Leen Old Dominionille kova päänahka Georgetownista

21.12.2009 Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n vieraspeleissään kompastellut Gerald Lee Jr.:n Old Dominion kunnostautui lauantaina päihittämällä ensimmäiset kahdeksan otteluaan voittaneen ja NCAA:n rankingissa #11 sijoitetun Georgetownin Washingtonissa 57-61 (21-32). Ohessa myös muita viikonlopun uutissähkeitä NCAA:n suomalaispelaajista.

Gerald Lee Jr.:n Old Dominion karisteli vieraspelipeikkoa niskoiltaan kurittamalla tappiotona Georgetownia Washingtonissa.

Nivusvammasta toipuva Mikko Koivisto alkaa päästä tuttuun heittorytmiin.

Cedric Latimerin 13 pistettä eivät auttaneet St. Francisia voittoon Akronista.

Kira Kojolan haamukolmonen antoi St. Mary'sille 13 pisteen taukojohdon Northern Coloradoa vastaan. Kuvat: Tomi Kaminen, Tuomas Venhola ja FIBA Europe.

Viidestä aikaisemmasta vierasottelustaan vain yhden voittanut Old Dominion sai lauantain otteluun shokkialun pakottamalla nimivahvan Georgetownin useisiin pallonmenetyksiin ja juoksemalla johtonsa ennen taukoa 18 pisteeseen. 210-senttisen Greg Monroen (15/7/4 riistoa) johtama Georgetown alkoi kuitenkin toisella puoliajalla kaventaa hiljalleen eroa ja pääsi runsas minuutti ennen ottelun loppua kahden pisteen päähän numeroissa 57-59.

Kun ottelua oli pelaamatta 41 sekuntia, Old Dominionin Frank Hassell (10) nosti hyökkäyslevypallosta eron neljään pisteeseen. Georgetownille tarjoutui vielä mahdollisuus kaventaa lukemia kolmella kaukoheitolla, mutta kaikki heitot kolahtelivat rautoihin. Georgetownin kauden ensimmäinen tappio merkittiin tilastokirjoihin lukemin 57-61 (21-32).

Old Dominion aloitusviisikon sentterinä kentälle astellut 208-senttinen Gerald Lee Jr. pelasi ottelussa virhevaikeuksien johdosta katkonaiset 26 minuuttia. Lee ehti ennen virhetilinsä täyttymistä nostella kuusi pistettä (kakkoset 3/6), hakea yhden levypallon, jakaa kolme korisyöttöä ja menettää pallon kahdesti. Päävastuun Old Dominionin tehoista kantoivat Ben Finney (13/6) sekä kolme kolmosta upottanut Trian Iliadis (11).

Old Dominion on voittanut ensimmäisestä 11 ottelustaan seitsemän.

Koiviston Greensboro ja Latimerin St. Francis saivat kyytiä Akronilta

Mikko Koiviston UNC-Greensboro ja Cedric Latimerin St. Francis Pennsylvania matkasivat viikonloppuna Ohioon pelaamaan vierasottelun pirteästi kauden aloittanutta Akronia vastaan. "Suomalaisjoukkueet" jäivät molemmissa otteluissa vastaantulijoiksi.

Perjantain ottelussa Akron kuritti UNC-Greensboroa 83-59 (38-24). Akron ponnisti jo ottelun alussa 18-4-johtoon ja otti vierailijoiden luulot pois uudelleen puoliajan jälkeen rynnistämällä 53-29-johtoon. Neljä Akronin avausviisikon pelaajaa heitti ottelussa 11-14 pistettä.

Kahden viikon takaisesta nivusvammastaan toipuva Koivisto tuli otteluun vaihtopenkiltä, mutta osoitti 29 peliminuutissaan pääsevänsä hiljalleen takaisin rytmiin. Koivisto heitti kuusi pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 2/5), haki kolme levypalloa, riisti kerran ja menetti pallon kolmasti. Brandon Evans (13/7) oli UNC-Greensboron paras piste- ja levypallomies. UNC-Greensboro on voittanut yhdeksästä ottelustaan kaksi.

Sunnuntaina Akron oli vähintään yhtä ylivoimainen kuin kahta päivää aiemmin, kun Cedric Latimerin St. Francis Pennsylvania saapui vierailulle. Akron päihitti vieraansa ylivoimaiseti 80-51 (40-18).

Akron johti ottelun alussa jo 11-2, mutta St. Francis tuli vielä pisteen päähän Latimerin kahden kolmosen saattelemana. Akron repäisi kuitenkin tilanteesta 11-10 seuranneet minuutit 24-2 karaten vierailtaan lopullisesti.

