljon pelin jokaisella osa-alueella.

Loppukevät kissapaidassa tarkoittaa sitä, että kausi 2018-2019 on Reshetkolle kaikkiaan 19. Catzissä. Näistä 13 on kulunut naisten Korisliigassa, jossa hän on ollut voittamassa kaikkia Catzin saavuttamia mitaleita eli kuutta kultaa, viittä hopeaa ja yhtä pronssia. Suomen kansalaisuuden kesällä 2018 saanut Reshetko on valittu kahdesti vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi (2011-2012, 2015-2016) ja kahdesti myös finaalien tärkeimmäksi pelaajaksi (2009-2010, 2012-2013). Hän toimi joukkueen kapteenina syksystä 2015 aina äitiyslomalle asti.

– Paluu ei ollut mikään helppo päätös. Pohdin asiaa pitkään monelta kantilta, mutta lopulta asiat loksahtivat onnistuneesti kohdalleen. Olen saanut tänä aikana runsaasti tukea ja kannustusta monilta eri tahoilta ja toivon, että pystyn antamaan takaisin edes osan siitä mitä he minulta kentällä odottavat. Uskon tuovani sopivasti leveyttä rinkiin ja keventäväni muiden pelaajien kuormaa. Joukkueen tavoitteet on asetettu korkealle. Teemme parhaamme, että olemme yhtenäinen ja taisteleva ryhmä, joka on valmis nousemaan kauden päätteeksi palkintopallille, Reshetko kertoo seuran tiedotteessa.

Viime viikolla Catz kertoi solmineensa sopimuksen kevätkaudelle myös Karoliina Rytkösen kanssa. Rytkösen ja Reshetkon paluu parketeille tapahtuu 2.2. jolloin Catz kohtaa kotiottelussaan Urheilutalolla Torpan Pojat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 
25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

12.3.2024 22:27 Naisten Korisliiga

EBT päätti runkosarjansa voittoon Espoon derbyssä

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Siinä EBT tarttui kiinni pudotuspelipaikkaan, kun Honka kaatui vieraskentällä 64-58.

9.3.2024 20:15 Naisten Korisliiga

Kiia Mäntylä siivitti EBT:n tärkeään voittoon – PeKa ja FoA kotivoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät pudotuspelipaikasta taisteleva EBT, Peli-Karhut ja Forssan Alku.

Näytä lisää vastaavia