Aloitusviisikosta käsin 31 minuuttia pelannut Latimer nakutteli 13 pistettä (kakkoset 1/3, kolmoset 3/5, vapaaheitot 2/3), haki kaksi levypalloa, torjui yhden vastustajan heiton, menetti pallon kahdesti ja rikkoi neljästi. Umar Shannon heitti 16 pistettä St. Francisille ja Steve McNees 17 pistettä Akronille.

St. Francis on voittanut 11 ottelustaan kolme ja NEC-konferenssin sisäiseistä kahdesta ottelustaan molemmat.

Kojolan St. Mary’sille kuudes perättäisvoitto

Kira Kojolan St. Mary’sin peli on loksahtanut uomiinsa naisten NCAA:ssa. Perjantaina St. Mary’s haki kuudennen perättäisvoittonsa vierasottelusta Northern Coloradoa vastaan 69-74 (27-40).

Kaikkiaan 19 minuuttia pelannut Kojola nakutteli ottelussa kuusi pistettä (kolmoset 2/3), haki yhden levypallon ja jakoi yhden korisyötön. Kojola vastasi myös illan komeimmasta suorituksesta säkittämällä kolmosen Northern Coloradon pussiin viimeisellä sekunnilla ennen puoliajalle siirtymistä.

Puoliajalle 13 pisteen turvallisessa johdossa lähtenyt St. Mary’s joutui vielä puolustuskannalle, kun kotijoukkue vei taukoa seuranneet minuutit nimiinsä 17-2. Tasaväkisesti loppuun edennyt ottelu kulminoitui lopulta vapaaheittoviivalta. St. Mary’s heitti päätösminuutin kahdeksasta vapaaheitostaan seitsemän pussiin.

St. Mary’sin Louella Tomlinson keräsi ottelussa komean tilastorivin – 25 pistettä, 10 levypalloa ja viisi korisyöttöä. Whitley Cox upotti 28 pistettä Northern Coloradolle. St. Mary’s on voittanut 13 ottelustaan yhdeksän.

Tukiaisen ja Terävän joukkueille tappiot

Erica Tukiaisen UCLA hävisi perjantaina kotikentällään Texas Techille täpärästi 58-59 (26-29). Texas Techin sankariksi nousi Ashlee Roberson, joka heitti neljä sekuntia ennen loppua ratkaisevat vapaaheitot sisään. Voitto oli Texas Techille kahdeksas perättäinen.

UCLA:n avausviisikkoon kuulunut Tukiainen pelasi 23 minuuttia säkittäen yhdeksän pistettä (kakkoset 3/4, kolmoset 1/4), hakien kaksi levypalloa ja jaellen yhden korisyötön. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin Texas Techin Jordan Murphree (22/7 riistoa). UCLA on voittanut yhdeksästä ottelustaan viisi.

Riikka Terävä kuului Oakland Golden Grizzliesin avausviisikkoon torstaina joukkueen hävitessä kotonaan Saint Louisille 62-68 (28-33). Oakland siirtyi Terävän vapaaheitoilla 61-58 johtoon neljä minuuttia ennen loppua, mutta Saint Louisin pelisuunnitelma pysyi paremmin kasassa kiihkeillä viime minuuteilla.

Terävä pelasi Saint Louisia vastaan 24 minuuttia viimeistellen neljä pistettä (kakkoset 1/3, vapaaheitot 2/2), yhden levypallon, yhden korisyötön, kaksi riistoa ja yhden pallonmenetyksen. Oaklandin ykköspelaaja oli kaikilla pelin osa-alueilla kunnostautunut Melissa Jeltema (25/9/4 riistoa/3 blokkia). Amanda Kernezys ja Katie Paganelli heittivät kumpikin 17 pistettä Saint Louisille.

Oakland on voittanut yhdeksästä ottelustaan kaksi.

 
29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

26.9.2025 21:06 Susijengi

Miikka Muurinen Euroliigan Partizan Belgradiin

Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.

26.9.2025 06:55 Susijengi

Aatu Kivimäen Patrioti Levice viime sekunnin heitolla FIBA:n Mestarien Liigaan

Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.

25.9.2025 07:10 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti kaaren takaa, Fenerbahce Turkin Supercupin mestaruuteen

Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).

22.9.2025 19:16 Susijengi

Alexander Madsen palaa Kreikan pääsarjaan

AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.

22.9.2025 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen ja Kivimäki vastakkain Mestarien liigan karsinnoissa - Grandison loisti Ranskassa

Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

16.9.2025 09:01 Susijengi

Daniel Dolenc mestaruusjahtiin Bosniassa

Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

13.9.2025 10:35 Susijengi

Jacob Grandison siirtyy Ranskan pääsarjaan

Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.

5.9.2025 09:46 Susijengi

Ilari Seppälä solmi jatkosopimuksen Unkariin

Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.

Näytä lisää vastaavia